12.8.2017

Pitkästä aikaa Vikkanin selässä

Viikollahan jo mainitsin minulla koulun alkaneen tämän viikon keskiviikkona. Ensimmäinen kouluviikko, puolikas semmoinen on ohi ja eilen tulin kotiin. Fiilikset on hyvät ja väsyneet. Koulussa saimme toisena päivänä jo tietää tulevat työharjoittelupaikat ja ajat. Muutenkin nämä kolme ensimmäistä päivää oli aika rentoja. Mukavaa oli nähdä luokkakavereita ja tutustua asuntolassa uusiin ihmisiin. Myös meidän luokkaan tuli uusi opiskelija, mikä tuntuu hieman oudolta, kun luokasta on tullut kahden vuoden aikana "oma porukka", mutta emmeköhän nopeasti häneen tutustu. Hyvillä fiiliksillä koulussa olin ja kavereita näin, mutta on se matkustelu ja kouluympäristö alkuun väsyttävää, mutta siihen kyllä tottuu nopeasti.

Mutta postauksen aiheena on tämän päivän ratsastustunti, eikä höpinät koulusta. Tallille päästyäni ja ilmoitustaululta nähtyäni, ilahduin, kun pääsin tosi pitkästä aikaa ratsastamaan Vikkanilla. En edes muista, koska viimeksi olen Vikkanilla ratsastanut, niin paljon olen viime aikoina poneilla ratsastellut. Vikkan oli karsinassa, joten aloitin harjaamaan ja varustamaan hevosta ja itsenäni tuntia varten. Yhdeltä lähdettiin kentälle, kun tunti alkoi silloin.


Kentällä mittasin ensin jalustimet sopiviksi, tällä kertaa laitoin jalustimia pikkuisen lyhyemmiksi, mitä viime tunnilla, mutta en kuitenkaan kovin paljoa. Satulavyötä kiristin vielä penkin avulla, kun pituus ei riitä vyön kiristykseen. Nousin Vikkanin selkään, joka tuntui korkealta ja isolta, kun olen viime aikoina, koko kesän ratsastanut tosi paljon pienemmillä poneilla.

Alkukäynneissä totuttelin parin kentän kierroksen verran hevoseen ja Vikkanin askeleisiin. Nopeasti totuin ja hevonen alkoi tuntua tutulta Vikanilta. Aloitettiin tunti vasemmalla kierroksella, tekemällä käynnistä pysähdykset L ja C-päätyihin. Parien pysähdysten jälkeen lisättiin pitkälle sivulle pujottelu ja s-kirjaimeen toisen pitkän sivun keskellä voltti. Alkuun tuntui, että Vikkan ei oikein taivu volteilla ja käyntikin oli aika reipasta, mutta muutamien pujotteluiden ja pysähdysten jälkeen sain hevosen taipumaan voltilla ja ympyröillä, sekä kuuntelemaan.


Jatkettiin samaa pujottelutehtävää ravissa, mutta jätettiin pysähdykset pois. Vieläkin mentiin vasemmassa kierroksessa. Pysähdysten tilalla tein L, S ja C kirjainten kohdalla aina voltit. Tehtävä sujui hyvin, Vikkan alkoi taipumaan lisää ja paremmin volteilla ja pujottelu meni kanssa silleen, miten piti. Pujottelussa piti saada mahdollisimman pienet ja loivat käännökset. Vikkan oli ravissa reipas, mutta pysyi hyvin kuulolla.
Vaihdettiin suuntaa oikeaan kierrokseen ja tultiin ensin pujottelu kerran käynnissä, jonka jälkeen jatkettiin pitkällä sivulla samaa pujottelutehtävää ja voltteja kentän päätyihin ja toiselle pitkälle sivulle. (L, S ja C kirjaimiin) Kun ravailut, voltit ja pujottelut oli ravailtu ja pujoteltu, niin olikin jo välikäyntien vuoro.

