31.5.2017

Opintoretki Tammelaan

Moikka! Meillä oli tänään tämän lukuvuoden opintoretki, mutta kutsun sitä silti luokkaretkeksi. Vaikka ei kuuluisi, peruskouluajoilta vaan käänyt sana "luokkaretki" vahvasti mieleen. Joten, nyt tulee puhelinkuvapostaus meidän tämänpäiväisestä retkestä.
Lähdimme noin puoli yhdeksältä autoilla Tammelaan Torronsuolle, Suomen syvimmälle suolle. Siellä me kävelimme pitkospuilla puolentoista kilometrin verran ja pysähdyimme nuotiopaikalle syömään eväitä, jotka olimme valmistaneet edellisenä päivänä. Torronsuon nuotiopaikalla oli myös näkötorni jonne kiipesimme ihastelemaan maisemia.  Opettajallamme taisi olla korkeanpaikan kammo, kun hän säikkyi ihan jokaista reunan yli kurkkimista yms.

Keskiviikolle oli luvattu sadetta, mutta meidän onneksemme ei satanut lainkaan vettä. En ollut varustautunut huonoon säähän, kun on ollut niin lämpimiä ja aurinkoisia päiviä. Muuten tarkeni ihan hyvin, mutta kun pysähtyi, niin saatoi tulla kylmä, jos tuuli.


Pitkospuut, jotka oli sateesta liukkaat. Luiskahdin pari kertaa sinne suohon



Kukka

Näkötornin maisema

Näkötornin rappuset

Ruma nuotio


Reissun toiselta osuudelta ei ole, kuin pari kuvaa. Kun olimme syöneet, lähdimme lähellä olevaan maatilaan, joka oli 100-vuotta vanha rakennus. Paikka on oikelta nimeltään Korteniemen perinnetila. Siellä kuulimme elämästä 137-vuotta aikaisemmin, millaista se oli. Itse kun olen tykännyt historiasta, niin sitä oli mielenkiintoista kuunnella. Maatilalla oli todella kaunis piha ja rakennukset todella upeita.

Maatillla pääsimme kahvipapuja jauhamaan (tekemään kahvinpurua), maistamaan pannukahvia, istuttamaan perunoita ja punomaan köyttä. Itse tein noista kaikkia muita juttuja, paitsi perunoiden istuttamista, sillä saimme valita tehtäviä siellä. 
Näimme myös kanoja, kukon, lampaita sekä karitsoita. Minulle ja muille sanottiin, että siellä maatilalla olisi hevosia ja se oli pettymys, kun niitä ei vielä ollutkaan. Hevoset tulee vasta kesäksi maatilalle.



Kaikin puolin oli mukava retki tänään, sillä minulla oli todella suuret ennakkoluulot koko retken suhteen. Koululla olimme takaisin vähän ennen puoli viittä.

27.5.2017

Kahdeksikkoa

Moikka! Tänään olin tunnilla Vikkanilla. Vikkan oli sopivan reipas ja kuunteli apujani hyvin. Kävelimme alku- ja loppukäynnit peltojen välistä, jotta ratsastajien ei tarvitse tukehtua kentän hiekkapölyyn.  Ja onhan se mukavaa vaihtelua ratsastajalle ja hevoselle, kun emme ole koko tuntia kentällä.
Postauksen kuvat: Netta Jokinen 

Tunnilla aloitimme peltolenkin jälkeen kahdeksikko mallisen puomitehtävän, saman joka oli viime viikonlopun esteleirin ensimäisellä päivällä. Menimme puomeja ensin käynissä pari kertaa, jotta saa tuntuman tehtävään ja hahmotti sen. Pian jatkoimme samaa puomitehtävää ravissa, siten, että teimme L-päätyyn laukkaympyrän ja muuten puomit ja C-pääty ravissa.
Tehtävä sujui hyvin, mutta välillä Vikkan innostui hieman liikaa puomeista ja jouduin tekemään puolipidätteitä.


Muutamat laukannostot otettuamme ympyrällä ja mentyämme ravissa puomit aloimme laukkaamaan koko uraa käyttäen kevyessä istunnassa. Pitkiin aikoihin kun ei ole koko kenttää käyttäen laukannut, niin oli mahtava fiilis laukata, kun oli tilaa, eikä tarvinnut heti siirtyä raviin, toisin kuin ympyrällä tai pitkällä sivulla laukatessa. Laukka oli kivan pyörivää ja rauhallista, mutta kuitenkin sopivan reipasta. 


