25.7.2021

VIIKKO 29: ESTEETÖN LUONTOPOLKU JA ONNISTUNUT KOULUTUNTI

Maanantaina sain taas ratsastustunnille Sirkkonin. Menin Sikkonilla ilman satulaa. Ruunalla oli meno päällä ja vauhtia oli toisinaan liikaa, eikä pidätteet oikein toiminut.
Käynnissä tehtiin ympärillä takaosanväistöjä. Hyödynsin Sirkkonille ympyrän  kulmia kohtia, joissa väistätin takaosaa uralta ulos. Sillä niissä johdossa sain väistötiloihin onnistumaan. Alkuun oli vaikeuksia, koska Sirkkon olisi lähtenyt vain eteen pohkeessta, mutta saatiin me ihan hyviä pätkiä välillä.

Ravissa tehtiin temponmuutoksia ja siinä haasteen tuotti Sirkkonin liika eteenpäinpyrkivyys ja oli haastavaa saada hevonen hitaalle raville. Eteen hevonen lähti joka kerta hyvin.

Välikäyntien jälkeen otettiin ympärillä vielä laukannostoja. Vasemmassa kierroksessa Siekkon lähri vain kiitoravia ja saatin lopuksi kaksi laukannostoa. Kun suunta vaihtui oikeeseen kierrokseen, niin saimme hyviä laukannostoja.


Kävin keskiviikkona retkellä Likolammen kiertävällä luontopolulla, jossa on matkan varrella erilaisia puuveistoksia. Mikä parasta paikka on esteetön! Kävelyreitti oli tasainen ja leveä. Matkan varrella oli myös penkkejä. Sekä erilliset pöydät missä voi syödä eväitä. 

Polku ei ollut ennestään tuttu, joten kiersin kaksi kertaa lenkin etsiskellen samalla puuveistoksia. Mun näölläni se oli haastavaa, kun osa veistoksista sekoittui metsään. Kun olin kävellyt lenkin kahdesti pitäen huolta siitä, että lampi on koko ajan oikealla puolellani. Päädyin tutkimaan muita polkuja. Löysin yhteensä viisi erilaista puuveistosta. En tiedä onko niitä vielä lisää. Mahdollisesti on. Blogin valokuvaussivulta näet lisää näitä kuvia. (Tästä, klik)
)
Olipas super kiva ja onnistunut tunti lauanaina! 😍
 Tunnille sain Vikkanin. Vikkanilla oli ollut muutama päivä vapaata/saikkua, kun ötökät oli purrut sitä siten, että tammalla oli tulehdusta naamalla. Suitsissa oli pehmusteet ja turparemmi oli otettu pois.

Aloitettiin tekemällä pituushalkaisijalla ravista käyntisiirtymä ja seuraavaksi tehtiin kahdeksikkoa. Tähän vielä lisättiin avotaivutusta pituushalkaisijalla ensin käynnissä ja sitten ravissa. Avoa tultiin ennen volttikahdeksikkoa ja sen jälkeen. Näin saatiin avoa kumpaankin suuntaan. Saatiin ihan kivaa pätkää hetkittäin. Käynnissä sujui paremmin, ravissa Vikkan meinasi lähteä vain eteen.

Seuraavaksi otettiin laukkaharjoituksia pituushalkaisijalla. Laukannostoissa Vikkan teki parit ilopukit, kun sillä energiaa piisasi. Ensin nostettiin vasempaan ja oikeaan laukat, jonka jälkeen tehtiin parit vastalukat. Nostettiin laukka peltopäässä ja laukattiin täyskaarto. Se sujui kumpaankin kierrokseen hyvin kun ei tarvinut ylläpitää laukkaa. Lopuksi vielä tehtiin laukkavoltit, mutta meillä voltit ei ollut ihan voltteja, vaan ehkä enemmin pieni ympyrä
 Loppuraveissa sain Vikkanin hyvään rauhalliseen tempoon.
Sunnuntai on mennyt kotosalla, oleskellessani. Ensi viikolla ystäväni tulee taas muutamaksi päiväksi luokseni ja muutenkin kivoja juttuja tiedossa! Mukavaa uutta viikkoa. 

