25.4.2021

VIIKKO 16: AINA EI ONNISTU

 Moikka! Huhtikuun viimeinen kokonainen viikko ja nyt on taas aika kuvien ja kuulumisien. Päivitin mun valokuvaussivun, käy tsekkaa sieltä uusimmat lisätyt valokuvat.


Maannataina sain tunnile Vikkanin. Mentiin ravissa ja laukassa puomeja, korotettuja puomeja ja kavaletteja. Ravissa maapuomit sujui tosi kivasti, tempo oli hyvä ja päästiin sujuvasti puomien yli. Laukassa taas mentiin korotettuja puomeja ja kavaletteja, mutta mun oma tasapaino oli niin huono, eikä jalat pysynyt paikoillaan, joten siinä vaiheessa homma meni ihan piapariksi. Alku oli hyvä, mutta lopputunti meni ihan pieleen. Muutenkin viime aikoina ei ole oikein hyvin sujunut tunnit...

Muuen viikolla jatkoin taas tietokoneeni suurennusohjelman selvitelyitä päivityksestä. koko kuvio on edelleen ihan auki. Kelasta tuli kielteinen päätös koska kone on tällä hetkelä enenmmän arkikäytössä ja ihan satunnaisia työjuttuja teen koneella. Mutta ihan ensin tuli myöntävä päätös, mitä mulle ei oltu ilmoitettu. Nyt maanantaina se kumottiin, kun lähdin kyselemään, että miten homma etenee kun mitään ei ollut kuulunut.

Kelasta tuli nopeasti myös postissa sama ilmoitus. Hyvinkin nopeasti tulee kielteiset päätökset, mutta kun pitäisi tulla mua helpottavia päätöksiä, niin niissä kestää monta kuukautta.

Kelasta myös sanoivat, että tätä myönnetystä, ei voi käyttää uuteen kouluun, koska sain sen edellisiin opintoihin, mutta siellä (koulussa) juuri sitä suurennusohjelmaa tarvitsisin, kertoessani, että haen kouluun. Voisin toki hakea uudestaan tukea suurennusohjelman kustannuksiin, mutta sitä ei uudestaan myönnettäisi. Kummallista. 

Tuli bongattua sinivuokkoja töistä lähtiessäni ja serkun kanssa lenkillä ollessani perjantaina. Muutenkin olen innostunut seuraamaan kevään merkkejä tänä keväänä, osittain siksi, kun tehdään sitä päiväkodissa lasten kanssa.


Olin lauantaina tallilla taas auttelemassa. Ensin aattelin alkeistuntilaisia ja hain hepat sisälle. Olin taas Vikkanin ratsastajan apuna varustamissa hevosta tunnille.

Tunnille sain Sirkkonin. Sirkkonin kanssa ei tänään sujunut pohkeenväistöt, temponnuutokset sujui ihan kivasti. Muutenkin tällä hetkellä treenit ei suju, tehtävät ei oo vaikeita, mutta yhteisymmärrystä hevoseen ei löydy. Lopputunnista opettaja nousi vielä sirkkonin selkään ja siinä vaiheessa huomasin, että mulla oli tullut fyysisesti paha olo, koska olin yrittänyt niin paljon ja kroppa väsähti.

Tunnin jälkeen auttelin iltatallissa. Putsasin pintelit, jaoin kaurat, säkin heinää ja vietiin tallista pari heppaa ulos ja pikkupojat (varsat) sisälle.

Sunnuntaina näin ystävääni kaupungilla. Ensin meitä piti olla neljä, mutta loppujen lopuksi kaksi muuta jäi pois. Syötiin subit, maistettiin uutuuslimppareita ja ostin pitkähihiasen ja hupparin, värissä vaaleanpunainen. Ei varmaan yllätä. Minkälainen sun viikko oli? 

18.4.2021

VIIKKO 15: SAIN KORONAROKOTTEEN

Moikka, tänään taas saatte viikon kuvat ja kuulumiset! Ja jei, tuun jossain vaiheessa päivittämään tota valokivaussivua lisää, kun taas kuvia kertynyt paljon. Ilmoitan siitä kyllä erikseen kun saan ensin kuvat karsittua ja lisättyä. 

