Kuvia #4

Moikka! Mulla alkoi hiihtoloma, joten meenn lomalla ainakin ratsastamaan, keskiviikkona olisi tiedossa maasto ja näen kotipuolen kavereita, heitä jote en usein näe kun olen hämeenlinnassa. Loman lopussa voisin tehdä lomastani kostepostauksen, jos vaan on kiinnostusta.

Mutta nyt on taas aika julkaista teille kuvapostaus sarjan neljäs osa. Olkaat hyvä ja nauttikaa kuvista. Jatkossa merkkaan tämän postaussarjan tällä nimellä: kuvia #4, #5 jne. Tuttuun tapaan tämä sarja tulee joka toinen maanantai.

P.s. vastaathan lopussa esitettyihin kysymyksiin :)

Hämeenlinnasta

Lilja

Mikä oli sinun suosikkikuvasi?

Haluatteko koostepostauksen hiihtolomastani?

Pellolla

Moikka!

Tänään oli hieman erilainen ratsastustunti. Sillä olimme pellolla. Itse en ole ollut pitkään aikaan kunnolla pellolla, niin oli kyllä tosi kivaa päästä pellolle ratsastamaan. Tunnilla menin Vikkanilla. Hevonen oli jo edellisellä tunnilla, joten sain valmiin hevosen.

Alkukäynnit otimme kentällä. Kun kaikki oli valmiita lähdimme pellolle Teimme normaalisti taivutuksia ja asetuksia, menimme myös harjoitusravia ja kevyessä istunnnassa istuen  ravia. Pellolla pääsimme myös paremmin laukkaamaan. Oli tosi ihanaa päästä laukkaamaan pellolla kunnolla, kun siellä on sen verrna enemmän tilaa ja pohja parempi, kuin kentällä. Laukkojen jälkeen Vikkan innnostui ja rupesi hieman kaahaamaan ravissa, muutamat puolipidätteet ja käyntisiirtymiset tehtyäni sain hevosen rauhaliselle raville. Siinä ravissa otimmme vuorotellen harjoitus- ja kevyessäistunnassa ravia. Laukat, ravit, ihan kaikki otimme molempiin kierroksiin.

Kun lähdimme takaisin kentälle, niin kävelimmme mäen ylös ja kentällä otimme vielä loppukäynnit.

Niinkuin jo tossa aiemmin sanoin, että oli tosi kivaa päästä pellolle. Edellisestä peltoreissusta on jo sen verran pitkä aika, että nautin kyllä koko tunnin ajan. On se myös tosi kivaa vaihtelua tuntityöskentelyyn kentällä. Mukavaa lauantaita kaikille.

Silmälasit ei kerro koko totuutta

Hei kaikki rakkaat lukijani.💓 Haluaisin puhua (tai siis kirjoittaa) teille yhdestä asiasta, josta olen, mutta vain vähän kertonut. Joissain postauksissa olen saattanut vain ohimennen mainita siitä. Ajattelin, että voisin tehdä ihan oman postauksen tälle asialle. Tämä postaus tulee olemaan todella henkilökohtainen. Sillä yhtä ainoaa asiaa varten täytyy paljastaa enemmän. Enemmän mitä uskaltasi. Keräsin kuitenkin rohkeuteni, kirjoitin ja julkaisin tämän postauksen.  

Minulla on näkövamma. Joka on ollut minulla syntymästäni asti. Vaikka vielä kahden vuoden iässä pääsin läpi näkötesteistä. "Näköni ollessa normaali" Sitä ei pystytä korjaamaan leikkauksilla, ei edes silmälaseilla. Lasit vain tarkentavat näköäni. Se ei ole perinnöllinen. Se on nimeltään Colomboma. Silmieni mustuaiset ovat levinneet. Ne ei ole samalla lailla pyöreät mitä normaalisti. Mustuaiseni eivät myöskään supistu pienemmiksi esimerkiksi aurigonvaloon katsoessa. Eivätkä myöskään laajene hämärässä. Näköni haitta-aste on 60-70% Näkötestien kirjaintesteissä näen 2 ensimmäisä maksimissaan 3 riviä. 

