Elämä sijaislapsena/perheessä

Moikka lukijat! Tämä postaus tulee olemaan tällä hetkellä vaikein kirjoittamani postaus, sillä tämä on hyvin henkilökohtainen aihe. Pitkään olen pohtinut ja epäröinyt tämän postauksen kirjoittamista ja julkaisua, nyt rohkenin, joten siksi toivon tälle hyvää vastaanottoa ja asiallista kommentointia aiheeseen liittyen. Tässä postauksessa en tule mainitsemaan kenenkään nimiä tai muita tietoja yksityisyyden suojaamisen takia.

Silloin, kun aloitin blogin melkein kaksi vuotta sitten, oli minulla kirjoituslinja, että mitä vähemmän tietoa tai kuvia minusta täällä on, sen parempi vain on. Pikkuhiljaa rupesin tästä "säännöstä" lipsumaan, ensin tuli kuvia, sitten tekstiä, jotka paljastivat asioita aina vain enemmän ja enemmän. Tästä aiheesta en kuitenkaan ole maininnut vielä kertaakaan. Tarinan tietää harvat, vain lähimmät ystävät ja sukulaiset. Suurin osa koulukavereistakaan ei edes tiedä. Sillä tämä on omalla tavallaan arka aihe, vaikka olen sinut kaikkien tapahtuneiden asioiden kanssa. Kohta kaikki tietää, kun postaus julkaistaan. Otsikko sen jo kertoo mikä on tämän postauksen aihe. Elämä sijaislapsena/perheessä. Olen aina ollut tietoinen siitä, että asun sijaisperheessä, eikä se ole ollut meillä mikään salaisuus missään vaiheessa. Enkä ole sitä myöskään itse pitänyt salaisuutena.

Haluan vielä tähän alun loppuun sanoa, että en ole ikinä pystynyt sanomaan biologisia vanhempiani äidiksi tai isäksi, sillä en ole ikinä nähnyt heitä (paitsi silloin vauvana, mutta niistä ei ole mitään muistikuvia), enkä tiedä heistä juuri mitään. Joten tässä postauksessakin ne sanat on vain sen takia lainausmerkkeihin laitettu ja myös siksi, että se helpottaa teitä lukijoita. He eivät ansaitse nimiä "äiti" tai "isä", ainakaan minulta, olenko sitten julma, sitä en tiedä, vai tuleeko ajatus vain siitä, kun en tunne heitä. Mutta eiköhän mennä tarinan pariin.

Synnyin Hämeenlinnassa vuonna 1997 maaliskuussa, keskosena, jos oikein muistan, niin pari kuukautta etuajassa. Sen ajan mitä olin sairaalassa, niin "äitini" kävi muutaman kerran sairaalassa hoitamassa minua, kunnes hylkäsi minut sinne sairaalaan. Hänen äitinsä, eli minun mummi taas oli enemmän käynyt sairaalassa. Ristiäiset he vielä piti minulle kesäkuussa, jonka jälkeen elin kaksi ensimmäistä elinvuottani lastenkodissa. Ensimmäisistä kahdesta vuodesta en muista mitään, mutta sen tiedän, että en osannut syödä ja siellä lastenkodissa ne hoitajat pakkosyöttivät minua. Siitä minulle on jäänyt hyvin herkkä nielu, en esimerkiksi pysty syödä jugurttia missä on jotain hedelmänpaloja tai joku muu vastaava ruoka, niin silloin tulee hyvin helposti oksennusrefleksi, nykyään jo harvemmin. Onneksi ajan kanssa olen oppinut syömään. Lastenkodista pääsin onneksi rakastavaan perheeseen ja kotiin jossa olen saanut elää turvallisen lapsuuden ja nuoruuden. Kun olin kolmannella luokalla minut adoptoitiin perheeseen, joten vaikka olen ollut (kasvatti)vanhempieni lapsi, niin silloin se virallistui ja biologisilla "vanhemmillani" ei ole sen jälkeen ollut mitään virkaa elämässäni, vaikka ei ennen adoptiotakaan fyysisellä tasolla, toki papereissa oli tietoja kuka on "äiti" jne. Adoptiosta olin tosi innoissani, kerroin siitä heti kavereille ja opettajille koulussa. Minun isosiskot oli siitä minulle vähän kateellisia ja sanoivat etteivät leiki minun kanssani, mutta nopeasti se kateus taisi mennä ohi, eikä siitä tullut mitään suurempaa ongelmaa, onneksi!

En tiedä "vanhempieni" nimiä, ikää tai ulkonäköä. Ainoat tiedot mitä tiedän, on se, että he ovat alkoholisteja ja valokuvien mukaan olen aika samannäköinen "äitini" kanssa. Tiedän myös, että minulla on sisko ja veli, jotka asuvat kotonaan ja heitä olen nähnyt silloin tällöin, kun olen tavannut mummua ja vaaria. Myös "vanhemmillani" oli monta mahdollisuutta tutustua minuun, kun tapailin mummua ja vaaria pienempänä, mutta ikinä he eivät halunneet nähdä minua, enkä minä, isompana varsinkaan ole halunnut nähdä ketään heistä. Biologinen mummuni pitää tekstiviesteillä yhteyttä, laittaa viestiä, syntymäpäivänäni, kesäloman alussa ja jouluna, mutta ei sen kummemmin pidetä yhteyttä.

