30.5.2021

VIIKKO 21: TASAPAINO KOETUKSELLA + VIDEO

Moikka. Tässä taas toukokuun viimeisen kokonaisen viikon kuulumiset. Toukokuu oli ja meni. Nopeasti tämäkin kuukausi meni ohi. Kohta on kesäkuu, ja kohta saan tietää pääsenkö kouluun. Siihen on enää alle kaksi viikkoa aikaa. Mitä lyhyemmäksi aika käy, sitä enemmän alkaa jännittää. Mä todella haluan sinne kouluun. 
Maanantai alkoi väsyneenä migreenin jälkeen. Yö meni huonosti ja päivå todella väsyneesti. Siirsin maanantain ratsastustunnin torstaille.

Tiistaina siivosin eteisen Lunan ja Liljan tavaroista. Vein maton häkkivarastoon ja pupujen häkin pesin pois. Häkkikin menee varastoon kun oon saanut putsattua sen kunnolla.

Viikon aikana mietittiin kavereiden kanssa kesäksi tekemistä, mutta ei oikein päästy yhteisymmärrykseen reissusta, mitä suunnitellaan , minne mennään jne. Osa halusi lähteä ilman suunnitelmia ja osa siten että olisi reissuun valmiiksi ideoita. Matkustajia on niin erilaisia, nyt meidän pitäisi päästä yhteisymmärrykseen ja tehdä kompromisseja reissun suhteen. 

Viivi ja Viivin tammavarsa ulkoilmassa Torstaina, tämän postauksen lopussa on video, jossa näkyy varsa rellestämässä tarhassa. Samana päivänä näin myös Viuhkan varsan.
 Torstaina menin tallille ratsastamaan. Ratsastuatunnille sain Ritan. Rita oli aika laiska ja raskas, onneksi ei kuitenkaan painanut kädelle. Tunnilla tehtiin paljon voltteja ja ympyröitä, sekä kahdeksikkoa, missä taivutettiin ja asetettiin hevosta. Tehtiin myös siirtymisiä. Laukkaa otettiin pituushalkaisijalla. Laukassa Rita heräsi eloon ja moottori alkoi löytyä. Nykyään pystyn ratsastaa Ritalla rennosti, eikä reilu vuoden takainen tippuminen vaivaa enää, mutta vielä pitää työstää laukkaa, siinä en lähde ratsastamaan hevosta eteen, joten sitä pitää työstää vielä.

Perjantai meni kotona siivoillessa ja rentoutuessa. Maistoin myös näitä uutuuskarkkeja, mistä on mehujäitä ja limppareita. 3/5
Lauantain tallipäivästä sain kuva- ja videomateriaalia. Joten postauksen lopussa video ratsastuksesta.

Lauantaina olin taas tallilla. Tunnille sain Sirkkonin. Mentiin ilman satulaa. Tehtiin pysäytyksiä, siirtymisiä, voltteja ja ympyröitä. Sirkkonin Ravi oli niin pompottava, kun herkällä riitti vauhtia, joten oma tasapaino oli koetuksella. Etenkin aina laukkaympyrällä, useamman kerran olin luiskahtaa alas, mutta sain aina siirrettyä käyntiin ja otettua harjasta kiinni. Laukkaympyrällä oli muutenkin sorkkonille vaikeita, oikeaan ei saatu yhtään onnistunutta laukkaympyrää, mutta lopuksi kovan taistelun jälkeen saatiin vasemmassa kierroksessa kaksi kokonaista laukkaympyrää.

Sunnuntaina heräsin taas ajoissa ja aloitin päivän ulkoilemaan ja kuvailemalla. Viikonloppuna nukahdin joka ikinen yö valot päällä, sitten yöllä heräsin niitä sammuttamaan. Oli pikkasen väsynyt ja raskas viikko.



Tässä ensimmäisessä videossa on pidempi ratsastusvideo ja toisessa videossa lyhyempi ratsastusvideo ja alussa näkyy videoklippi kun Viivin varsa on ulkoilemassa.


Toivottavasti sun viikko oli mukava. Kivaa uutta viikkoa kaikille sinne ruudun toiselle puolelle! Tsemppiä koululaisille viimeiseen kouluviikkoon <3 Mulla on vielä kuukausi töitä jonka jälkeen lomailen heinäkuun ja syksy on auki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.