Näkövammani johtuu biologisen äitini raskausajan alkoholin käytöstä. Jolloin silmäni eivät pystyneet enään kehittymään loppuun, vaan vaurioituivat.

Pienempänä vain menin villinä eteenpäin. En ikinä ajatellut, että en näe yhtä hyvin kun muut. Silti olin mukana hyppimässä talon katolta trampoliinille tai keinutangolta lumihankeen. Mökillä laskin kesällä pyörällä mutkikasta kivistä metsäpolkua alas ja talvella pulkalla. En ikinä loukannut itseäni kovin pahasti. Vaikka pariin kertaan laskin puuta päin, onneksi pulkalla. Vasta vanhempana olen hetken miettinyt ja enemmän epäröinyt ennen kuin teen jotain. Silti vieläkin, menen ja teen. Enkä kauhesta mieti, että mitä jos tässä nyt sattuukin jotain. Enemmän mietin, että onko se viisasta.

Nytkin haaveena olisi, että voisin aloittaa salibändyn pelaamisen. Enkä haluaisi, että näkövammani estäisi sen. Saa nähdä mitä tulevaissus tuo tullessaan. En siis ole lopettaassa ratsastusta.

Näkövammaani ei huomaa  arjessa kotona tai koulussa tutuissa ympäristöissä. Se unohtuu. Unohdan sen itsekkin. Näkövammani huomaa jos pitää opetella uusi reitti esimerkiksi työharjoittelupaikalle bussilla. Jos muille riittää, että menee sen reitin kerran, niin minä saatan mennä sen kolme kertaa ja olla vieläkin epävarma osaanko mennä ja pysähtyä oikeassa kohdassa. Tai ratsastaessa esteitä. Radan opetteleminen, hahmottaminen, ensin paperilla ja lopuksi vielä kentällä on vaikeaa. Ensimmmäisissä estekisoissa olin helpottunut kolmesta kiellosta, kun en ollut kerinnyt hahmottamaan ja oppimaan uusintarataa parin tunnin aikana. 

Minä kun olen luonteeltani äkkipikainen, helposti hermostuva ihminen, näkövamma joissaiKun en n tarkkutta vaativissa tehtävissä on haitaksi. 

Peruskoulussa minua kiusaattiin, kun joudun lukemaan lehtiä ja kirjoja jonkin verran lähempää kun muut. Kiusaaminen oli matkimista sekä tuli kommentteja "älä lue näin läheltä, lue näin normaalisti" ja naurua päälle. Silloin se tuntui  pahalta ja toivoin, että minun ei tarvitsisi lukea ääneen tunneilla.

Vaikka kuuloni ei ole parempi, käytän sitä automaattisesti hyödyksi. Peruskoulussa opein tunnistamaan opettajien askeleiden äänellä tuleeko sieltä oma opetttaja. Tai avaimien helinän äänellä, kuka opettaja tulee. Parin vuoden aikana olen oppinut uudestaan nykyisten opettajien ja kavereideni askeleiden tunnistamisen, mutta se vaatii, että heillä on kengät jalassa. 

Tätä postausta kirjoittaessa tuli mieleen yksi tilanne kun teimme koulussa himmeleitä. Minulla ei ollut oikein keskittymiskykyä siihen ja lopuksi hermostuin kun olin tehnyt sen jollain tavalla väärin. Vaikka sen olisi silläkin tavalla voinut tehdä ja jouduin purkamaan sen, seka aloittamaan melkein alusta asti. Puhuin jotain huonosta näöstäni niin tämä opettaja sanoo "sulla on lasit, eikö ne auta? Mulla varmasti on huonompi näkö kun sulla!" Vastaan sille: "näköni haitta-aste on 70%, en saa ikinä ajokorttia. Kummallakohan meistä on huonompi näkö" Jos jollain ihmisellä on silmälasit, niin se ei kerro koko totuutta. Vaan sen mitä näet.  (tämä opettaja ei ole minun oma opettaja, en tuntenut häntä) Ei se opettaja sanonut sitä ilkeyttään, vaan tietämättömyyttään. 