Onhan sitä usein tullut pohdittua, että miksi juuri minä? Syitä huostaanottoon on alkoholi jonka takia "vanhempani" eivät pystyneet tai halunneet huolehtia minusta. Itsestäni on tuntunut, että he eivät halunneet pitää minua, kun (biologiset)sisarkuseni kuitenkin jäivät sinne, mutta varmasti vain eivät ole pystyneet, kun alkoholi on ollut niin iso tekijä heidän elämässään. Mutta näin on paljon parempi minun kannaltani! Olen täysin tyytyväinen, mitä minulla on tällä hetkellä, perhekuvion suhteen ja olen myös sinut kaikkien asioiden kanssa. niin, kuin tuossa aikaisemmin jo sen sanoin! En ole vihainen, enkä katkera mistään. Nämä asiat ovat menneisyyttä, joita on turha murehtia, kun niitä ei pysty muuttamaan. Kuitenkin minun kaikki asiat ovat kääntyneet tosi hyväksi. Olen saanut hyvät eväät elämään, vaikka alku olikin vaikea.

Ennakkoluuloisiin ihmisiin olen törmännyt jonkin verran. Jos olen keskustelun lomassa syystä tai toisesta lähtenyt kertomaan tätä tarinaa jollekin, niin usein ollaan kysytty suunnilleen tähän tyylin; "mitä olet tehnyt, että oot ollu lastenkodissa ja nyt sut on sijoitettu pois oman perheen luota" Tähän vastaukseni on ollut: "Joo, vauvanahan mä sairaalan keskoskaapistahan varastelin kaiken maailman johtoja ja mitä sieltä sattui löytymään ja kuljetin kotiini. Siinä syy." Tähän ovat sitten myös keskustelut päättyneet. Tämän tyyliset kommentit mitä milloinkin on tullut, niin on pistänyt minut aika varovaiseksi kenelle kerron ja kenelle en kerro. En oikeastaan koskaan puhu itse, vaan vastaan jos joku kysyy. Silloinkin puhun aika vastahakoisesti. Onneksi on ollut myös niitä hyviä vastaanottoja, kuunneltu loppuun, eikä olla ensimmäisten lauseiden jälkeen tuomittu. Tietämättäänhän ihmiset vain möläyttelevät ilkeästi asioita mitä oikeasti ei välttämättä tarkoita, mutta ei kannata möläytellä mitä sattuu, koska sen on tosi loukkaavaa kertojaa kohtaa.

Kun lähdin syksyllä 2014 Hämeenlinnaan opiskelemaan ja isosiskoni oli kanssa siellä viimeistä vuotta, niin kukaan koulun opiskelijoista ei pitkään aikaan tajunnut meidän olevan siskoksia, paitsi siskoni ja minun luokkalaiset tiesivät. Hämmästys oli suuri monelle, kun se paljastui monelle (vasta) keväällä. "Teillä on eri sukunimet, sen takia en tajunnut, mut ootte te kyllä aika samanoloisia" sanoi moni. Ollaan meitä myös joskus kaksosiksi luultu, kun olimme pienempiä, samanlaisen luonteen takia ja, kun molemmat olemme lyhyitä. Vaikka emme ole kenenkään siskoni tai veljeni kanssa biologista sukua, olemme silti sisaruksia. Sama pätee kaikkiin sukulaisiini, pidän heitä omina serkkuina, mummuina, pappoina ja täteinä, vaikka en ole mitään biologista sukua, mutta, kun olen vain elänyt heidän kanssaan, niin suurimmasta osasta suvusta on tullut elämän ja matkan varrella tosi läheisiä ja tärkeitä. Eikä sillä ole väliä, eikä merkitystä vaikka geenit eivät täsmää, vaan sillä on merkitystä, kuka on läsnä, huolehtii, neuvoo ja kasvattaa, kuka välittää, on tukena ja turvana silloin kun on paha olla. Se on tärkeintä, että on turvallisia aikuisia ja muita ihmisiä ympärillä!

Tässä oli minun tarinani, kokemuksiani ja hieman ajatuksiani sijaisperheessä asumisesta. Kysyä saa jos on jotain kysyttävää, vastaan niihin parhaani mukaan. Muistakaa jokaisella on oma, erilainen tarina olkaa ystävällisiä ja kunnioittakaa toisia. Iso kiitos siitä, että jaksoit lukea loppuun saakka 💖

Mielipide: ratsastustunnit ja -koulu

Moikka! Minulta eräs blogini lukija pyysi tämän postauksen kommenteissa mielipidepostausta ratsastuskoulutunneista tai ratsastuskoulusta, kun käyn ratsastuskoulussa tunneilla ja ajattelin yhdistää ne jollain tapaa samaan postaukseen. Kaikki ajatukset ja mielipiteet ovat omiani, toivon, että kukaan ei suutu. En vain ole aiemmin mielipidepostausta tehnyt, joten katsotaan minkälainen tästä postauksesta tulee. Toivottavasti hyvä!