Välikäyntien jälkeen laukattiin siten, että nostettiin laukka L-päädystä, pitkän sivun keskelle tehtiin iso ympyrä ja laukattiin C-päätyyn ja siirryttiin käyntiin. Aloitimme laukkatehtävän oikeassa kierroksessa, joka on Vikkanille vaikeampi kierros. Ensimmäinen nosto meni vähän mönkään, eikä laukka ihan kohdillaan noussut, mutta muutamien nostojen jälkeen laukka rullasi oikeassa kierroksessa ihan kivasti. Vaikka alkuun jostain syystä jännitin, eivätkä jalat pysyneet rentoina. Monet kerrat käyntiin siirtyminen tuli ravin kautta. Tehtiin samaa laukkatehtävää myös vasempaan kierrokseen, joka oli huomattavasti helpompi kierros Vikkanille. Laukat nousi hyvin, mutta ympyrät välillä vähän levähti. Vasemmassa kierroksessa enää en oikeastaan yhtään jännittänyt jalatkin pysyi rentoina alhaalla ja paikoillaan. Loppua kohden hevonen innostui laukassa. Kertaakaan en saanut siirrettyä suoraan käyntiin, vaan siirtyminen tuli ravin kautta. Mutta sillä ei tainnut olla sen suuremmasti väliä.


Laukan jälkeen menin hetken käyntiä, jotta Vikkan rauhoittuisi ja ravi olisi tasaista. Hetki, kun raviin siirryin, niin hevonen lähti kaahottamaan. Eikä millään olisi halunnut kuunnella saati sitten hiljentää vauhtiaan. Istuin alas harjoitusraviin, tein paljon puolipidätteitä ja voltteja. Yritin saada Vikkanin kuulolle. Ainoastaan volteilla hevonen kulki rauhallisena, joten otin vielä lisäksi muutamat käyntisiirtymiset ja pysähdykset. Pikkuhiljaa hevonen rauhottui ja ravi tasaantui, jonka jälkeen sain luvan keventää. Vikkanilla on aina laukan jälkeinen ravi aikamoista kaahottamista, mistä se rauhoittuu aina tajutessaan sen, ettei pääse menemään miten tahtoo. Itse vaan en heti muisatanut tätä "ongelmaa", muttta nopeasti se mieleen palautui. Loppukäynneissä hevonen oli ihan rento ja ehkä vähän väsynyt. Tunnin loputtua vein Vikkanin takaisin talliin, harjasin kunnolla, juotin sen ja päästin tarhaan syömään päiväheiniään.

Oli kyllä mukava tunti. Vikkan tuntui alkuun oudolta, erilaiselta, isolta ja isoaskeleiselta, mutta nopeasti siihen totuin ja nopeasti hevonen oli vanha, tuttu Vikkan. Oli kerinnyt tulla ikävä tätä hevosta. Tänään meillä oli myös uuden opettajan pitämä tunti. "Uusi" opettaja olikin ihan mukava, nuorempana, joskus seitsemän vuotta sitten, siitä samaisesta (joka nyt tuli takaisin) opettajasta vain oli saanut vähän erilaisen kuvan. Tunnin jälkeen hän sanoi, että olen kehittynyt taitavaksi ratsastajaksi. Hämilläni kiitin kommenttia. Sitä kommenttia jäin miettimään, mutta tottahan se on. Melkein seitsemän vuotta sitten olin vasta aloittanut ratsastuksen ja olin ihan kokematon. Nyt seitsemän vuotta myöhemmin olen vanhempi, kokeneempi ja kehittyneempi ratsastaja. Seitsemään vuoteen mahtuu paljon erilaisia ratsastustunteja erilaisilla hevosilla. 

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Vikkan on tosi söpö 😍

    Minultakin tuli tänään uusi postaus, jossa jaan postausvinkkejä, jotka ovat varmaan hyödyksi alkavien koulukiireiden keskellä 😎viisiaskellajia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vikkan on kyllä tosi söpö 😍
      Kävinkin lukemassa ja kommentoimassa sun postauksen! :)

      Poista
  2. Vikkan on kyllä tosi söpö ja ihania kuvia

    VastaaPoista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.