Apuvälineinä minulla on kohotaso, joka oli käytössä enemmän peruskoulun aikana läksyjen takia, jotta ryhti pysyisi hyvänä, eikä hartiat tule jumiin, suurennuslasi, käytin sitä, kun luin kirjoja sekä tietokone. Sain sen, kun aloitin ammattikoulun. Tietokone on muuten ihan normaali, mutta siihen on asennettu suurennusohjelma, joka helpottaa työskentelyäni koneella. Minulla on myös tosi siistit aurinkolasit vahvuuksilla, jotka tulee taas kevään mittaan käyttöön. 

Peruskoulun viimeisellä keväällä ja sen jälkeen olen oppinut arvostamaan itseäni ja hyväksymään itseni tälläisenä mitä olen. Olen kiitollinen siitä, että näen vaikka heikommin mitä useammat muut ihmiset. Kaikki me olemme erilaisia ihmisiä. Ole ylpeä itsestäsi, koska olet erilainen mitä muut ovat. Mutta silti yhtä arvokas💓💗

Karkureissu ja kynsien leikkuu vaikeuksia

Lilja

Luna

Moikka!

Kuvapostausta siihen sarjaan ei tule tänään, kun kahtena perätäisenä maanantaina on tullut pari kuvapostausta. Mutta nyt saattekin hieman pupujen kuulumisia tekstin, kuvien ja videon kera.

Pupuille kuuluu pääsääntöisesti ihan hyvää. Valtataistelu sen kun vaan jatkuu edelleen.

Liljan kynsien leikkuu on kuitenkin vaikeaa, se saa sätkyn jo pelkästä kynsisaksien näkemisestä ja tassun kevyestä koskemisesta, tai jos yrittää ottaa tassun eteen kynsien leikkuuta varten. Sunnuntaina saimme vähän kerrallaan onnneksi melkein kaikki kynnet leikattua taukojen ja palkitsemisen avulla.

Kn minulla ja siskollani alkaa viikon päästä hiihtoloma, niin alamme sen viikon aikana totuttamaan Liljaa tassujen käsittelyyn ja kynsien leikkaamiseen, jotta jatkossa kynsien leikkuu sujuu paremmin. Eikä tulisi näitä tilanteita. 

Luna taas oli päässyt karkuun vaikka häkissä on katto tehty edelisen karkausreissun jälkeen. Se on meille mysteeri miten Luna oli päässyt karkuun, katon ollessa kiinni. Kaksi vaihtoehtoa siinä on. Joko se on päässytmökin katolta pomppaamaan hyllylle ja sieltä lattialle tai seinän kautta, häkin aitaa pitkin kiipeämällä, jos verkko on jäänyt huonohkosti kiinni laittaessa edellisellä kerralla. 

Pupuilta on ruvennut talvikarva jo irtoamaan. Ja kun pakkaset lopuu kokonaan siirrämme puput taas ulkohäkkiin.

Mukavaa viikkoa kaikille 💓

Aina ei voi onnistua

 Kuvat marraskuulta

Moikka. Tänään tunnilla ratsastimme mm kulmia. Kulmiin piti ratsastaa siten, että pysähdyttiin kulmaan ja käännettiin hevonen ulkoavuilla. Ratsastimme kulmia myös kouluratsastustyyliin syvään kulmiin. Ensin käynnissä, lopuksi ravissa. Ravissa mentiin harjoitusravia. Lopuksi vielä laukkasimme pitkää sivua ensin vasempaan kierrokseen ja lopuksi oikeeseen kierrokseen.

No miten tämä tunti sitten meni?

Huonosti. Kulmat ei onnistunut pysähtymiskäännöksellä, harjoitusravi ei onnistunut ollenkaan, laukat ei alkuun onnistunut. 

Harjoitustavi ei onnistunut siksi, kun Vernan ravi on sen verran pompottavaa ja laukkaan hevonen syttyy tosi hitaasti vaikka laukka-avut olisi napakat.

No onneksi tunnista löytyi myös onnistumisia. Pari pientä onnistumista piristi muuuten epäonnistuneeseen tuntiin. Kulmat kouluratsastustyylillä syvään ratsastettuna onnistuivat, alun vaikeuksien jälkeen, sain lopuksi nostettua kolme laukannostoa. Oikeaan kierrokseen sain yhden noston ja vasempaan kaksi laukannostoa.