Ratsastuskoulutunnit ovat siitä hyviä, että pääsee ratsastamaan paljon erilaisilla hevosilla ja poneilla. Parhain on kuitenkin omasta mielestäni se, että tutustuu ensin kunnolla yhteen hevoseen tai poniin ja kun hevonen on tuttu, niin tutustuu seuraavaan hevoseen. Eli hoitaa ja ratsastaa hetken aikaa samalla hevosella tai ponilla. Minä olen mennyt tällä tyylillä ja olen kokenut sen hyvänä asiana. Tällä tyylillä oppii paremmin tuntemaan yhtä hevosta kerrallaan, jolloin myös pystyy ratsastamaan paremmin, kehittyy enemmän ratsastajana sekä hevosen ja ratsastajan yhteistyö sujuu paremmin.

Ratsastuskoulussa käyvät monenlaisia aloittelijoita. Parhaimmillaan viitenä päivänä viikossa saattaa olla ensimmäinen ratsastustunti alkeistunti, joka kestää noin tunnin, johon (ainakin meillä) sisältyy hevosenhoito, varustaminen ja ratsastustunti. Tämä on hyvä käytäntö, että aloitetaan hevosenhoidosta, kerrotaan harjoista ja hevosen varustamisesta. Silloin oppii nopeammin hevosenhoidosta ja varusteiden laittamisesta, eikä esimerkiksi laita varusteita väärin, joka voi olla hevoselle inhottavaa ja varusteet myös voivat mennä helpommin rikki.

 

Ratsastuskouluissa on paljon sääntöjä, joita pitää noudattaa. Esimerkiksi tarhoihin ei saa mennä ilman toista henkilöä, varsinkin jos olet vasta vähän aikaa käynyt talleilla, eikä ole hevoskokemusta vielä juuri ollenkaan. 

Itse muistan erään tapauksen, (joka meni suunnilleen näin) kun oltiin pihaton ulkopuolella rapsuttelemassa hevosia. Siinä oli sitten vanha vähän kiukkuinenkin hevosvanhus, joka puraisi kaveriani päähän. Kaverilleni tuli siitä pieni haava, jonka silloinen ratsastuksenopettaja putsasi, mutta sanoi siitä, ettei tarhoihin saa mennä. Mehän, emme olleet menneet tarhoihin silloin, mutta silti saimme sanomista siitä, ettei tarhoihin saa mennä.

On myös nämä "siivoa jälkesi"-säännöt, joita löytyy varmasti kaikilta talleilta, oli sitten ratsastuskoulu tai yksityistalli. Sännöt on hyvä olla, kaikkien pitää niitä sääntöjä noudattaa ja toimia niiden mukaan.

Meillä on maksimissaan kuuden hengen tuntiryhmät jaettu tason mukaan. Itse seitsemän vuotta ratsastaneena Vesalan ratsastuskoululla (ent. Kylä-Hentilän talli) olen tykännyt pienistä ryhmistä, jolloin on tilaa enemmän ratsastaa ja opettajalla on paremmin aikaa neuvoa ratsastajia, kun oppilaita on vähemmän. Pieni ryhmä on siitä parempi, että ratsastajatkin kerkiävät enemmän, varsinkin estetunneilla hyppäämään!
Olen kuullut ratsastuskouluista joissa saattaa olla 10 ratsukkoa kerralla yhdellä tunnilla, mistä itse henkilökohtaisesti en tykkää yhtään. Tilaa on silloin vähemmän eikä opettajalla riitä aikaa opettaa tai neuvoa kaikkia tuntilaisia vuorotellen.

Aika usein ratsastustunnit ovat joko kentällä tai maneesissa pyörimistä. Ei lähdetä maastoon, kun kaikilla talleilla ei edes ole maastoja tai peltoja missä voisi ratsastaa. Meillä ei ole maneesia, mutta on paljon peltoja ja hyvät maastot jossa aina silloin tällöin käymme vaihtelun vuoksi ratsastamassa. Minusta on tärkeää, että ratsastustunneilla tehtävät ja paikat vaihtelevat, ratsastajan ja varsinkin hevosen mieli pysyvät virkeinä vaihtelusta, kun on erilaisia tehtäviä ja käydään kentän tai maneesin ulkopuolella. Eikä ratsastajille, saati sitten hevosille tule kyllästymistä.

Ratsastustunneilla myös korjataan ratsastajan omia virheitä, mikä on ratsukon yhteistyön kannalta tosi tärkeää! Otetaan esimerkkitapaus minulta, minun virheeni jota tällä hetkellä korjataan on katse. Katseeni on hevosen niskassa tai minun pääni on jotenkin vinossa, jolloin hevonen lähtee painon mukaan kääntymään oikealle tai vasemmalle, riippuu siitä kummalle puolelle pääni on kallistunut. Jolloin ratsastaja on heti hevoselle, että ei nyt oikaista, syyttää hevosta, vaikka ratsastajan vikahan se on, kun se pää on vinossa ja paino lisääntynyt toiselle puolelle, eihän se hevonen sitä tiedä ja ymmärrä. Onneksi virheet korjaantuvat monilla kymmenillä toistoilla ja huomautuksilla ja yhteistyö ratsukon kanssa paranee!

Meidän tallille tuli myös uuden yrittäjän myötä kilpailu mahdollisuus esteillä ja koulussa. Tämä on ratsastajan, varsinkin kilpailemista aloittelevan kannalta erittäin hyvä asia. Silloin saa kokemusta kilpailutilanteista ja kilpailemisesta sekä siitä kuinka stressaava se koko päivä on. Se on myös hevoselle hyvää harjoitusta, kun näkee kouluaitoja, tuomaripäädyn ja vieraita hevosia. Kun hevonen kerkiää näkemään noita edellä mainittuja asioita kotitallilla, niin ulkopuoliset kilpailut eivät ole niin pelottava ja jännittävä kokemus myöskään hevoselle!