Laukkojen jälkeen oli välikäynnit. Välikäyntien aikana opettaja laittoi puomien tilalle kavalettiristikot. Välikäyntien jälkeen tulimme ristikot laukassa tehden kahdeksikkoa ja laukanvaihdot. Ensimmäinen hyppykerta epäonnistui osittain, kun en onnistunut vaihtamaan laukkaa oikeasta vasempaan ja tiet meni vähän huonosti. Toisella ja kolmannella kerralla tiet meni paljon paremmin ja laukat vaihtui hyvin. Jokaisella kerralla hypyt kuitenkin onnistui hyvin.
Kun jokainen oli mennyt ristikot kolmesti, niin olikin jo loppukäyntien vuoro, jotka kävimme kävelemässä peltojen välistä. 





Mukavaa kesää kaikille💛

21.5.2017

Estekurssi

Moikka! Niinkuin edellisessä postauksessa mainitsin, että minulla on vielä viikonlopun kestävä estekurssi. Joten tähän samaan postaukseen kirjoitan kurssin molemmiata päivistä.

Postauksen kuvat 
perjantain estekisoista

Lauantaina tunnille sain Allin, ponin jolla olen ratsastanut vain kerran ja silloinkin esteitä. Muistikuvat Allista siltä edelliseltä ratsastuskerralta oli, että poni väisti kentän kökkäreitä. Postauksen voit lukea täältä.

Tunnin aloitimme kävelemällä peltolenkin, jotta ei tarvitse kentän hiekkapölyssä mennä alkukäyntejä. Peltolenkin jälkeen aloitimme menemään puomeja, kahdeksikko muodossa, ensimmäinen kierros käynnissä ja seuraavaksi siirryimme raviin. Ensimmäinen kierros meni hieman huonosti, kun en tiennyt miten Alli toimii. Kierros kierrokselta tehtävä lähti sujumaan, kun alkoi tietämään miten Alli menee ja liikkuu. Lopuksi vielä menimme puomeja kahdeksikolla kevyessä istumnassa. Teimme tätä molempiin suuntiin.

Teimme myös suhteutetulla linjalla laukka-askelten laskemista. Ensin piti saada mahtumaan neljä tai viisi ja lopuksi kuusi tai seitsemän laukka-askelta. Hevosille pienempi määrä poneille isompi. Se oli alkuun haasteelinen tehtävä, mutta pikkuhiljaa alkoi se myös sujumaan. Tässä tehtävässä jäin kerran hypyssä jälkeen.

Seuraavaksi olimme pääty-ympyrällä jossa oli kaksi puomia ja niiden välissä kanisterit. Siirsimme ensimmäisen puomin jälkeen, ennen kanisteria ravista käyntiin ja kanisterin jälkeen takaisin raviin. Parin haparoinnin jälkeen twhtävä rupesi sujumaan hyvin. Loppukäynnit kävimme peltolenkin kävelemässä.



Tunti sujui siihen nähden hyvin, kun en ole ratsastanut Allilla, kuin kerrran aikaisemmin, hetken kesti ennen kuin tajusin miten poni toimii ja miten saan sen liikkumaan oikein. Sen tajuttuani tunti lähti sujumaan.


Sunnuntaina sain myös Allin. Aloitimme sunnuntainkin tunnin peltolenkillä, jonka jälkeen työskentelimme käynnissä ja ravissa pysähdyksiä, siirtymisiä, temponvahdoksia. Tunti oli helpompi aloittaa, kun Alliponi oli tullut tutuksi ja jatkoin siitä mihin lauantaian olin jäänyt.

Alkuun hyppäsimme pari kertaa yksittäisinä ristikoita ja pystyjä oikeaan sekä vasempaan kierrokseen. Yhdessä pystyssä oli vesimatto, jonka itse hyppässin ensimmäistä kertaa tänään. Onneksi siihen sai ohjeita, koska muuten olisin ratsastanut väärin.