Maanantaina tunnille sain Vikkanin. Tehtiin raviväistöjä ja avotaivutusta. Raviväistöjä tehtiin sikssak tyyliin, nopeita muutaman askeleen väistöjä uralta pois ja takaisin uralle. Avoja tultiin keskihalkaisijalla ja c-päädystä nostettiin laukka. Avot sujui kivasti meillä! 

~ Näkövamma ja kauppareissut. ~
Käytän K-kauppaa mun viikko-ostosten tekoon, koska kauppa on lähellä ja pieni. Hyvin helppo hallita. Mä selviydyn mun kauppaostoksista itsenäisesti, toki vaan pitää tavaroiden pysyä samoilla palkoilla.

Toisinaan haasteita tulee. Jos hyllypaikat/järjestys muuttuu tai paketin ulkonäkö vaihtuu, niin tuotteen löytyminen hyllystä on vaikeampaa.
Kerran en löytänyt mehua, kun se oli siirtynyt hyllykössä noin 3-4 metriä muualle. Nyt en löytänyt samaista mehua, kun mehun korkki oli vaihtanut väriä valkoiseen, ennen oli tummanvihreä. Näissä tälläisissä tilanteissa pyydän myyjän apuun, jos en löydä tuotetta. Jos totean tuotteen vaihtaneen paikkaa/ulkonäköä tai ostan jotain mitä en ole ennen ostanut.

Pikkukaupassa on plussaa sekin, että myyjät tunnistavat mut ja tietävät miksi saatan tarvita apua. Myyjä lähti luettelemaan mehuja, joten oikea mehu sitten löytyi nopeasti, ja löytyi myös mehu silmille, totesin naurahtaen, että pitää testata auttaako mun silmiin ja pistää valitus valmistajalle jos ei toimi. 😅 Myöhemmin kassalla myyjä pakkasi ostokset, mikä hyvän mielen kauppareissu! 💛

Aiemmin kävin Prismassa, siellä tarvitsin avustajan mukaan, koska kauppa oli yli puolet isompi ja tavarat vaihteli paikkaa usein. Nyt Prismassa käyn tosi harvoin, koska mulla on kauppa jossa pärjään itse! ☺👌

Perjantaina sain koronarokotteen. 
Olin pitkään todella epävarma rokotteista. Mietin paljon otanko rokotetta vai en. Mun mieli muuttui tosi usein. Ensin olin sitä mieltä, että otan heti kun mahdollista, sitten alkoi tulla uutisointia rokotteiden riskistä ja päätös vaihteli koko ajan. Vielä tällä viikolla olin sitä mieltä, että en ota rokotetta. Torstaina taas muutin mieleni. Päätin ottaa rokotteen.

Sain Modernaa, josta olin kuullut, että siitä tullut tosi vähän sivuoireita. Luotin siihen, että pääsen helpolla.

No, hetki rokotteen jälkeen olo muuttui pyörryttäväksi. Ensin pistin maskin syyksi, koska se tekee mulla helposti huonon olon. Pääsin kotiin vasta, kun pysyin jaloillani. Mut vietiin autolla, enkä saanut edes kävellä muutamaa sataa metriä kotiin. Iltapäivällä käsi alkoi kipeytyä. Olkapäästä meni sähköiskumaisia kipupistoksia niskaan. Olo oli väsynyt. Illasta käden kipu lähti hellittämään, mutta mulla tuli kylmä. Palelin vaikka olin aamutakilla peiton alla. Lisäksi tuli aaltoilevaa päänsärkyä, joka lopulta yöllä muuttui migreenin tapaiseksi säryksi. Nyt seuraavana päivänä olo on normaali. Vähän väsynyt tuon päänsäryn takia. Kättä hieman vielä jomottaa, mutta niska ei ole enää jumissa.

Mulla myös migreeni yritti viikolla päälle, joten rokote oli vain viimeinen niitti migreenille. Päänsärky voi tulla, mutta migreeniin tarvitset migreenin taipumuksen. Jos et omaa migreeniä, niin tuskin sitä rokotteesta saat.