Yhteenveto tästä postauksesta: Ratsastuskoulussa saa paljon ohjausta, oppii asioita, kavereitakin löytyy, mutta ei välttämättä pääse kehittymään ratsastajana kovin paljoa nopeassa ajassa, varsinkin jos käy tunneilla kerran viikossa. Ratsastuksen kehittymisessä voi mennä vuosia ja tuntua pitkään, että junnaa vaan samalla tasolla. Onneksi silloin voi keskustella ratsastuksenopettajan kanssa lisähaasteista!

Ehkä musta tulee vielä esteratsastaja?

Ainakin näin mä toivon!

Moikka! Olin 16.6, eli viime viikon perjantaina estevalmennuksessa Allilla. Oli mukava hypätä, kun edelliset hypyt oli estekisoissa ja -kurssilla toukokuun puolella. Tunti sujui hyvin. Alli oli suurimmaksi osaksi hyvä, vaikka välillä, varsinkin kahdella viimeisellä esteradalla jo väsynyt. Sekaan tuli kuitenkin reippaita ja hyviä pätkiä! Edellisellä tunnilla oli tainnut kuluttaa kaiken energiansa. Onneksi tuntia helpotti se, että poni on tullut minulle jo sen verran tutuksi, että tiedän miten poni toimii ja osaan ratastaa sitä sen mukaisesti.

Alkukäynnissä ja -ravissa piti saada hevonen liikkumaan eteen ja kuitenkin kuuntelemaan pidätteitä sekä kaikkia muita apuja. Tässä vaiheessa poni oli vielä aika tahmea, mutta muutamat temponmuutokset ravissa ja käyntiravi siirtymiset auttoivat ja sain Allin reagoimaan nopeasti apuihini. Otimme vielä laukkaa pääty-ympyröillä, jonka jälkeen aloitimme hyppäämisen. Tässä vaiheessa poni alkoi jopa kulkemaan. Säästin ponia ja otin vain parit hyvät laukan nostot molempiin kierroksiin, molemmilla ympyröillä, että sitten jaksaa hypätä reippaasti. Allilla on siitä kiva hypätä, kun poni ei hyppää kaukaa ja korkealta esteitä, toisin kuin esimerkiksi Vikkan. Vaan Alli hyppää esteet sopivasti ja pehmeästi. 

Ensin hyppäsimme ravissa ristikkoa, josta jatkoimme laukkaympyrälle puomille. Tämän ja innarin (innari oli ensin puomeina) pari kertaa tultua yksittäisinä siirryimme pikkuhiljaa ratoja kohti, lisäten aina yhden esteen rataan. Lopuksi ratsastimme neljän esteen + innari, eli yhteensä hyppäsimme viiden esteen radan. Esteiden korkeus oli noin 40-50 cm, tuttu ja turvallinen. Innari oli minulle vieraampi este, mutta hyvin sekin este sujui, parin hyppykerran jälkeen.

Tuolla ristikolla, jota alkuun hyppäsimme, niin onnistuin venäyttämään vasemman käteni peukalon, en tipunut, vaan myötäsin esteelle, niin siinä sitten peukalo venähti. En kyllä yhtän tiedä, että mitä siinä tapahtui, mutta ihan sama, pikkuvikoa, niistä ei välitetä, tunti jatkui loppuun saakka ihan normaalisti.

 Toukokuu 2016, tämä oli lähtötilanne.

Jäin jälkeen hypissä ja lopputulos oli se, että löysin itseni maasta.

 Toukokuu 2017, nyt, en vain matkusta, vaan ratsastan.
Hypyissä mukana, tällä hetkellä työnnän kädet eteen ja otan harjasta kiinni,

Olen huomannut viimeaikoina, että olen kehittynyt paljon esteillä viime vuoteen verrattuna. Muutenkin tuntuu, että jokaisella estetunnilla tai treeneissä hypyt menee aina paremmin, kuin edellisellä kerralla. Tänä vuonna estetunneilla olen päässyt paljon paremmin hyppyihin mukaan ja rohkeutta on tullut paljon rataratsastukseen lisää. Enää en jännitä yhtään, kun pitää ratsastaa rata, toista se oli viime vuonna, sydän hakkasi kovaa, kädet tärisi ja pelkäsin tippumista. Onneksi ei ole enään näin. Teiden ratsastaminen sujuu myös, mutta "ahtaisiin" teihin, eli semmosiin mitkä menevät esteen ja kentän aidan välistä tarvitsen rohkeutta lisää. Tällä tunnilla viimeisen esteen jälkeen piti laukata pitkän sivulta kentän aidan ja esteen välistä, mutta en uskaltanut, vaikka tiesin, että siitä välistä mahtuu. Joten käänsin sitten ponin jo ennen pitkän sivun estettä, eli mentiin esteen edestä, vaikka piti mennä esteen takaa. Onneksi opettaja tiesi syyn ja ymmärsi epäröintini. Nyt vain pitää saada epäröinti minimiin, lisätä hyppytreenejä, päästä hyppäämään enemmän  ja pikkuhiljaa korkeampia esteitä ja ratoja kohti! Sillä epäröinnillä ei pärjää kovin pitkälle! Vielä myös pitää saada katse seuraamaan rataa. Nyt jään katsomaan suoraan eteenpäin, enkä muista katsoa seuraavalle esteelle, vaikka pitäisi. Pää pysyy sentään jo ylhäällä, eikä hevosen niskassa. On sekin jo askel eteenpäin.