Silti oli pettyneet fiilikset tunnin jälkeen. En vain osaa ratsastaa Vernalla, enkä saanut hevoseen minkäänlaista yhteyttä. Kaikenlisäksi omaa keskittymistäni häirritsi Vernan päänheiluttelu.

Tämmöinen tunti ja postaus tällä kertaa, toivottavasti ensi kerralla tunti menisi paremmin, kuin tänään. Ja postauskin olisi iloisempi. Mukavaa lauantaita kaikille 💗

Viikonloppu Ikaalisissa

Kuvapostaus viikonlopulta

Koulu loppui perjantaina puoli kahdentoista aikoihin, jolloin kävimme syömässä ja loput pakkaukset tekemässä asuntolassa. Kävimme ostamassa myös viikonlopuksi syötävää. Bussi lähti Ikaalisiin kahdelta ja perillä olimme puoli viiden aikoihin. Matka sujui yllättävän hyvin ollessamme ensikertalaisia. Osasimme jäädä oikeassa paikassa pois ja kävellä Essille. 

Perjantaina kävimme Essin vanhemmilla. Söimme lettuja hillon ja vanilijakastikkeen kera. Sekä suunnittelimme mitä kaikkea teemme viikonloppuna.

Lauantaina kävimme kävelemässä järven jäällä, Ikaalisten kylpylän pihassa napakelkassa ja vaijerikeinussa. Essi tarjosi kylpylässä myös  tulevan ystävänpäivän kunniaksi jäätelöt. Sielä tulimme takaisin Essille ja tupedimme tekemään ruokaa. Ruokana meillä oli perunamuussia, kalaa ja salaattia.

Myöhemmin illrmmalla menimme käymään ampumaradalla, Essin vanhemmille ja vihdoin kuudelta pelaamaan vielä liikuntahallille sählyä. Hypimme myös jättitrampalla. Sählyn jälkeen tulimme Essille ja menimme saunaan. Illalla aloimme snäppäämään. 

Järven jäältä

Ystävänpäivän jäätelöllä

Ruoaksi teimme perunamuussia, kalaa ja salaattia 

Sunnuntaina nukuimme puoli kymmeneen. Söimme aamupalaksi makaroonivelliä, leipää, hedelmiä ja joimme mehua. Lähdimme pulkkamäkeen. Laskimme muutamat laskut. Mäessä oli muutama hyppyri jotka yllätti mut ja Sellan. Vieras mäki,  niin ei tiedä missä on hyppyreitä. Onneksi kumpaakaan ei sen pahemmin sattunut vaikka muutama komea lento tulikin. Pulkkamäestä lähdettiin katsomaan poroja.

Poro ja pulkkamäki reissun jälkeen lähdettiin komppiin. Ostin sieltä adidaksen t-paidan. Shoppailureissun jälkeen lähdimme Ikaalisten kylpylään syömään. Syötiin Sellan ja Essin kanssa pizzat. Sinne kylpylään tuli Essin veli perheineen ja menimme uudestaan napakelkkaan. Säikähdin kun Essi jäi sen napakelkan alle 😲 onneksi ei sattunut. Myöhemmin vielä Essin veli antoi vuorotellen kaikille vauhdit napakelkassa. Sieltä lähdimme vielä Essin vanhemmille illaksi. Siellä katsoimme Suomi-Ruotsi eht-pelin. Suomi voitti jännän pelin 3-2. Pelin jälkeen lähdimme Essille ja pakkasimme tavarat, snäppäilimme ja söimme iltapalaa.

Sunnuntsina meillä oli sellan kanssa snäppikilpailu. Jonka Sella voitti kolmella snäpillä. Se vain meni hieman pilalle, kun katdoimme vahingossa snäpit. Mutta se oli hauskaa silti.

Kävimme yhdentoista aikoihin nukkumaan. Aamulla onkin sitten lähtö Hämeenlinnaan ja työharjoitteluun.