Enkä halua pelotella ketään vaan jakaa omat kokemukseni. ❤ Päätin luottaa Suomen terveydenhuoltoon, joka meillä on todella hyvä. Luottakaa tekin! 🙌 Mielummin kärsin päivän sivuoireet rokotteesta, jotka ovat pääosin aika lieviä, kun sairastaisin koronan. Kun mahdollisimman moni rokotetaan, niin yhteiskunta pääsee avautumaan ❤

Lauantaina treenailtiin Riian kanssa puomeja, sunnuntaina taas avoja ja siirtymisiä. Kummallakin kertaa Riia oli jäykkä, mutta vauhtia siltii riitti. Puomeilla ei löytynyt rytmiä ja avoissa juoksi vain alta pois. Siirtymiset sujuivat hyvin, siinä Riian askeleet ja tahti oli oikein hyvää.

11.4.2021

VIIKKO 14: JÄNNITYSTÄ ELÄMÄÄN

Moikka! Nyt on taas aika kuvien ja kuulumista. Postaus tulee vähän illasta, koska olin tallilla, enkä ollut ehtinyt viimeistellä aikaisemmin! Mutta tässä näin viikon kuvat ja kuulumiset teille, olkaa hyvät! 
Maanantai: Tänään, maanantaina ei ollut tunteja, koska aamusta näytti että sataisi vettä ja räntää koko päivän, aamusta iltaan. No iltaa kohden sää sitten selkini, vaikka olikin tuulenpuuskia.

Menin hakee tallille pyörää, mutta jäin auttaa iltatallissa. Harjasin Viivin, joka saa ihan pian varsan. Sitten harjailin orivarsoja jotka vietiin ulos. Haettiin hevosia ja pikkupojat talliin yöksi. Jaoin vielä heinää ja lakaisin lattian. Oli kuitenkin kiva viettää iltaa tallilla. 🐴

No hyvä puoli tässä oli se, että ehdin kotiin ennen pimeän tuloa.

Tiistai-Keskkviikko: Maanantaina ja tiistaina pistin merkille, että Luna ja Lilja olivat vähentäneet syömistä radikaalisti. Heinää ja pellettiä vain närpittiin, vettä ei juotu ollenkaan. Tiistaina sitten soitin eläinlääkäriin. Saatiin aika heti keskiviikko aamun. Puput tutkittiin. Hampaat oli kunnossa, maha oli pehmeä, ei siis viitteitä suolitukokseen. Kummallakin oli paino pudonnut. Puput Lääkittiin ja nesteytettiin. Sekä tietenkin tukiruokittiin. Mitään syytä ruokahaluttomuudelle ei löytynyt. Nyt ruoka taas maistuu paremmin, vaikka ei yhtä normaalisti, mitä tähän asti. Seurailee vointia.

Puput täyttävät pian viisi vuotta, että ehkä ikääntyminen alkaa näkyä heillä, sillä viime syksystä ovat liikkuneet vähemmän, vaikka tilaa liikkua heillä on koko pitkän esteiden verran.

Torstai: 

Ehkä maailman parhain kehu 😅❤ Lapsilta kuulee kyllä, niin hauskoja juttuja ja kommentteja.

Leikittiin lasten kanssa tänään päiväkodissa esineen piilotusleikkiä, jossa yksi piilottaa esineen ja muut etsii. Yksi lapsi sitten piilotti lelun mulle. Kuulin että lelu laitettiin kaappiin. Avasin sitten kaapin aloin etsinnät lasten nauraessa vieressä. Kun lopulta lelu löytyi muumitalosta, jota olin aiemmin silmämääräisesti katsonut totesi tämä lelun piilottaja: "sulla on kyllä huikean huono näkö" 😅😂🤣

Perjantai:

Vähän jännitystä mun tylsän elämään.

