MIKSI HYPPÄÄMINEN JÄNNITTÄÄ?

Viime aikoina blogiini on tullut paljon estetunneista postauksia. Yhteensä kolme perättäistä tuntipostausta ovat olleet estetunneilta, sillä edelliset kolme ratsastustuntia ovat olleet estetunteja. Näissä postauksissa on taas noussut pinnalle mun estejännitys. Etenkin tässä ESTE-ENNÄTYKSET UUSIKSI-postauksessa.

Yli viikko postauksen julkaisusta sain anonyymiltä tämän kommentin: "Eihän se ole mitenkään kyseenalainen teko. (jättää madaltamatta puomi, vaikka ratsastaja niin toivoo) Opettajat tietävät mihin oppilas pystyy. Hyvä opettaja tajuaa, että esteet on tehty hypättäväksi ja jännitys on omassa päässä. Ei ne estekorkeuksien nostamiset sen kummempia ole kun opettaja tuntee ratsukon. Itsekin tehnyt noin joskus oppilaalle. :) mukavaa, että tunti meni hyvin. Älä turhaan jännitä hyppäämistä, hevonen voi kaatua vaikka suorilta jaloilta jos niikseen tulee eli sen puoleen hyppäämistä on turha pelätä ja se pelko häviääkin onnistumisten myötä. Tsemppiä jatkoon :)"

Postauksessa kirjoitin, että olin tunnilla ihmetellyt tilannetta jossa olisin halunnut hypätä edellisen kierroksen korkeudella, sillä viisi senttiä noussut puomi tuntui liian korkealta. Opettaja oli sitten höynäyttänyt meikäläistä ja ei ollutkaan laskenut puomia, vaikka olikin mennyt puomia madaltamaan. Sillä hän luotti, että me selvitään siitä. Hevonenhan mulla oli todella hyvä hyppäämään, mutta mä jännitän esteillä. Loppujen lopuksi en ollut edes tilanteesta mitenkään pahoillaan, päin vastoin, olin todella iloinen ja kirjoitin siihen iloisista ja onnellisista fiiliksistäni. Joka toivottavasti ilmenee postauksesta.

Mä en pelkää esteitä, enkä hyppäämistä. Enkä myöskään tippumista, sillä ne kuuluu lajiin. Vaikka kyseinen anonyymi postauksesta ehkä niin ymmärsi, ainakin kommentin perusteella. Mä haluan hypätä. Aina, kun on mahdollisuus, menen estetunnille. Jos mä pelkäisin, niin välttelisin esteitä. Enkä menisi estetunneille, enkä toivoisi estetunteja. Mä en hyppäisi. Mutta mä jännitän vielä jonkun verran esteillä. Etenkin silloin jos estetunneista on vähääkin pidempi tauko. No miksi mä sitten jännitän esteitä ja hyppäämistä?

Jännitän siksi, koska mulla on niin paha näkövamma, että mä en näe kunnolla kauas, enkä sivuille. Mä en näe läheskään yhtä hyvin, kuin joku normaalinäköinen. Normaalisti näkevällä on sataprosenttinen näkö, niin mulla on vain kolmekymmentä prosenttia näköä. En tiedä ymmärrättekö siitä yhtään mitään, mutta mut luokitellaan vaikeasti heikkonäköiseksi. Sen takia esteet ovat vaikeita mulle. Etenkin sarjat ovat mulle todella vaikeita. Kun se sarjan toinen este tulee liian nopeasti enkä kerkeä hyppyyn mukaan. Ja sehän ei ole hevoselle yhtään hyväksi, että ratsastaja jää jälkeen hypyssä. Kaikkihan sen tietävät. Hevosparka, suuhunhan sitä sattuu. Esteradalla myös on vaikeaa hahmottaa, mistä kohtaa tiet menee ja mistä kohtaa on hyvä kääntyä esteelle. Teiden ratsastamiseen tarvitsee pari yritystä, ennen kuin ne sujuvat hyvin ulkomuistista.

Kyseisellä "este-ennätykset uusiksi" tunnilla meillä oli juurikin jumppasarjan tyylinen tehtävä, mikä alkuun tuotti itselle vaikeuksia. Oikeastaan jännitin hyppäämistä vain siksi, että tiesin tehtävän olevan vaikea mulle, juurikin siksi, kun toinen este tulisi liian nopeasti. Jollain ihmeen keinolla tehtävä kuitenkin sujui hyvin, enkä kuulemma jäänyt kertaakaan jälkeen hypyissä. Silloin tunnilla kyllä päätin, että "tekemällä" mukaudun hyppyyn mukaan, että en jäisi jälkeen. Yleensä pääsen automaattisesti hyppyihin mukaan, mutta usein sarjan kakkosesteellä jään jälkeen, koska en kerkeä reagoimaan siihen mitenkään.

Heikon näköni vuoksi en myöskään ole uskaltanut hypätä 50 senttimetriä korkeampia esteratoja. Yksittäisenä esteenä korkein oli ollut 60 senttimetriä. Vaikka välillä olen haaveillut, että jos joskus pystyisin hyppäämään korkeampia esteitä ja ratoja. Olen kuitenkin ajatellut, että ei kannata ottaa turhaa riskiä, ettei satu itselle tai hevoselle mitään. Vaikka mahdollisuus pahaan loukkaantumiseen on myös niillä matalilla puolen metrin radoilla. Ehkä se on ollut myös sitä, että pysyy omalla mukavuusalueella ja tietää, että ainakin onnistuu ja osaa.