Poroja katsomassa

Napakelkassa 

Luomua hiuksiin

Moikka! Olen pitkään haaveillut luomushamppoota ja -hoitoainetta kokeiluun. Vihdoin ja viimein, viime viikon torstaina kävin ostamassa shampoon ja hoitoainen testaukseen. Ostin myös hius- ja vartaloöljyn. Nämä kaikki tuoteet löytyvät ja ostin the body shopista, kun olin Hämeenlinnassa.

Edellinen luomushampoo kokeilu ei ollut mikään parhain. Kokeilin viime keänä palashamppoota ja laimennettavaa hoitoainetta. Palashampoo vain takutti hiukset, eikä hoitoaine auttanut shampoon tekemiin takkuihin. Vaikka kokeilin vielä ilman laimennusta.

Tällä kertaa päädyin kokeilemaan banaanishampoota ja -hoitoainetta, kun myyjä niitä suositteli minulle. Nyt olen käyttänyt näitä tuotteita kuukauden verran ja tähän mennessä olen ollut tyytyväinen näihin. Shamppoo vaahtoaa hyvin hiuksiin, eikä paljoa tarvitse ottaa kerralla. Pieni määrä riittää oikein hyvin shamppoota sekä hoitoainetta. Lisäksi niissä on tosi kiva banaanin tuoksu. Shamppoon ja hoitoaineen hinta  noin 13 euroa kappale. 

Eron huomaan normaalilla ja luomushampooolla. Tämä luomushamppoo ei jätä hiuksia pesun jälkeen karhean tuntuisiksi. Toisin kuin esimerkiksi L'oreal Elvital tai Dove.

Havaintojani banaanishampoosta ja -hoitoaineesta:

+Hiukset eivät takkuunnu, miellyttävät harjata, kun hiukset on kuivuneet pesun jälkeen, sekä myös aamulla.

+Hiukset eivät myöskään ole katkeilleet suihkussa yhtä paljoa mitä ennen. Tai hiusten katkemattomuus  johtuu siitä kun hiukset on paremmassa kunnossa.

+Hiukset ovat ilmavat.

-Alkuun hiukset tuntuivat pesun jälkeen karheilta, vaikka käytän edellistä öljyä latvoihin. Nyt kuukauden käytössä ollut shampoo, niin hiukset ovat tottuneet siihen, eivätkä enään ole karhean tuntuiset.

Hius- ja vartaloöljyyn en ole ollut yhtä tyytyväinen. Kun laitoin sitä ensimmäisen kerran torstai-iltana suihkun jälkeen hiuksiini, niin perjantaina aamulla hiukset olivat ihan öljyiset. Eli se öljy ei ollut imeytynyt ja kuivunut hiuksiini. Vartalooni öljy kyllä imeytyi ja kuivui taas ihan eritavalla. Toisin hieman hitaasti. Joten käytän sitä öljyä nykyään pelkästään vartalooni. Vain body shopin nettisivuilla sanottiin, että öljyä kuuluu laittaa vaan pelkästään latvoihin, tätä ei lukenut tuossa tuubissa. Öljyn hinta 20 euroa.

Havaintojani hius- ja vartaloöljystä:

-ei sovi hiuksille, vaikka myyjä sanoi ja purkissa myös niin lukee. (Tai voihan se olla, että tämä ei  vain sovi minun hiuksilleni, mutta jollekkin toiselle sopii.)

+vartalolla se tuntuu oikein miellyttävältä. Kosteutttaa kivasti kuivia käsiä ja jalkoja.

+jos tämä jollain sopii myös hiuksille, niin sitten ei tarvitse kuin yhden öljyn, kun voi käyttää samaa öljyä vartalolle ja hiuksille.

Oletteko te testanneet näitä tuotteita ja jos olette niin mikä on teidän mielipiteenne näistä tuotteista?

Kuvia osa 3

Rippikuva vuodelta 2012

1

Häneenlinnan linja-autoasema

2

Moikka. Kauhean nopesti pari viikkoa hujahti ja meinasin unohtaa tämän postaussarjan. Tuli hieman kiire ottaa kuvia, mutta sain niitä kuitenkin onneksi otettua ja postauksen tehtyä! Osa kuvista on jo näkynyt instagramini puolella, mutta älkää antako sen häiritä.