19.7.2021

VIIKKO 28: HUKKASIN MUN AURINKOLASIT

Mun kesäloma on mennyt mukavasti. Oon nähnyt ystäviäni ja käynyt tallilla, olin myös estekurssilla. Kolmen päivän aikana pääsin hyppäämään ja oppimaan uutta sekä näkemään kehittämisen kohteita.

Lämpöä riittää, vähän liikaakin. Odotan todella sitä, että ilmat viilenisi. Onnekseni asuntoni on varjoisalla sijainnilla, joten täällä ei ole kuuma. Ilta-aurinko osuu ainoastaan makkarin ja olkkarin ikkunoista, ne kun on samalla seinällä.

Maanantaina oli taas omalla ratsastustunnillani. Tunnille sain Sirkkonin. Menin tunnilla ilman satulaa. Tehtiin pysäytykskä, siksak väistöjä, askel sivuun, askel takaisun ja taas askel sivuun ja siirtymisiä. Tehtiin raviympyröitä jossa väistätettiin takaosaa. Sirkkon oli aika tahmea, eikä takaosan väistöt onnistunut. Otettiin vielå laukkaa ympyrällä. Laukattiin puolet ja tavattiin puolet. Ennen laukannostoja tehtiin voltti, jossa koottiin ravia. Saatiin kyllä onneksi muutamat kivat pätkät vasempaan.

Ratsastuksen jälkeen lähdin iltauinnille siskoni kanssa. Piti vähän matkaa ajaa koska lähirannat, ovat tietääkseni sinilevässä. Ja ne lähirannat kyllä eivät virkistävää yhtään, kun vesi on yhtä lämmintä ilman kanssa.

Viikolla tuli hengailtua aika paljon parvekkeella. Pikku hiljaa parvekkeen sisustaminen etenee ja pian saan sen viihtyisäksi. Perjantaina kävin tokmannilla ostelemassa vähän lisää parvekkeelle sisustusjuttuja ja nyt se on melkein valmis. Vielä pitää löytää sopiva sohva, jotta voin yhdet kalusteet pistää pois. Homma etenee, onneksi!

Oltiin ilen, perjantaina Tokmannilla ostoksilla. Mulla oli aurinkolasit Käsissäni, koska ne ei mahtunut vyölaukkuuni kunnolla. Jäänyt pieni pelko, että lasit pusertuu rikki. Keräiltiin ja kierrettiin. Mentiin kassalle. Kassalla huomasin, että nyt puuttuu jotain. Kysyin siskoltani, että laitoin jo mun aurinkolasit kärryihin, kun ne ei oo enää mun käsissäni. Maksoin ostokset ja pakkaillessani tavaroita ihmettelin, että mihin ihmeeseen ne on jäänyt. Jätettiin tavarat infoon ja lähdettiin kiertämään kauppa läpi. Samaa reittiä, mitä tavaroita ostaessani. Samaan aikaan mietin, että missä vaiheessa ne on jäänyt, mihin pysähdyin ja mihin jäin tavaroita katselemaan/koskemaan. Kotelossa ja laseja ei löytynyt. Palattiin kassalle ja annoin tuntomerkit, yhteystietoni, ja kerroin että ne on apuvälineenäni näkövammaisten takia. Myyjä pisti viestin muille myyjille, jotka olivat kaupan puolella. Tehtiin siinä lähtöä, mutta siskoni sanoi, että käydään uudestaan vielä katsomassa. Tällä kertaa mentiin muuten sama kierros, mutta kierrettiin yksi hylly eri puolelta. Ja tadaa! Siellä ne lasit sitten tulivat vastaan. Palattiin kassalle ja napattiin jäätelöt mukaan. Enpä ennen ole kiertänyt kauppaa kolmea kertaa peräkkäin, tuli sekin nyt tehtyä.
lauantaina lähdettiin ratsastustunnilla maastoon. Maasto oli muakva, rentouttava ja rauhallinen. Pääosin menimme käyntiä, mutta otimme myös muutamat ravipätkät.

Illasta lähdin siskoni kanssa ajelulle ja kuvailemaan.

9.7.2021

ESTEKURSSI, PÄIVÄ KOLME

Keskiviikkona 7.7. Olikin kurssin viimeinen päivä. Kuvamateriaalia ei nyt ole, mutta käytän taas jotain vanhoja kuvia. 
Ensin lisättiin kentälle pari estettä ja nostettiin puomit tolppiin. Käveltiin rata läpi, laskien esteiden välejä. Meillä oli rata jossa oli perusrata ja uusinta. Kävimme myös läpi, että minkälaisia eri ratatyylejä on.