Ehkä mä vielä jonain päivänä onnistun tarpeeksi hyvin!

Muutto ohi

Moikka! Luna ja Lilja muuttivat viikonloppuna uuteen kesäasuntoonsa vanhaan kepparitalliin, jonka korjasimme ja muuutimme pupuille sopivaksi. Molemmat ottivat muuton aika lunkisti, toisin kyllä ne jonkin verran jännittivät uutta paikkaa. Mikä tietenkin on ihan ymärrettävää. Onneksi molemmat alkoivat uteliaina pörräämään ja tutkimaan uutta asuntoaan.

Pupujen kesäasunto on ollut aiemmin keppihevostalli, jouduimme kuitenkin muokkaamaan sitä aika paljon pupuille sopivaksi. Sisältä purettiin keppihevoskarsinat ja kaikki muut viirtelmät mitä siellä oli, seiniin laitettiin tyroxia ja tyroxin päälle vielä vanerilevystä seinät. Näin saatiin äänieristettä ohi ajavista autoista, rekoista ja traktoreista sun muista menopeleistä. Sillä tämä pupujen nykyinen kesäkoti on kuitenkin ihan autotien vieressä. Se vanerilevy on alkuun aika liukas, mutta ajan kanssa se karheentuu ja naarmuuntuu pupujen käytössä. On ollut huvittavaa katsoa kun puput pomppiessaan sutii ja ruopii, varsinkin äkkikäännöksissä tai hypätessä ulkoa sisäpuolelle ja toisinpäin. Liljasta tuli kyllä aika varovainen tuon lattian suhteen jo seuraavana päivänä. Luna ei oikein ole juurikaan lattiamuutoksesta välittänyt. Hyvin molemmat kuitenkin ovat sopeutuneet ja tottuneet lattiaan ja uuteen kotiinsa.

Moikka, täällä kirjoittelevat Luna ja Lilja. Me siis muutettiin uuten kotiin, joka on iso ja hieno paikka. Tytätään kyllä tästä meiän uudesta kodista. Mutta yksi tosi huono juttu siinä on, nimittäin liukas lattia. Se on jotain vaneria jos me nyt oikein muistettiin sen puulevylattian nimi. Toi meiän hoitaja kyllä sano, että se käytössä karheentuu ja naarmuuntuu. Toivottavasti, sillä meillä on välillä aika kova vauhti, niin ei oikein jarrut toimi, ruopii vaan. Minä, Lilja siis, kääntyessäni, vaan melkein kkaatusin, kun en ollut tottunut alustaan. Ainiiin me haluttaisiin se fleksi kuntoon, tai kokonaan uusi fleksi. P.S. Terkut meiltä pupuilta kaikille lukijoille!

Tältä näyttää pupujen uusi häkki

Tässä on naulakko, jossa säilyyämme valjaita ja lapiota

Hyllyllä on vesikanisteri, pelletit, kaurat ja korissa on muut hoitotarvikkeet, kuten harjat ja kynsisakset. 

Hyllyn alla on purupussi ja heinä-ämpäri

Tältä näyttää pupujen häkki sisäpuolelta.

Ja tältä näyttää ulkoa.

Viritimme lamput sisälle ja ulos loppukesää ja syksyä varten.

VIDEO:

Videolla tunnelmia, kun puput olivat juuri siirtyneet uuteen kotiinsa ja vähän paikkojen esittelyä.

Lauantaina leikkasimme pupujen kynnet, viime kynsien leikkuusta oli jo tovi vierähtänyt aikaa. Joten odotukseni olivat, että joudumme pitämään Liljasta kovaa kiinni, ettei pupu pääse rimpuilemaan, puremaan ja karkuun. Yllätys olikin suuri, kun Lilja antoi mukisematta leikata kaikki kynnet, ilman mitään ongelmia! Muutos on tosi valtava ja välissä kuukausi jolloin unohdimme leikata kynnet. Vaikka Liljan kynsien leikkaus sujui ongelmitta, niin oli pupu hetken aikaa pahalla tuulella, kun ei palkka heti maistunut, vaan piti kaurakipon reunaa järsiä ja yritti sen myös hampaillaan kaataa nurin. Onneksi palkkio maistui pienen hetken päästä. Luna otti jälleen kerran kynsien leikkuun yhtä rennosti, kuten aina ennenkin. Myös turkin siistimisen pepun alueelta. Se on semmonen rento rauhallinen "minua ei kiinnosta"-pupu. :D Luna ja Lilja ovat kuin yö ja päivä!