Suosikkipostauksia ei tällä hetkellä tule, koska menetin mielenkiintoni niihin. Blogi kuitenkin pyörii ihan normaalisti 1-3 postausta viikossa. Myös ratsastuspostauksia on tullut viime ainoina vähemmän vaan sen takia, kun ei ole kuvia.

3

Sumuinen lauantai

4

5

6

7

8

Lettuja vadelmahillolla ja vanilijakastikkeella.

9

Lempparihousut

10

Mikä oli teidän suosikkikuvanne?

Mitä hiuksilleni kuuluu nyt?

Moikka! Olen kerran aiemmin tehnyt postauksen nimeltään olet mitä syöt. Siinä postauksessa kerroin keliakian oireista minulla, tutkimuksista, siitä, että loppujen lopuksi vältin ehdottoman keliakian. En siis tarvitse täysin  gluteenitonta ruokaa. Postauksen voit lukea TÄÄLTÄ

Siinä edellisessä postauksessa  kerroin myös kuinka huonossa kunnossa hiukseni olivat. Hiuksianihan leikattiin toukokuussa ja ekokuussa, molemmilla kerroilla viisi senttiä huonoja, kuivia ja hamppuisia latvoja pois. Tästä tilanne on muuttunut paljon, joten ajattelin kertoa teille mitä hiuksilleni tällä  hetkellä kuuluu.

Nyt edellisestä leikkauksesta (elokuussa ed leikkaus) on kulunut vähänyli viisi kuukautta (kohta melkein puoli vuotta) ja ilokseni olen huomannut tämän syksyn ja talven aikana, että hiusten latvat eivät ole kuivat juuri ollenkaan. Kiilto on palautunut. Ne on pysynyt hyvässä kunnossa, mutta kasvanut pituutta hieman hitaammin, kuin ennen. Hiukset myös ovat tuuheentuneet ja paksuuntuneet vähän niskan kohdalta. 

Ruokavalioni on muuten sama. Eli syön vähä gluteenista ruokaa. Olen lisännyt ruokavaliooni monivitamiinit, hedelmiä, sekä veden juonnin. Yritän juoda vettä noin litran päivässä. Jos unohdan veden juonnin useampana päivänä peräkkäin niin hiukset tuntuvat kuivilta. Tammikuussa myös ostin briorin extra hiusravintolisän. Sillä saan apua siihen, että hiukset pysyvät hyvässä kunnossa. 

Hiuksiani hoidan samalla tavalla, kuin aina ennenkin. Pesen ne kolme kertaa viikossa, suihkun jälkeen ja välillä aamuisin lisään hiusoljyä sekä hoitoainesuihketta. Hiuksiani harjaan tangle teezerillä sekä tavallisella harjalla. Ennen suihkua teen myös itse itselleni päähieronnan.

Pyrin myös vaihtelemaan erilaisia kampauksia, jotta ponnari ei kuluta samaa kohtaa hiuksista. Ponnareina käytän pelkästään puhelinjohtoponnareita. Suosikki kampaukset ovat erilaiset letit, ponnarit, nutturat ja klassinen hiukset auki. Mikään kampauksista ei myöskään saa olla liian tiukka, vaan niiden kampausten pitää olla rentoja.

Tämmöisiä hiuskuulumisia tällä kertaa. Toivottavasti pituutta hiuksiini tulee tämän vuoden aikana lisää. 

Upea Valkoinen

Kuu valaisee puiden välistä metsäpolkua jota pitkin juoksen. Juoksen kovaa. Pakoon. Olen ihan hengästynyt. Pysähdyn vetämään henkeä, sydän pamppailee rinnassani hurjana. Katselen ympärilleni, enkä näe ketään. Rauhoutun. Metsä on tuttu ja tiedän missä olen. Tunnen metsän läpikotaisin, olenhan leikkinyt lapsena sisarusteni ja serkkujeni kanssa siellä. Yht'äkkiä kuulen rasahduksen ja näen hahmon edessäni. Kuu valaisee suoraan hahmon kasvoihin, näen pelkät irvistävät kasvot. Rupean kiljumaan ja joudun paniikkiin. Olen järkyttynyt, kun näen pelkästään irvistävät kasvot. Kuu tulee esiin kokonaan puiden takaa, jolloin näen hahmon kokonaan. Kalpeita kasvoja korostaa hänen päällään oleva musta kaapu. Kädessä hänellä on veitsi. Hän kysyy "Missä se sun hevonen on?"

