28.7.2016

~ Jukuriponi-Daalia ~

Moikka!
Tämä postaus tulee nyt päivän myöhässä.  Koska eilen ei toiminut teitokoneessani netti niin en voinut eilen julkaista tätä. Eilen tein jo luonnoksen blogiin puhelimella. Ensin tasiteltiin pitkään ponin kanssa ja sitten illalla vielä tietokoneeni kanssa. Enkä väsyneenä jaksanut konetta säätää. meni hermot kun netti ei sitten millään toiminut vaikkka teki mitä. Koneella siirsin kuvat oikeisiin kohtiin tekstin väliin tänään, kun sain vihdoin tietokoneeni toimimaan.

Eilen kävimme oikein perheen kesken poneja ratsastamassa. Minä siis ratsastin Daalilla ja isosiskoni ajoi  Ulffilla.

Ensin olimme siinä pihassa ja menimme pari kierrosta talon ympäri. Silloin nuorin pikkusiskoni ja isosiskoni lapsi olivat kärryillä kyydissä vuorotellen. Molemmat olivat yhden kierroksen verran kyydissä. Jo siinä huomasin, että ponit ovat energisiä. Molemmilla kierroksilla kun menimme kohti tallia niin Daali aina yritti mennä tarhaan. Siinä oli työ kääntää poni takaisin. Jätettiin lapset pihaan ja vielä lähdimme maastoon.


Maastossa emme toki kauaa olleet. Jääräpäitä kun ponit olivat niin eivät suosuteent ravaamaan yhtään. Köpöttelimme sitten melkein kokomatkan. Kun taas hetken päästä pyysin Daaliaa raviin niin poni teki u - käännöksen ja alkoi ravaamaan kohti kotia! No me sitten ravattiin kotiin. Ulffi tuli perässä miten sattuu. Vähän ennen kotia poni kääntyi naapurin pihaan. Seuraavaksi tuli tolpat mistä pääsee pihaan, niin Daali sitten kääntyi heti ensimmäisestä tolpasta ravissa pihaan.
Alkuun yrtimme pihassa ratsastaa, mutta ponit joko söivät tai Daalia yritti mennä taas talliin/tarhaan.

Menimme vielä kentälle. Minä ratsastin ja siskoni ajoi Ulffia. Kentällä poni taas ei alkuun suostunut liikkumaan melkeinpä yhtään. Muutama askel käyntiä ja ravia ja pysähtyi. Pyysin ponia alkuun nätisti liikkumaan, ei reagointia. Sitten vähän voimakkaammin. Pari askelta eteenpäin. Tuntui taas että poni pysähtyy, niin napsutin raipalla. Silloin tunsin olevani liikkeessä. Ilmassa. Ja maassa. Poni pukitti huolella ja tiputti mut alas selästä. Ei muuta kuin takasin selkään ja uusia yrityksiä. Muutaman kerran yritimme hypätä pientä estettä, mutta se ei oikein onnistunut. Pari kertaa poni suostui mennä käynnissä yli ja loput kerrat meni sitten ohi! Yritimme myös pitää ponia ympyrällä riimunnarussa, liikkeellä. Mutta ei sekään oikein onnistunut. Siinä ympyrällä huomasin ettei ponia ole ratsastettu pohkeilla kunnolla läpi. Sillä välin toinen pikkusiskoistani, ajoi hieman Ulffia kentällä.

Ei liikuta ympyrällä, ei sitten millään!

Kyllä poni liikkuakkin osaa, jos vain hieman viitsisi. Pitkän patistelun jälkeen viitsikin. Kun ei ollut muuuta vaihtoehtoa, kun totella ratsastajaa ja liikkua eteenpäin.



Tarpeeksi kauan ponin kanssa taisteltuani sain Daalian liikkumaan ja ravaamaan pitempiäkin pätkiä. Aina silloin tällöin ravi oli tosi hienon näköistä. Ja tosi hyvän tuntuista. Vaihtelin suuntaa ja pyysin uudestaan niitä hyviä ravipätkiä molempiin suuntiin. Lopetimme hyviin ravipätkiin. Kun olin saanut ponin liikkumaan molempiin suuntiin. Melkein pääsimme koko kentän ravissa ympäri. Laukkaa kentällä poni ei suostunut nostamaan. Loppukäynnit käveltiin veilä nurmikolla. Jonka jälkeen menimme hoitamaan ponit.


Suitsiin poni tarvitsee turpremmin, ettei pääsisi rasastaessa avaamaan suutaan, se on häirinnyt minua. Silloin poni voisi olla kuuulokkankin paremmin, kun olisi turparemmi. Siitä mainitsimmekin ponien omistajalle. Hän on nimittäin sanonut, että saamme antaa vinkkejä yms.
Daalialla on ihan selvästi liikutuksen puutetta. Ja myös varmasti vaikuttaa ponin nuori ikä. Minun mielestäni poni tarvitsee kunnon koulutusta ja ratsastajaa joka osaa ratsastaa ja opettaa ponille perusasioita. Pysähdykset ja peruutukset poni kyllä osaa. Mutta niiinkuin aiemmin jo sanoin ponilla ei ole ratsastettu kunnolla pohkeita läpi.  Apuja sille pitää opettaa vielä paljon enemmän. 


Alkuun vielä ensin harjasin ponia, mutta lopuksi päätin huuhdella sen vedellä. Sen verran hikinen poni oli jaloisat ja kyljistä. Ensin huuhtelin jalat koska pintelit ja patjat ei hengitä yhtään. Oli ponilla jalat ihan hiestä märät. Siinä poni sitten steppaili ja yritti väistää sitä vettä. En tiedä onko sitä vedellä ikinä ratsastuksen jälkeen huuhdeltu. Eli oliko uusi juttu vai pelleilikö se vain? Pesun jälkeen Daalia meni heti piehtaroimaan kun tarhaan pääsi.


Olisiko jollain antaa vinkkejä miten saada kokematon poni ratsastettua pohkeilla läpi?

Muistutan teitä vielä kyselemään! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.