Muutto edessä

Moikka! Meidän puput Luna ja Lilja ovat olleet toukokuun alusta asti ulkona, alkuun pidimme päivät ulkona ja yöt varastossa, mutta päivien lämmetessä ja varaston kylmetessä puput siirtyivät pikkuhiljaa kokonaan ulos. Meillä on tällainen ulkohäkki käytössä tällä hetkellä, mikä näkyy noista kuvista. Mutta olemme aloittaneet rakentamaan vanhasta keppihevostallista pupuille uutta isompaa pihahäkkiä, siinä olisi suojaa ja varjoa enemmän, mutta myös ulkoilumahdollisuus, kun lisäämme tuon metallisen häkkikehikon jatkoksi. Tähän tulevaan uuteen ulkotarhaan tulee myös parempi pupujen hoitomahdollisuus. 

Tässä on meidän pupujen tämän hetkinen ulkohäkki, jossa asustavat vielä hetken aikaa.

Molemmat puput tykkäävät olla valjaissa ulkona, mutta Lilja onnistui puremaan fleksin narun poikki, joten meillä ei ole tällä hetkellä fleksiä käytössä. Sitä en nähnyt miten naru saatiin purtua poikki, joten en voi siitä sen enempää kertoa. Valjaissa pystymme ulkoiluttamaan pupuja, sillä valjaiden mukana tuli noin metrin mittaiset narut, joita alkuun valjaiden tutustumisvaiheessa käytimme. Yleensä emme käytä naruja, mutta nyt on pakko, jos haluaa pitää pupuja valjaissa. Tilanne on se, että pitaisi löytää ja ostaa jostain pupujen hampaiden kestävä talutusnaru mikä ei menisi herkkään rikki. 

Siis se fleksin narun rikkoutuminen meni näin; toi mun omistaja, eli tämän blogin kirjoittajan pikkusisko piti mua valjaissa, eikä antanut mun tutkia kaikkia paikkoja mitä olisin halunnut, naru kiristyi ja lyheni inhottavasti, enkä päässyt enään eteenpäin ja päätin puraista narun poikki jossa olin kiinni. Eli se oli mun omistajan vika, mitäs ei päästänyt mua tutkimaan niin kiinnostavia paikkoja. Mutta se narun rikkominen ei paljoa hyödyttänyt, sillä nyt joudun ulkoilemaan lyhyessä narussa, niin kuin toi mun pupukaveri Luna. Eikä pystytä pomppimaan siinä kunnolla. Tai pystytään, kun omistajat juoksevat meiän perässä. Noh saavatpahan ainakin liikuntaa hehheh. Nyt vaan täytyy toivoa, että noi omistajat ostaa meille pidemmän semmoisen viiden metrin fleksin, jotta päästään pomppimaan paljon enemmän! T. Lilja.

Olemme myös yrittäneet opettaa hieman estehyppelyä pupuille, mutta sitä ne eivät ole oikein vielä hoksanneet. Mutta eiköhän estehyppelyt ajan kanssa onnistu, kun vaan toistaa ja toistaa harjoituksia joka päivä tietenkin palkkion kera. Olemme myös virittäneet pupujen häkkiin yhden estehirviön parista kepistä ja puupalikasta, mutta mielummin puuta järsitään ja kaadetaan este, kuin hypittäisi yli.

Lljasta sen verran, että vaikka se on luonteeltaan energisempi ja äksympi, niin pupu on rauhoittunut paljon viime kesästä. Viime kesänä pupu ei pysynyt hetkeäkään paikallaan, spurttaili, pomppi ja sinkoili vain ympäri häkkiä ja ulkoaitausta, mutta tänä keväänä ja kesänä meno on ollut huomattavasti rauhallisempaa. Onneksi. Onhan Lilja kasvanut poikasesta aikuiseksi menneen vuoden aikana. Se on varmasti vaikuttanut asiaan. Luna taas on aina ollut luonteeltaan rauhallinen, niin siinä ei ole oikein muutosta näkynyt. Uteliaisuus ei ole hävinnyt kummaltakaan karvapallolta, yhtä uteliaita kaikelle, kuten aina ennenkin. Joka paikka pitää tutkia pihalla, vaikka olisi edellisenä päivänä tutkittu.

Kuvapostaus: ensimmäinen kamerani

Moikka! Olen tämän koko blogin pito ajan kuvannut omat kuvat blogiini puhelimella, vain jos minun ratsastusta on kuvattu, niin silloin on ollut kuvaajan kamera käytössä. Parhaimmillaan myös ratsastuskuvat on otetu puhelimellani, jos kuvaaja ei omistanut kameraa. Viime viikon maanantaina ostin kuitenkin itselleni kameran, se ei ole mikään järjestelmäkamera, vaan digikamera Canon PowerShot SX340 is. Menneen viikon ajan mitä olen käyttänyt kameraani, niin olen tykännyt siitä. Kamera on tällä hetkellä minun tarpeisiini hyvä. Kuvat ovat tarkempia ja parempilaatuisia. Kamera on myös kooltaan pieni, sitä on helppo käsitellä ja kuljetella, kun kamera on niin huomaamattoman pieni. Plussaa on se, että kamerassa on hyvä zoomi.

Nyt minun on paljon helpompi jatkaa valokuvaukseen liittyvää postaussarjaa, kun saa erilaisia kuvia. Jos teillä vaan on siihen mielenkiintoa vielä, itsellä ainakin intoa riittää valokuvaamiseen! Sarja on ollut itseasiassa tauolla, kun puhelimella ei saa nin hyviä kuvia, vaan aika samantyylisiä kuvia tulee puhelimella otettua. Sovitaan, että tämä on valokuvaus sarjan seitsemäs osa. Mutta nauttikaahan kunnon kuvamäärästä, kun kerran kuvia on! Pari ensimmäistä kuvaa oli siinä Ähtärissä-postauksessa, mutta ei anneta sen häiritä.