Herään hiestä märkänä, sydän tykyttäen omasta huoneestani. Katson kelloa. Kello on 02.35. Käyn juomassa vettä ja menen takaisin sänkyyni nukkumaan. En kuitenkaan saa unta. Kieriskelen levottomana sängyssäni. Mietin, miksi taas näin tuota samaa painajaista? En kuitenkaan keksi mitään vastausta siihen. Puoli viideltä aamuyöstä luovutan ja nousen, kun en saa nukuttua. Käyn suihkussa, puen päälleni puhtaat vaatteet, sijaan petini ja syön banaanin ja päätän lähteä tallille.

Lumi narskuu jalkojeni alla kävellessäni tallille. Kuu valaisee hetken aikaa. Ennen kuin pilviverho peittää kuun, enkä näe enään kunnolla pimeässä. samalla mietin näkemääni painajaista. Pienoinen pelko iskee. Entä jos minua seuraa joku? Alan juoksemaan. Juoksen pitkän matkan kohti tallia. Tallin pihaan päästyäni rauhoitun, koen olevani turvassa. Pysähtyessäni huomaan lumisateen alkaneen. Isoja lumihiutaleita tipahtelee kohti maata. Hetken ajan ihastelen pimeää, lumisadetta ja pakkasta. Ihanan rauhallista, ajattelen. Menen talliin sisälle. Kävelen viimeiselle karsinalle. Upea valkoinen hevonen torkkuu. Ihan rauhassa. Ilman tietoa ja ymmärrystä painajaisistani. Menen karsinaan sisälle, johon hevonen herää ja hieman säpsähtää. "ei ole hätää, minä vain tässä" puhelen rauhallisesti hevoselle. Juttelen ja halaan hevosta pitkään. Huomaan, että minua alkaa väsyttää. Jos minä hetkeksi istahdan tuohon oljille lepäämään. Nukahdan.

Herään kolinaan. Katson kelloa ranteessani. Kello on 06.45. On hevosten ruoka-aika. Tallityöntekijä on tullut jakamaan aamukauroja ja -heiniä hevosille. "Mitä minä nyt teen?" Tallilla, kun ei saisi olla tähän aikaan. Upea valkoinen hevonen vain katso minua suurilla silmillään ja hörähtää lempeästi. Silloin tiedän mitä teen. Kerron totuuden. Se voisi helpottaa omaa oloanikin. Menen ulos karsinasta ja kysyn tarvisiko tallityöntekijä apua. Saan luvan auttaa häntä, mutta minun pitää myös kertoa miksi olen täällä tähän aikaan. Kerron hänelle painajaisesta, jota olen nähnyt viitenä yönä tämän kuukauden aikana.

"Minä taidan tietää mistä painajaisesi johtuu. olet kuullut Upean Valkoisen myytitarjouksista. Älä huoli, hevosta ei olla myymässä. Toivottavasti tämä rauhoittaa sinua"

Päätän lähteä ulos kävelemään, jotta saisin ajatuksiani järjestykseen. Ulkona on jo alkanut valostumaan. Lumisadekkin on jo lakannut. Kävelen vain eteenpäin. Mietiskelen, muistelen ja yhdistelen tapahtuneita, kuulemiani asioita ja unia. Siinä on kyllä palapelin osia jotka voisivat sopia hyvin yhteen. Kävelen ajatusteni kanssa eteenpäin enkä huomaa vastaantulevaa henkilöä, ennen kuin on liian myöhäistä. "Hyvää päivää" kuuluu möreä ääni ihan edestäni. Havahdun ajatuksistani ja katson äänen suuntaan. Jolloin säikähdän. Edessäni seisoo unissani ollut viittahahmo. Hän on todella samannäköinen. En uskalla tehdä tai sanoa mitään. "Tiedän, että olen vanha, mutta ei sinun minua tarvitse pelätä" mies hymyilee, minä näen sen irvistyksenä. Lähden pois. nipistän itseäni. Tällä kertaa se ei ollut unta. Vilkaisen taakseni ja näen kalpeanaamaisen miehen kävelevän hitaasti tallia kohti. Juoksen loppumatkan talliin ja lukitsen ovet. Kipitän kovaa vauhtia Upean Valkoisen karsinaan ja matkalla meinaan törmätä talityöntekijään, joka työntää kottikärryjä. "Törmäsin siihen unieni hirviöön, siihen kalpeanaamaan!" Änkytin järkyttyneenä. Mutta eihän se voi olla mitenkään mahdollista. Kukaan ei voi olla sen näköinen oikeassa elämässä. "Jos vain kuvittelet kaikkea painajaistesi takia"