Iski pieni paniikki kun bussikuski unohti jättää mut pysäkillä pois, koska seurasi vastaantulevaa bussia. Tilanne olikin jo vaikea, koska en enää osannut kotiin. Onneksi on videopuhelut ja navigaattori. Ensin soitin videopuhelut äitille ja sitten katoin reitin kotiin navigaattorilla👌
En mä kaukana ollut mutta nää on näitä heikkonäköisen vaikeuksia. Lopulta onneksi löysin kotiin.🙌😎
Mut mulla yks toive olisi, pääsispä jo etupenkeille istumaan! Siitä kerkiäisin reagoida nopeammin jos näin käy uudestaan.

Tänään lauantaina olin tunnilla & tallihonmissa.
Tunnille sain Vikkanin! 🐴🥰 
 Aloitettiin tekemällä pysähdyksiä. Vikkan oli hyvin kuulolla mun istunnalle. Pysäytykset siis sujui hyvin. 👌 
Kentästä oli puolet käytössä. Tehtiin jokaiseen kulmaan voltti ja pitkällä sivulla muutamat askeleet avoa. Ravissa taas tehtiin tempon hidastuksia heti voltin jälkeen pitäneet sivulle tullessa ja hidastuksen jälkeen taas lisäyksiä. Siinäkin saatiin alkutahmeuden jälkeen hyviä pätkiä! Laukannostoja otettiin vielä pikkukentän lyhyen sivun keskeltä. Eli ensin kulmassa tehtiin voltti ja lyhyen sivun keskeltä käännettiin kohti tallipäätyä ja laukattiin pituushalkaisijan suuntaisesti. Laukannostoissa Vikkan meinasi olla hätäinen, mutta loppuraveissa tamma taas meni rennosti.🐴

Tunnin jälkeen tein melassivedet, punainen Vikkanin varusteet, hain Viuhkan sisälle, pussitin heinää ja jaoin kaurat.

Kotiinpäin en taaskaan pyöräillyt, koska tunnilla satoi räntää, lunta ja rakeita. Aina välissä aurinko kurkisti. Kastuin taas kivasti. 🌦☁🌨 Huomenna, eli sunnuntainameen maanantain korvaustunnille Kuutilla, joten taas sitten saan pyöräm kotiin lähtiessä. 😅 Huomisesta tiedossa pitkä päivä tallilla.



Olin tänään sunnuntaina tallilla korvaustunnilla ja samalla taas auttelin.🐴

Haettiin heppoja sisään valmiiksi ekaa tuntia varten (SIrkkon, Rita ja Vikkan) ja sitten olin myös Vikkanin ratsastajan apuna hevosen laitossa. Sit vähän söin eväitä: leipää, pähkinöitä, karkkia ja energiajuomaa. 😅

Oman tunnin jälkeen tein melassivedet, laitoin kylmäsuojat Riialle ja jaoin karsinoihin tunnilla olleille hevosille heinää. (Kuutti, Riia ja SIrkkon) tein myös väiskille uuden iltapuuron, koska Riia ahneuksissaan söi sen.

Tunnilla tehtiin samaa tehtävää kun eilen. Eli ensin pitkille sivuille avoa ja kulmiin voltit. Ravissa tehtiin temponmuutoksia ja kulmiin voltit. Laukannostoja otettiin tällä kertaa pitkille sivuille myös ja kulmiin aina voltit, ennen ja jälkeen tehtävien. 👌 Lopoukäynneissä Kuutti säikähti, kun Veksi tarhassa otti sähkölankaan osumaa, Veksin säikähtäessä tälliä. Sain onneksi pidettyä ponin hallinnassa vaikka pari laukka-askelta ja pyörähdys tulikin. Nappasin vain satulasta kiinni, kun ohjat oli löysänä ja jalkkarit pois jaloista.
Tämmöinen aika tapahtumarikas viikko ollut, jos ensi viikko olisi iisimpi! 

4.4.2021

VIIKKO 13: POMPPAAVA LAUKANNOSTO


Moikka! Tässä taas teille viikon kuvat ja kuulumiset, tällä kertaa viikon aikana kuvia kertyi paljon ja vähän jouduin niitä myös karsimaan. 

Maanantaina näytti vielä tältä. Satoi vettä ja kaatui vaatteet kunnolla, sekä lopuksi päästi myös veden läpi.