Tunnilla menin Vikkanilla. Vikkan oli aika väsynyt. Alkuverryttelyssä hevonen oli vielä hyvä ja meillä tuli tosi hyvät verryttelyhypyt. Verryttelyssä laukka oli hyvätempoista ja hypyt oli tosi sulavia. Mun käsien myötäyskin lähti jo vähän paremmin. 
Kun lähdettiin ratsastamaan rataa Vikkan tuntui tosi tahmealta, laukasta en saanut yhtään hyvän tuntuista. Ensimmäisellä radan ratsastuksella päästiin vielå puhtaasti esteistä yli, mutta uusintakierros meni sitten päin honkia. 

Vikkanin laukka oli tahmea ja hidas ja tämän vuoksi oma mukautuminen hyppyihin oli hankalaa hahmottaa. Hypyt oli mitä oli ja muutama ohimeno tuli mukaan. Kuitenkin aina ohimenossa olin heti hereillä, että nyttemmin ei mennä ohi vaan yli. Loppua kohden väsyin myös selvästi itsekin. Viimeisenä hypättiin vielä yksi pysty joka oli 55cm. Siihen tuli ensimmäisen ohimenon jälkeen ok hyppy. 

Mulla oli juotavaa mukana, mutta lopputunnista iski päänsärky. Kun laskeuduin alas Vikkanin selästä huomasin, että olo olikin aika huono ja vähän pyörrytti. Mulle tuotiin repystani mun vichy jonka join lähes tulkoon kerralla. Pikku hiljaa olo vähän koheni, onneksi.

Kun hevoset oltiin purettu, juotettu ja pesty, sekälaitettu kylmäsuojat jalkaan, menimme tallitupaan juttelemaan. Kävimme läpi miten kaikilla meni. Piti löytää mikä onnistui tunnilla hyvin ja missä on kehittämisen kohdetta. Itse vastasin, että "alku meni hyvin, kun vielä energiaa riitti, mutta radat meni sitten vähän huonommin, kun en saanut hevosta hyväksi. Myötäys lähinnä vähän paremmin, mutta sitäkin pitää kehittää. Onneksi katse pysyy hyvin ylhäällä." Tottakai nämä tunnit on raskaita hevosille kun oli aika lämminkin.

Lähdin pyöräilemään tallilta kotiin, kun olo tuntui hyvältä. Olin syönyt pähkinöitä, juonut mehua, vichyä ja pikkutilkan kahvia. Istuskelin myös tallissa viileässä. Pyöräilin rauhakseen pysähtymättä kertaakaan. Ollessani jo todella lähellä kotiani, yhtäkkiä tuli tunne, etten saa happea ja silmissä sumeni. Siinä vaiheessa oli pakko pysähtyä, kun meinasin ajaa ojaan. Vastaan tuli joku ihminen jolta yritin pyytää apua, että auttaisi kotiin. Tyyppi vain käveli ohi. Yskin tovin, ehkä viisi minuuttia. En oikein tiedä. Lopulta kun olo alkoi tasaantua  jatkoin matkaani. Olinhan jo tosi lähellä kotiani.

8.7.2021

ESTEKURSSI, PÄIVÄ KAKSI

6.7. Tiistai, estekurssin toinen päivä. 

Tänään sitten hetimiten kannettiin lisää puomeja ja tolppia kentälle. Tällä kertaa välien lasku sujui hivenen helpommin edellisen päivään verrattuna. Maapuomit nostettiin kavaletin korkuiseksi pikku esteiksi. Eli noin 40 cm korkuisia oli. Tällä kertaa toisella pitkällä sivulla oli innari ja toisella pitkällä sivulla neljän laukka-askeleen linja. Koko rata leikkaalla kahden laukka-askeleen sarja. Jokaisella estesuoralla oli okseri.
Tunnille sain tällä kertaa Riian. Aluksi vähän mietin, että mitä tästä tunnista tulee, kun viimeksi hevonen innostui esteillä ja askeleet ei mahtunut yhtään.
 Tulimme ensin maapuomeja, kuten edellisenä päivänä ja muutamien puomien jälkeen esteet korotettiin kavaletiksi. Tällä tunnilla yritin keskittyä kaikkeni siihen, että käsi myötää hypyn mukana. Toisinaan myötäys lähti paremmin, mutta usein myötäys oli vain tosi pieni. Tämä on semmoinen treenattava asia, mikä varmasti kehittyy kun siihen keskittyy. Tuli kuitenkin kivoja hyppyjä.
Ratsastuksen jälkeen herkuteltiin, kahviteltiin ja juteltiin.