Yritän rauhouttua upean valkoisen karsinassa. Hetken pääatä kuulen tallin oven avautuvan. Omistaja tulee sisälle vieraan ihmisen kanssa. Askeleet kulkevat kohti Valkoisen karsinaa. Puhe on hiljaista ja epäselkeää. Kun näen talliin tulleen vieraan järkytyn vain lisää. Tämä on hirveää painajaista. Unet on ottaaneet päivistäni jo vallan. Se sama mies on nyt tallissa. Minua alkaa huimaamaan ja henkeni salpautuu. "Päivää, taisit tuossa aiemmin pelästyä minua, en minä vaarallinen ole. Tulin vain ihastelemaan tuota kaunista hevosta" mies hymyilee. Minä näen sen irvistyksenä. Nyt mies ei olekkaan kalpea. Johtuiko se vain auringosta? "Onko hevonen myytävänä? Tarjoan 40 000" Minun on päästävä ulos. Kävelen sillalle.

Miten tämä kaikki voi olla mahdollista? En käsitä enään mistään mitään. En halua luopua rakkaasta hoitohevosestani. Minua pelottaa. Jos hevonen myydään, niin minähän karkän sen kanssa mahdollisimman kauas. 

Lähden kävelemän tallille. Kun pääsen Upean Valkoisen karsinan luokse näen tallinpitäjän ja vieraan kättelevän. Tämä on tällä selvä. Hevonen on teidän. 

Päässäni pyörii. Tämä ei voi olla totta. Ei vaan voi. Hevonen on myyty. Mies ohimennessään taputtaa olkapäälleni. 

Kävelen hitaasti valkoisen karsinaan. Halaaan hevosta ja purskahdan itkuun. Karsea päivä. "Tarjous oli 100 000 euroa, ei siitä voinut enään kieltäytyä". Tallinpitäjä selittelee.

Seuraavana päivänä lähden tallille. Olen päättänyt, että vietän loppuviikot hevosen luona. Joka ikisen minuutin mitä vain pystyn. 

Tallille päästyäni kävelen suoraan Upean Valkoisen karsinalle. Yllätyksekseni karsinan edessä ovat äiti, isä, pikkusiskoni ja -veljeni sekä tallinomistaja. Kun saavun heidän luokse he aloittavat laulamaan: "Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan". Meillä on sinulle lahja, joka ei toisin mahtunut lahjapakettiin. Isä ojentaa kirjekuoren. Olen ihan hämilläni, enkä pysy jutussa mukana. "Minua ei oikein kiinnosta tämmöinen pelleily, upea valkoinen on myyty ja se lähtee viikon päästä pois" tiuskaisen. Päätän kuitenkin avata kirjekuoren. Kirjekuoresta löytyy valokuva Upeasta Valkoisesta ja kirje. "Hei, sinä olet minun uusi omistajani, toivottavasti meillä on paljon hauskojaa hetkiä." Hymy leviää kasvoilleni. Omistan siis tästä lähtien hevosen. Pitkäaikainen unelmani on toteutunut. Ihanaa.  Riemmuissani halaan kaikkia paikallaolijoita ja kiitän heitä ihanasta lahjasta.

Mutta yksi kysymys minulla olisi "kuka se eilinen viittamies sitten oli, hänhän hevosen kävi ostamassa?"

Hänen isä alkoi hymyilemään salaperäisenä.