Seuraavat kuvat on otettu uudella kamerallani

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14.

15.

Mukavaa viikkoa kaikille! Löytyikö suosikkikuvaa?

4+1 valokuvausvinkkiä

Moikka! Ajattelin tehdä teille postauksen jossa annan omia vinkkejäni valokuvaamiseen liittyen. Nämä seuraavat valokuvausvinkit eivät liity suoraan eläin- tai maisemakuvaukseen, vaan yksittäisten esineiden, kuten esimerkiksi puhelimen, kirjan tai uusien ratsastushanskojen kuvaamiseen. Moni valokuvausta harrastava tietää ja toimii näiden (ja monen muun ohjeen ja vinkin mukaan) mutta nämä seuraavat vinkit ovatkin aloitteleville ja vähemmän valokuvanneille, jotta myöhemmin osaavat ottaa hyviä kuvia.

1. Ota kuvat aina hyvässä luonnonvalaistuksessa, silloin, kun päivä on kirkkaimmillaan vaikka aurinko ei paistaisi. Älä lisää valoa pöytälampusta, koska muuten valon takana oleva kuvan alue jää hämäräksi, jolloin kuvasta tulee epäselkeä. Varsinkin jos kuvattava kohde on siellä hämärällä alueella, valon takana. Myöskään ei kannata kuvata valoa tai ikkunaa vasten.

2. Pidä kuvauskohteen tausta tyhjänä, eli poista kaikki turhat roinat taustalta. Muuten kuvista tulee sotkuisa ja epäselkeitä. Huomio myös kiinnittyy enemmin taustalla oleviin tavaroihin, kuin kuvan pääaiheeseen. Esimerkiksi itse kuvaan useasti maton päällä vaikka suosikkipostauksen kuvia. 

Esimerkkikuva:

Tässä huomaa  kuvien eron, ylempi kuva on hämärä ja sekava. Alempi kuva taas on valoisampi ja rauhallinen, kun siinä ei ole mitään ylimääräistä.

3. Ota useampi kuva hieman eri kulmista ja vertaile mikä on hyvä ja onnistunein kuva. Jolloin tietenkin julkaiset sen parhaiten onnistueen kuvan. Kuvat kannattavat ottaa ylhäältä päin, koska se on parhain kuvakulma.

4. Älä julkaise tärähtäneitä, hämäriä tai sumeita kuvia. Muista rauhalllisuus kuvia ottaessa, jotta kamera kerkiää tarkentamaan kuvauskohteen. Jos kuvista tulee sumeita, kannattaa putsata kameran linssi, jolloin tietysti kuviesi laatu paranee. Kameran linssin voi putsata silmälasien mukana tulevalla mikrokuitiliinalla, niitä voi myös ostaa apteekista.

5. Julkaise blogissa aina kuvat koossa erittäin suuri. Lukijan on mieluisampi katsoa isoja ja selkeitä kuvia, kun pieniä ja kaukaa otettuja kuvia. Kun kuvat ovat koossa erittäin suuri, niin lukijan ei taritse klikkailla kuvia suuremmaksi.

Esimerkkikuvat

Tämä kuva on koossa pieni

Tämä kuva on taas koossa erittäin suuri. Eikö olekkin mukavampaa katsoa isoja kuvia?

Mukavia kuvaushetkiä kaikille, toivottavasti vinkit oli hyödyllisiä!

Muista: Harjoittelu tekee mestarin, kukaan ei voi osata heti kaikkea, vaan ensin pitää harjoitella!

Pampulalla tunnilla

Moikka! Olin tänään ratsastustunnilla, kun en pääse lauantain omalle tunnilleni. Aikatauluissa oli käynyt pieni sekaannus, kun luulin tunnin alkavan kello viisi, mutta alkoikin vasta kuudelta. Sain onneksi aikani tallilla kulumaan hevosia katsellessa ja kuvillessa.

Ratsastustunnille sain Pampulan, jota oli todella outoa ratsastaa, kun poni on niin pieni. Varsinkin, kun olen ratsastanut tosi paljon isompiaskeleisilla ja reippaammilla suomenhevosilla, niin ero oli tosi valtava. Loputunnista onneksi totuin pieneeen laiskaan poniin, hitusen. Tämä oli nyt toinen kerta, kun ratsastin Pampulalla.

Tunnin aloitimme tekemällä jokaiseen kulmaan voltit sekä lyhyille ja pitkille sivuille pysähdyksiä.  Tässä vaiheessa menimme ilman jalustimia. Tällä tunnilla myös keskityimme ratsastajan omiin virheisiin. Minulla se oli tälläkin kertaa katse.

Alkukäyntien jälkeen otimme jalustimet jalkoihin ja siirryimme pääty-ympyröille ravitehtävään. Ympyrällä piti mennä ympyrän toinen puolisko hyvin hitaassa ravissa ja toinen puolisko taas paljon reippaammassa ravissa. Aluksi teimme tehtävää keventäen, mutta hetken aikaa ravailtuamme ja, kun hevoaet olivat rentoja, niin siirryimme harjoitusraviin jatkaen ravitehtävää. Teimme tätä tehtävää oikean sekä vasempaan kierrokseen.  Ravityöskentelyn jälkeen oli välikäynnit koko uralla.