Yksittäisten esteiden jälkeen hyppäsimme kuuden esteen radan. Rata oli sama jonka hyppäsimme perjantain estekisoissa, eli yksi este hypättin kolmesti (1,5,8 este oli sama). Ensimmäinen radan ratsasstaminen ei mennyt putkeen, sillä Alli kielsi melkein jokaiselle esteelle, ei saisi jäädä matkustelemaan. Päästtiin kuitenkin kaikkien esteiden yli ja seuraavalla kerralla onnistui rata, eikä tulut yhtään kieltoa. Sunnuntain treeneissä en enään jäänyt kertaakaan hypyissä jälkeen.
Otimme vielä loppuravit kentällä, kun kaikki olivat hypänneet kahdesti esteradan ja kävimme taas kävelemässä peltolenkin loppukäynneissä.



Seuraavaksi ratsastuksenopettajamme nousi itse ratsaille ja näytti ratsastajan yleisiä sekä meidän virheitämme mitä satulassa hevosen selässä teemme tai miltä näytämme. Se oli mielenkiintoista, hauskaa ja opettavaista katseltavaa. Toivottavasti se nyt auttaa, vaikka tietää virheet, mutta, kun vielä näkee ne, niin jos sitten pystyisi lähteä korjaamaan.


Erittäin mukava ja opettavainen viikonloppu takana. Olen odottanut, että pääsisis hyppäämään, niin vihdoin pääsin kerralla kunnolla hyppämään kolmena päivänä peräkkäin. Oli myös todella hyvä huomata, että hyppytauko ei näkynyt esteillä.

19.5.2017

estekisat



Moikka! Sain tällä viikolla tietokoneeseeni uuden nettiliittymän/sim-kortin, joten nyt toivottavasti postaustahti paranee ja kasvaa, eikä enään tarvitse puhelimella väkertää näitä postauksia. Tämä itseasiassa onkin ollut syynä pienoisessa hiljaiselossa täällä blogin puolella. Mutta eiköhän mennä tämän postauksen pariin, eli tänään olleisiin estekisoihin.


Tänään mulla oli Vesalan ratsastuskoululla estekilpailut, joihin osallistuin Vikkanilla tuttuun ja turvalliseen 40-50cm luokkaan. Olen hypännyt kunnolla viime syksynä, jonka jälkeen olen vain pieniä kavaletteja talven aikana hypännyt, joten kun ei ollut hyppytreenejäkään alla rupesi hieman jännittämään radan hyppääminen. Onneksi alkuverryttelyssä hypättiin muutama este, jolloin sai vähän tuntumaa esteisiin. Tavoitteena mulla oli ratsastaa puhdas rata, ilman, että ei kertaakaan pudoteta raville, vain koko rata laukassa läpi.

Alkuverryttelyssä vaan Vikkan oli hieman todella reippaalla tuulella, välillä oli vaikea hallita hevosta ja siinä vaiheessa rupesi hirvitämään, kun en meinannut pystyä alkuverryttelyssä hallitsemaan hevosta kunnolla yksittäisellä esteellä, niin mitä radasta oikein tulee. Alkuverryttelyn jälkeen jätin raipan pois, kun sitä todellakaan ei tarvinnut. Tein paljon verryttelyn aikana puolipiätteeitä ja siirtymisisä jotta hevonen rauhottuisi ennen rataa. Omaa vuroa odottaesssani, seisoin ihan paikoillani hevosen kanssa.


Radan neljä ensimmäistä estettä meni hyvin, pääsin hyppyihin mukaan ja hevonen pysyi rauhallisena. Viidennellä esteellä jäin hypyssä jälkeen ja horjahdin kaulalle jonka takia mentiin kuudennen esteen ohi.  Palasin takaisin vitosesteelle ja hypättiin loppurata hyvin. Muuten mentiin rata laukassa, mutta tuossa vitosesteen jälkeen vaihdoin ravissa suunnan ja palasin laukkaan. Joten sanon nyt, että tavoitteeni onnistui ratsastaa rata laukassa läpi arvosanalla/numerolla 8/10. Meille tuli 4 virhepistettä ja noin reilu minuutin aika. Radalla ei ollut uusintaa, vaan ratsastimme aikaa vastaan.



Nyt meni huonosti...

...en kuitenkaan pudonnut...

...vaikka lähellä se kävikin.