Oli ratsastuksenopettaja tuttu tai tuntematon, niin mainitsen hänelle aina näkövammastani ja siitä, että sarjat ovat vaikeita. Ja ratoihin tarvitsee aina pari yrittämää ennen kuin tehtävä lähtee sujumaan. Kun tehtävään saa tuntumaa, niin jännityskin katoaa.

Useimmiten mulla on ollut estetunneilla sama hevonen, eli Vikkan. Vikkan juuri siksi, että tunnen sen, se hyppää hyvin, eikä pelkää erikoisesteitä. Näkövammani vuoksi on ollut hyvä, että estetunneilla hyppään samalla hevosella. Se on mulle tuttu, niin on munkin helpompi luottaa hevoseen. Luottaa siihen, että me molemmat mennään esteiden yli, eikä vain toinen. Mutta nyt kun Vikkan on jäänyt pois estetunneilta (varsomisen lähestyessä kovaa vauhtia), niin onhan se mulle myös iso muutos, kun tuttu ja turvallinen hevonen lähtee "alta pois" ja mun täytyy tutustua "uuteen" hevoseen. Eihän se tallin toinen hevonen uusi ole, sillä olen ratsastanut kaikilla tallin tuntihevosilla monia kertoja aiemmin. Mutta en ole niillä muilla hevosilla hypännyt. Eli mulla on ollut nyt uusia hevosia alla esteillä. Joka myös omalla osallaan lisää estejännitystä. Kunnes hevoset tulevat myös esteillä tutuiksi, niin ehkä se estejännitys hevosta kohtaan vähenee.

Nyt mulla on ollut kolmella menneellä estetunnilla eri hevonen. Ja se on tuntunut oudolta. Jokaisella tunnilla on tuntunut, että joutuu aloittamaan "alusta" uuden hevosen kanssa. Sitä se varmasti on ollutkin. Olo ja osaaminen on ollut hukassa estetunneilla, kun ei tiedä miten kyseinen hevonen esteillä menee. Yksi hevonen hyppää töksähtäen (Sami), toinen hevonen hyppää todella hyvin (Riia) ja kolmas "pelleilee" (Obbis). Eli kieltää matalalle ristikolle, mutta hyppää hyvin 60 senttimetriset esteet. Tästä siis huomaa, että mulle on osunut kolme täysin erilaista hevosta. Toisaalta myös huomasin, kolmannella estetunnilla Obbiksen kanssa, että mulla ei enää mennyt pasmat sekaisin, siitä kun hevonen kielsi tai pudotti laukasta raville. Epäonnistumiset ei enää haitannut. Mulla oli koko tunnin ajan luottavainen olo esteillä, vaikka Obbis olikin hieman vieraampi. Ehkä se on välillä hyvä mennä estetunneille "vieraammilla" hevosilla. Taitaa silloin kehittyä lisää, huomata kehittyneensä ja oppii tuntemaan hevosia eri tavalla eri tilanteissa.

Varmasti mulla taidot riittäisi hyppäämään korkeampiakin esteitä, mutta rohkeutta ja treeniä siihen kyllä kaipaisin - säännöllistä, lähes viikottaista treeniä. Mutta uskon kuitenkin, että vaikka treenaisin viikottain, niin jännitys ei häviäisi kokonaan, mutta voisi se lievittyä. Sillä mikään ei kuitenkaan paranna näköäni, enkä tiedä pystyttekö kuvittelemaan sitä tilannetta, että en näe kunnolla radan seuraavaa estettä tai hahmota missä radan tie menee? Matalilla esteillä se ei ole niin paha jos tie menee vähän huonosti, mutta korkeammilla esteillä vaikuttaa heti. Mutta vaikka, en kovin hyvin näe, niin haluan hypätä niin paljon ja niin korkeita mitä pystyn. Sillä mä haluan kehittyä, enkä halua olla hyppäämättä, vaikka se vähän jännittääkin.

Toisaalta mulla on myös ollut estepelko. Olin joskus kauan sitten tunnilla hevosella, jolla olin ratsastanut kerran aiemmin. Mutta en sillä ollut halunnut laukata, koska hevonen pukitteli laukassa helposti. Estetunnilta en muista paljoa muuta, kuin sen, että lähestyin estettä ravilla ja seuraava muistikuva tilanteesta on se, että makaan maassa hevosen vieressä jalka kiinni jääneenä jalustimeen ja päätäni särki.
Tämän tilanteen jälkeen pelkäsin hyppäämistä, enkä olisi halunnut hypätä estetunneilla. Pelko kuitenkin meni ohi, kun olin ollut muutamalla estetunnilla. Tippumista en edes muistele yhtään millään estetunnilla. Tuli nyt vasta mieleen, kun postausta kirjoitin. En yhtään tiedä liittyykö tippuminen esimerkiksi alitajuntaisesti jännitykseen vai ei.

Huh huh, tulihan kirjoitettua yhden kommentin innoittamana. Välillä on kivaa kirjoittaa aihe- ja asiapostauksia. Toivottavasti tämä postaus selkeytti myös teitä, eikä ollut mitenkään liian sekavaa luettavaa. Yritin kirjoittaa mahdollisimman hyvässä järjestyksessä ja selkeästi. Jos pääsit tänne asti, niin käypäs lukemassa postaus näkövammastani ja usein kysytyistä kysymyksistä näkövammaani liittyen.