Välikäyntien jälkeen palasimme pääty-ympyröille. Minä olin Pampulalla C-päädyssä parin muun poniratsatajan kanssa. Kentän keskiosissa, eli pääty-ympyröiden puolessavälissä oli tötsät joiden läpi mentiin, tötsien kohdalle tehtiin noin kymmenen metrin voltti ja voltin jälkeen nostettiin laukka. Vasemmassa kierroksessa poni oli hyvä, mutta oikeassa kierroksessa ei ollut yhtään hyvä. Laukka nousi joko vääränä tai ei ollenkaan nostanut laukkaa, kun oikea kierros on vaikeampi ponille. Lopuksi otimme vielä loppuravit ja -käynnit.

Tunti sujui ihan kivasti, vaikka poni oli laiska. Ponin laiskuutta ei vain meinannut erottaa, kun se on myös lyhyt- ja hidasaskeleinen muutenkin, onhan se poni. Mutta silti poni ei ole mun tyylinen yhtään, vaikka Poni on kiva ja tykkäsin Pampulan laukoista. En vain ole poniratsastaja, vaan tykkään ratsastaa enemmän hevosilla. Itse muistin tänään katseen paremmin ja tuntui, että jatkui siitä mihin viim tunnilla oli jäänyt. Katsetta ei myöskään tarvinnut muistutella itselleen niin usein mitä viimeksi.

Postauksen kuvat on otettu viime syksynä

Ähtärissä

Moikka! Perjantaina loppui koulu kevätjuhlapäivään ja alkoi kesäloma, virallisesti toki vasta maanantaina, mutta kuitenkin. En ole blogin puolella kesäsuunnitelmistani paljoa puhunut, mutta loman aloitimme lähtemällä maanataiaamuna Ähtäriin yhdeksi yöksi. Maanantaina ennen mökin saantia kävime Tuurin kyläkaupassa, poikkesimme myös S-markettiin josta ostimme aamu- ja iltapaljoa. Olisimme käyneet illasta vielä uimassa, mutta oli sen verran viileä ja sateinen ilma, ettei sitten kuitenkaan käyty uimassa. Minä illalla harjoittelin kameran käyttöä.

En ole aiemmin käynyt Tuurin kyläkaupassa, joten sitä odotin reissulta eniten. Sieltä ostin kesälomaostokseni. Joka vuotinen perinne on meilllä, että ostamme kesälomalla jotain, mihin olemme säästäneeet rahaa. Lapsena se oli joku lelu tai muu mielenkiinnon kohde. Nyt isompana se on muuuttunut esimerkiksi vaatteisiin, sisustusjuttuihin tai vaikka harrastukseen liittyen. Minun kesälomaostokseni olivat tänä vuonna: Uudet ratsasrushanskat, kameran ja schleich-hevonen loimen, riimun ja ruoan kera. Ostamani kamera on Canon Power Shot sx430 is, kun myyjä sitä suositteli! Eiköhän kuvalaatu tule nyt parantumaan täällä blogin puolella!

Kotieläinpiha

Kotieläinpihan vuohi

Tiistaina aamulla kiersimme Ähtärin eläinpuiston, ja kotieläinpihan. Lopuksi menimme iskän ja pikkusiskoni kanssa Flow Park'iin ratoja kiertämään. Kiersimme kolme rataa, joista viimeinen, eli kolmas rata oli minulle hieman hankala pituuteni takia. Radan vähimmäispituus on 150 ja itse ole 153 cm pitkä. 

Minua jännitti paljon se Flow Park, epäröin pitkään menenkö vai enkö mene kiipeilemään. Onneksi menin, koska se oli hieno kokemus kiipeillä korkeuksissa. Alkuhan oli helppo ja siitä sai itsevarmuutta, mutta jo kolmannen radan loppuvaihe oli aika haasteelinen. Kuitenkin selvisin kaikisat kolmesta radasta ehjin nahoin läpi. Sekä jäi hyvä mieli, että uskaltauduin.

Kävimme myös viime kesänä ähtärin eläinpuostossa. Joten sillein eläinpuisto oli tuttu paikka. Onneksi tänä vuonna ei satanut vettä, toisin kuin viime kesän reissulla. Oli paljon mukavampaa kiertää eläinpuistoa, kun eläimet olivat ulkosalla ja sää oli sopiva. Ähtärin eläinpuisto on kyllä todella kaunis paikka, kun on luonnon keskelle eläintarha tehty. 

Tässä kuvassa on viisituntinen poronvasa. Poika oli ihana, kun vain haparoi menemään ja ihmetteli ympäristöään.

Tiistaina olimme kotona yhdeksän aikoihin illalla. Heti ensäimmäisenä annettiin pupuille ruokaa ja juotavaa, jonka jälkeen vein tavarat sisälle ja kameran latautumaan. Pidin vielä hetken Lunaa ja Luljaa valjaissa ulkona, että saavat liikuntaa häkin ulkopuolella. Puppujen ulkoilutuksen jälkeen tulin purkamaan tavaroitani ja kirjoittamaan tätä postausta loppuun.

Kommentteihin saa sanoa tämän postauksen kuvista palautetta, muistakaa asiallisuus :)