 Uusi yritys
 (1,5 ja 8 este oli sama, eli hyppäsimme yhden esteen kolmesti)

Ruotsieste

Viimeksi syyskuussa olen hypännyt kunnolla, joten siihen nähden rata ja hypyt meni hyvin. Ei anneta yhden pieleen menneen hypyn pilata filistä.
Menen vielä lauantaina ja sunnnuntaina hyppäämään, kun ilmotttauduin viikonlopun kestävälle esteleirille, ihanaa kun pääsee vihdoin hyppäämään paljon yhden viikonlopun aiakna. 

13.5.2017

Ristiin meni


Moikka! Tänään huomasin, että olen postaillut toukokuussa vain yhden kerran, kun on ollut koulua, reissailua ja silti olen myös käynyt ratsastamassa (seliseli). Joten nyt tulee vaihteeksi ratsastustunti -postaus.

Tunnille sain Vikkanin. Vikkan oli alkuun hieman laiska, mutta tunnilla teimme paljon siirtymisiä, niin hevonen pikkuhiljaa heräsi alkeistunnin kevyeltä menolta.


Alkukäyntien jälkeen aloitimme oikeassa kierroksessa tekemään s-kirjaimen pitkällä sivulla loivaa kolmikaarista kiemurauraa ja toisella pitkällä sivulla r-kirjaimen kohdalla teimme voltin. Kierroksen jälkeen siirryimme kevyeen raviin. Muutaman kerran tehtyämme tehtäviä, lisättiin vielä c-kirjaimen kohdalle kolmen askeleen käyntisiirtyminen. Alkuun käyntisiirtymisen jälkeen Vikkan lähti hitaasti raville, mutta muutaman napakan avun jälkeen siirtymiset sujui hyvin.
Vaihdoimme kokorata leikkaalla suuntaa ja teimme vielä samaa tehtävää myös vasemmassa kierroksessa. Parin kierroksen jälkeen vaihdoimme kevyen ravin harjoituraviin.


Tämän tehtävän jälkeen oli välikäynnit. Välikäyntien jälkeen jatkoimme siirtymistehtävillä. Pitkillä sivuilla tuli R ja S kirjaimiin käyntisiirtyminen, L ja C kirjanten kohdalle tuli pääty-ympyrä laukassa, muut pätkät mentiin harjoitusravissa. Aloitimme vasemmassa kierroksessa ja lopuksi vielä vaihdoimme suuntaa oikeaan kierrokseen. Tässä vaiheessa käynti-, ravi- ja laukkasiirtymiset sujui hyvin.

Tänään tuntui, että hevonen oli hyvä vasemmassa kierroksessa, niin itse olin silloin huono ja oikeassa kierroksessa hevonen tuntui huonolta ja minä taas hyvältä. Onneksi väleihin tuli samaan aikaan hyviä pätkiä molemmilta. Kuitenkin olen tyytyväinen tuntiin.

2.5.2017

Lilja ja Luna: päivä ulkona


Moikka. Vihdoin pystyimme päästmään eilen Vappuna puput ulos ulkotarhaan melkein koko päiväksi, kun kelit sen salli. Pupujen oli tarkoitus päästä jo vappuviikonloppuna ulkoilemaan ulkotarhaan, mutta takatalvi iski, joten ulkotarhaan totuttelu siirtyi lämpimille päiville.


Häkki on osittain sama mitä viime kesänä. Koiratarhan, joka oli viime vuonna häkin edessä aitauksena vaihdoimme toisenlaiseen aitaukseen, johon puput pääsevät milloin haluavat. Mitään tarhaa häkin edessä ei ole. Liikutuksen ratkaisemme pitämällä pupuja valjaissa. Kuvaa tulee myöhemin pupujen ulkotarhasta.



Oli tosi ihana nähdä, kun molemmat nautti ulkoilmasta ja pidemmästä ulkoilusta.


Liljalla riitti energiaa. Se oli yhteensä yli tunnin valjaissa, eikä sekään meinannut riittää. Luna taas oli tuttuun tapaan paljon rauhallisempi. Aamupäivällä valjaissa ollessaan Luna meni puun viereen pötköttelemään toviksi.


Yöksi vielä veimme puput varastoon, koska ulkotarhan uuteen osaan pitää laittaa pohjaverkko, etteivät pääse kaivamaan reittiä ulos. Ja kun verkko saadaan paikoilleen häkin pohjaan, niin puput siirtyvät kokonaan ulos, varmasti jo tällä viikolla.


Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! 💛