9.8.2016

Esteitä, esteitä


Moikka!
Esteitä, esteitä, esteitä... Siis ihan vain yli hypättäviä esteitä! Ei mitään sen suurempaa kuitenkaan! Kuten jo olen aiemmin maininnut, osallistun estekurssille. Kurssi pidetään Hentilässä. Se on viikonlopun kestävä estekurssi. Joka pidetään 26-28.8. Yhteensä neljä tuntia ratsastusta, 2 tuntia teoriaa, lisäksi vielä kahvitarjoilut. Kurssi on aina muutaman tunnin päivässä. Perjantai-ilta, (ei ole sanottu tarkkaa määrää) lauantaina ja sunnuntaina klo: 10-15. Menen siis aina yöksi kotiin. Sitten kun kurssi on ohi, niin teen tänne blogiin siitä koosteen! Kurssiin ei ole enään kuin pari viikkoa, ihanaa!


Viikko ennen estekurssia  on myös Hentilän väliset harjoitusestekisat. Joihon olisi tarkoitus osallistua! Eli tulevina viikonloppuina pääsen hyppäämään enemmän kuin hetkeen. Estekurssi, estetreenit x2 ja vielä estekisat. Hyvää vaihteluahan tämä on moniin koulutunteihin!

Esteet ovat aina olleet minulle "heikkous" Mutta kuitenkin tykkään esteistä ja harmittaa kun ei ole oikein pässyt kunnolla harjoittelemaan, joten nyt kun on tuplamahdollisuus päästä hyppäämään, niin ei tietenkään tilaisuutta voi käyttää jättämättä! Odotan sitä kurssia innolla! Haluan oppia lisää esteratsastuksesta ja saada kokemusta hyppäämisesta. Kisoja myös odotan innolla. Toivottavasti kisat menisi paremmin kuin viimeksi! Noh, sen näkee sitten miten menee! Mutta toivotaan parasta.



Jos kysymyksiä ei tule enempää, niin viimeistelen senkin postauksen piakkoin ja julkaisen sen teille luettavaksi! Toki jos keksitte, niin voitte vielä kysyä! 

Oli minulla myös muutakin asiaa. Koulu alkaa nimittäin taas huomenna. Joten voi olla että, myös postaustahti vähenee. Ei tule siis enään neljää postausta viikossa. (parhaimmillaan on lomalla tullut 4postausta viikossa, se oli hieno määrä! :D) Mutta yritän jatkaa ja pitää postaustahdin vähintään 1-2 kertaa viikossa. Pyrin siihen kaksi kertaa viikossa.

Näin myös Veeraa. Ensin olimme suunnitelleet, että näemme maanantaina ja olemme kaupungilla. Mutta koska porukat halusi mennä mökille maanantaista tiistaihin niin päätin, että menen Veeralle yöksi. Eilen olimme kaupungilla. Kävimme Karismassa. Minä en löytänyt oikein mitään joten en sitten ostellut paljoa. Veera sitten löysikin vaatteita. Ja veeran koira Elmo säikäytti kun sillä oli ilkeän kuuloinen yskä. Mutta onneksi se meni ohi. Ja luulemme että koiralla oli vain joku karva suusssa.
Tänään kierrettiin vähän Triioo, ennen kun lähdin bussilla kotiin Pakkaamaan tavaroita kouluun.
Oli kyllä kivat pari viimeistä lomapäivää!

Tämä postaus on nyt elänyt ja muuttunut paljon alkuperäisestä suunnitelmasta, mutta ei voi mitään. Toivottavasti ei ollut hirveän epäselvä. Erittäin mukavaa koulun alkua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.