6.7.2021

ESTEKURSSI, ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

Tallillamme on järjestetty kesällä kursseja. Ratsastusta ja on teoriaa. Pääsin osallistumaan kolme päivää kestävälle estekurssille heinäkuussa. 5.-7.7. Mietin ensin että teen aiheesta yhden ison postauksen, mutta päädyin tekemään  kolme pientä postausta, joka päivälle oman kirjoituksen. Tämän postauksen nyt kuvitan keväisillä estekuvilla toukokuusta. 

5.7. Maanantai
Heti maanataina kurssi alkoi teoriaosuudella. Ensimmäiseen teoriaosuuteen kuului tietopaketti mitä on tärkeää huomioida esteratsastuksessa. Mittailtiin esteiden välejä ja askeleiden pituuksia. Alkuun tuntui, että aivot meni matikasta solmuun, mutta kyllä se siitä lähti sujumaan. Kannettiin puomeja kentälle ja siinä sitten päästiin laittamaan ja laskemaan puomeja oikeille etäisyyksille. Myöhemmin ratsastaessa kyllä todettiin, että puomit ei kuitenkaan ollut ihan oikeilla kohdilla.

Päästiin ratsastamaan ja mentiin puomeja joita oltiin kannettu kentälle. Tunnille sain Vikkanin, kuten yleensä usein esteillä. Puomit oli siten, että toisella pitkällä sivulla oli 5 laukka-askeleen väli ja toisella sitten neljän. Koko rataleikkaalla taas oli kahden askeleen väli. Tunnin teemana oli askeleiden lasku ja myötäyksen harjoittelu. Nykyään mulla katse pysyy hyvin ylhäällä ja myös askeleiden lasku oli helppoa, mutta myötäystä pitää treenata, että se tulisi jatkossa selkärangasta. Myötäys kun jää aika pieneksi lähes aina. Helpottaisi omaa ratsastusta paljon, jos myötäys onnistuisi olla isompi.


4.7.2021

viikko 26: LOMALLA

Moikka. Tässä taas teille tämän menneen viikon kuvat ja kuulumiset. Vähän myöhässä toki. Yleensä julkaisen tämän aamupäivästä. Viikko tuntui tosi pitkältä. Osittain siksi kun oli paljon ohjelmaa, mutta osittain siksi että työviikko oli lyhyt. Viikolla kävin hoitamassa pupuja porukoilla, kun he olivat reissussa. 

Maanantaina alkoi viimeinen työviikko. Kolme viimeistä työpäivää käsillä. Samaan aikaan oli on vaikea, mutta samaan aikaan olen iloinen syksyn uusista tuulista, eli koulusta. 

Illalla pääsin tallille juhannuksen jälkeen. Tunnille sain Vikkanin. Tehtiin paljon voltteja ja ympyröitä, sekä siirtymisiä. Tehtiin siten että nostettiin laukka ja laukayyiin 3/4 osaa ympyröitä, jonka jälkeen mentiin puoli kierrosta rahaa ja nostettiin uusi laukka. Täten laukka nousi aina eri kohdasta.
Vikkanilla oli paljon energiaa kerääntynyt muutaman vapaan jälkeen ja meni oli aika vauhdikasta.

Keskiviikkona mulla oli viiviimeinen työpäivä. Viimeiset viisi kuukautta on hurahtanut nopeasti, vastahan aloitin työt päiväkodilla tai siltä se tuntuu. Sain mukaani herkkukassin ja kortin. 
Työpäivän jälkeen lähdin parin kaverin kanssa pikku verkon puistoon piknikille, siten että jokainen toi itselleen eväät. Mulla oli niin kiire lähtö, että jäi lompakko kotiin. Toisaalta hyvå kun ei tilillä ollut paljoa rahaa näin kuun viimeisenä päivänä.
Torstaina alkoi loma. Voisi kuvitella, että loma alkaa rentoutuen, mutta mulla on tapana tehdä suursiiivous loman ensimmäisinä päivinä. Tuli mm pestyä Helmin matto, joka on kuivunut useamman päivän. Illasta kaverini tuli kylään ja viihtyi luonani pari yötä. Hän tulee taas kylään ensi viikolla. 
Lauantaina oli taas tallipäivä ja lähdin tietenkin taas tallille päivällä. Tunti oli poikkeuksellisesti myöhemmin, vasta kuudelta, joten kävin porukoilla pihassa ja katsoin tovin Ironman pyöräilyosuuden kilpailua. 

