12.11.2016

Puolimetriä ilmaan

Moikka! Tänään sain kokea Vernan isot pomputtavat askeleet. Meillä oli itkästä aikaan puomi tunti. R-puolen pitkällä sivulla oli kahdet erilaiset puomit, ja s-puolen pitkällä sivulla oli laukkkapuomit.
Postauksen kuvat c) Jenny
Olen kääpiö

Iloinen ratsastaja
Alkukäyntien ja ratsastajan verryttelyjen jälkeen aloimme menemmän puomeja. Ensin niitä käynnissä. R-puolella oli siis ensin hieman pidemmällä välillä puomit, siinä tarvi hevosen venyttää askelia ja lopuksi oli vielä lyhyellä välillä puomit. Siinä sitten askelia lyhennettiin. Ensin menimme näitä puomeja oikeassa kierroksessa, käynnissä ja toisella pitkällä sivulla tehtiin pysähdyksiä, voltteja askeleen pidennyksi ja lyhennyksiä. menimme vielä vasempaan kierrrokseen puomeja käynnissä. Endsin sitten tuli lyhyet askeleet ja pitkän sivun lopussa pidennetyt askeleet. Samoja puomeja ja tehtävää menimme myös ravissa molempiin kierroksiin. Kun en ole pitkään aikaan ratsastanut Vernalla (viimeksi kesällä) niin oli vakeuksia sen isoissa pomputttavissa raviaskeleissa isyua hyvin ja kevyenä siellä selässä. Välillä nimittäin tuntui, ettän lennän puolimetriä ilmaan kun kevennän ravissa. Tämän takia kysyin, jos voisi laittaa jalustimiin kiepit. Ei laitettu, koska ravissa jalustimet ei näyttänyt pitkiltä. Puomitehtävät sujui ihan hyvin kuitenkin. Ravissa lisättiin vielä päätyihin voltit. Ravailujen jälkeen oli välikäyntien vuoro.

Välikäyntien jälkeen aloimme laukkaamaan. Nyt oli vuorossa laukkapuomit. Ensin laukkasimme vasempaan kierrokseen. Ensimmäinen laukannosto meni vähän pieleen. Laukka kyllä nousi, mutta se ei ollut kovin reipasta, aika laahaavaa laukkaa. Kaikenlisäksi yrittäessäni nousta kevyeen istuntaan, jalustin tippui jalasta. Mentiin puomit ilman toista jalustinta. tämän jälkeen vielä kerran koitin, mutta päädyttiin nyt laittamaan ne kiepit. Jolloin pääsin paremmin kevyeen istuntaan, ja tässä vaiheessa piti vähän suuttua Vernalle, kun se oli sen verran laiska. Laukka-avut ja tehosteena raippa, niin hevonen oikein pomppasi laukkaan.



Vaihdoimme suuntaa vielä oikeaan kierrokseen. Tässä kierroksessa annoin kerran vielä kunnon avut ja varmuudeksi käytin raippaa. Laukat onnistui nyt paljon paremmin ja puomien jälkeen vielä laukaattiin hetken. Pari kertaa vielä tultiin puomit. Hyvällä laukalla. 

Laukkojen jälkeen oli loppuravien ja käyntien vuoro. Vernan lopppukäynnit oli semmoista jalkojen laahaamista kun olla ja voi. Kuitenkin jäi hyvä fiilis tunnista vaikka laiska hevnen olikin. Kaikki tehtävät kuitenkin parin yrityksen jälkeen onnistuivat hyvin.


Tunnin jälkeen olisi ollut vielä klo 16-17 valmennus - ja kisaryhmän kokoontuminen, johon olisi pitänyt osallistua, mutta en tiennyt sen olevan tänään, enkä ollut syönyt, niin sain sen tehtävän kotia. Kun lähdin tallilta melkein heti syömään. Ensi kerralla itten osallistun siiihen kokoukseen.

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia☺😍❤💓💞💟💖

    VastaaPoista
  2. Tosi hyviä ja kivoja kuvia! :) Ja onpas ison näkönen toi heppa. :D

    http://anselminaskeleet.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän myöhään guomasin kommenttisi. Kiitos 😊 joo verna on aika iso, mikä vain korodtuu, kun olen itse aika lyhyt 😅

      Poista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.