Maanantaina sain tunnille Ritan pitkästä aikaa. Meillä sujui oikein kivasti. Alkukäynneissä tein paljon pysähdyksiä ja sainkin Ritan hyvin kuulolle.

Kun kenttä oli reunoilta aika pehmeä ja vetinen, niin tehtiin pysähdyksiä ja siirtymisiä pituushalkaisijalla. Ensimmäisisten kanistereiden kohdalla (L-pääty) tehtiin käynnistä pysäytys. Pysåytyksen jälkeen siirryttiin tavoin ja tehtiin voltti keskihalkaisijan kohdalla vuorotellen oikeaan ja vasempaan. C-päädyssä olleella kanisterilla tehtiin pysäytys ja peruutus.
Tehtävä sujui muuten hyvin, mutta aluksi peruutukset oli hankalaa ja sitä opettaja ensin ohjasi maasta käsin apunani. Näin saatiin peruutuksetkin sujumaan lopuksi ilman apua.
 Välikäyntien jälkeen jatkettiin samaa tehtävää, mutta ravivoltin sijaan tehtiin laukkavoltti ja toisille kanistereille tehtiin laukasta käyntisiirtyminen. Tunnista jäi oikein kiva fiilis, Rita oli kevyt ja mukava.

Tiistaina laitoin ponnarille hiukset. Usein on palmikolla. Yksi lapsi sitten kyseli, että miksi oot värjännyt hiukset. Vastasin tietenkin, etten ole, enhän värjää hiuksiani. Tämä lapsi sitten jatkoi vielä, että kyllä hiukseni on erilaiset. Jatkoin, että joo, ne on erilailla kiinni, mutta mitään muuta eroa hiuksissa ei ole.

Mitähän lapset päiväkodissa sanoisivat tästä scrunshiebymiisa Miisan tekemästä hiuspannasta? Nyt mulla on panta, joka ei kiristä, purista, paina tai ole liian iso. 

*oranssi hiusdonitsi on saatu.

Tuli maistettua uutuusjäätelöä, joka on myös gluteenitonta. Vasta viime keväänä pääsin ensimmäistä kertaa syömään gluteenittomia tuutteja. Kiva vain että tulee lisää valikoimaa. Hyvää oli. Myös suklaata tuli syötyä.
Lauantaina tunnille sain Kuutin. Treenailtiin nopeita siirtymisiä, suoruutta ja ulkoapujen käyttöä pituushalkaisijalla. Alkutunnista Kuutti jäkitti jotain omiaan, eikä voltille kääntyessä liikkunut, vaan pysähtyi tai puski minne sattuu, minne halusi. Usein myös ravista siirtyi käyntiin ja pysähtyi. Pikku hiljaa poni sitten lähti toimimaan, onneksi jo ennen välikäyntejä löydettiin yhteisymmärrys.

Laukannostot tuntuivat selkään kunnon pompuilta ylöspäin. Videolla se ei näy, mutta kuvat on kyllä sitä luokkaa, että laukannostoissa kyllä nousi ylöspäin.

Ihan hauskoja nää kuvat kyllä. Ponista huomaa kyllä, että siinä on islanninhevosta. Kuutti on risteytysponi, siinä on islanninhevosta ja irlannincobia. (Ratsastuskuvat ja videon on kuvatnnut Ella Viitajoki)

Pyöräilin pitkästä aikaa tallille, mutten jaksanut enää polkea takaisin ratsastustunnin ja iltatallin jälkeen, vaan tulin open kyydillä kotiin. Se pyörä odottaa mua maanantaiksi poljettavaksi kotiin. Silloin vain on pimeämpää, jotta olisi ollut järkevää pyöräillä kotiin valoisaan aikaan laauntaina.



Muuten pääsiäinen on mennyt oikeastaan yksin kotona herkutellen. En ole tehnyt mitään ihmeellistä. Olen vain nauttinut pitkästä viikonlopustsa. Ensi viikko on aika kevyt myös, sillä mulla on vain kolme työpäivää. Mukavaa uutta viikkoa!