Tunnille sain tälläkin kertaa Vikkanin. Jee! Tehtiin samankaltaisia juttuja kuin maanantaina. Eli voltteja, ympyröitä, taivuttelua, siirtymisiä ja vastaavaa ravi-laukka tehtävää myöskin. Ensin puolikierrosta ravia ja laukkaa. Sitten koko ympyrä laukkaa ja puoli kierrosta racial, jolloin taas laukannosto vaihtoi paikkaa. 


Eräs hoitolapsi antoi tämän sormuksen ja suklaan, jo juhannuksen tienoilla toki. Kerrankin joku löytää mulle sopivan sormuksen. Itsekään kun en ole osannut etsiä sopivia.


Tältä näyttää tällä hetkellä tuleva viikko. Ei mitään ihmeellistä. Talleillua paljon.  Niistä ensi viikolla lisää. 

1.7.2021

JUHANNUSVIIKON KUULUMISET

Juhannusviikolla kerkesi sattua ja tapahtua kaikenlaista, mutta viime viikolla ei tullut postausta, koska pidin pientä somelomaa. Tai, ainakin yritin. Jonkin verran selailin somea, mutta omat julkaisut jätin ihan minimiin. Nyt tuntuu vaikealta palata somen pariin. Tai ainakin oman henkilökohtaisen tilin pariin.
Kuvitan tämän postauksen juhannuksena otetulla kuvilla.

Maanantaina olin tallilla. Tunnulle sain Ritan. Päivä oli aika lämmin. Ratsastustunnin jälkeen kävin uimassa, mutta vesi oli niin lämmintä, ettei se virkistänyt yhtään.

Tiistaina töissä mulla meni vahingossa lasit rikki, kun yksi lapsi, semmoinen 2-3vuotias kompastui, kaatuisi ja huitaisi kädellään tai jalallaan mua naamaan. Lasien sangan kulma törmäsi lattiaan ja kehys napsahti poikki. Lähdettiin siitä sitten yhden työntekijän kanssa viemään lasit Instrumentariumiin korjattavaksi. Siellä sanottiin, että menee viikko ja korjaus on haastava.
Otin sitten vanhat varalasini käyttöön, joita käytän nykyään enää vain tallilla.

Torstaiaamuna sain toisen annoksen koronarokottetta. Nyt toivottavasti on jonkinlainen suoja koronaa vastaan. Rokotuksen jälkeen oli vielä töitä, joten suuntasin päiväkotiin muutamaksi tunniksi. Työpäivän aikana sain viestin, että lasit ovat valmiit ja ne voi hakea. Ihan mahtavaa miten nopeasti sain lasit takaisin.
Iltapäivällä sitten vietiin avain serkulle, hän kun kävi ruokkimaan ja hoitamassa Helmiä mun ollessa poissa, haettiin mun lasit ja suunnattiin mökille. Illan mittaan käsi kipeytyi ja mulla tuli migreeni, tiesin, että migreeni voi saapua, joten otin ensimmäiset lääkkeet päivällä ennakkoon, estääkseen migreenin.
Juhannus meni siis aika väsyneenä rokotuksen aiheuttaman migreenin väsymyksen takia. Oli ihan veto pois, enkä jaksanut oikein tehdä mitään. Perjantai-iltapäivänä jaksoin käydä kävelyllä ja uimassa. Lauantaina iltapäivällä suunnattiinkin kotiin. Poissaollessani serkkuni kävi hoitamassa Helmiä. Onneksi hän asuu ihan lähellä joten pääsee helposti auttamaan.
Sunnuntaina oleskelin, kävin kaupassa ja tsekkasin seuraavan viikon tapahtumat ja menot. Toukokuussa innostuin kalenterin koristelusta, se on hauskaa puuhaa. Tästä kuvasta tämä viikko aukeaman vain koristui lisää.