Moikka! Teen tämmöisen "muistellaan kesää"-kuvapostauksen. Tähän tulee kesällä otettuja kuvia. Milloin mistäkin, osa varmasti on jo näkynyt täällä blogin puolella. Kaikesta tekstistä ei kuitenkan tule kuvia. Ja päinvastoin. Selailin vain luonnos-kansiota ja sieltä löytyi luonnos mitä en ole ikinä saanut valmiiksi. Joten hieman muokattuani tätä postausta tuli ihna uudenlainen postaus. Jonka varmasti julkaisen teille!
Eli, en siis asettanut itselleni mitäään tavoitteita mitä pitäisi tehdä. Vaan tässä käydäään läpi mitä olen tehnyt, vaikka en olisi hirveästi etukäteen suunnitellut mitään. Osa kesän tekemisistäni tapahtukin, niin, että en suuunnitellut hirveästi etukäteen. Korkeintaan Viikko ennen suunniteltiin ja jo melkein heti toteutin sen asian! No aloitetaan:
Tämä on ihan touko-kesäkuun vaihteessa otettu, koulua oli ihan viiimeisiä päiviä jäljellä ja odotin kesälomaa.
Keäloman alussa ratsastin Vernalla, joka vain nosteli päätään koo tunnin
Seuraavalla tunnilla ratsastin Riialla, joka oli tosi kiva
Upea taivas
Olen syntynyt luontokuvaajaksi.
Kesä ilman huvipupuistoa, ei tule kuulooonkaan! Linnanmäelle oli pakko päästä ja sinne meninkin! Kävin siellä serkkuni kanssa.
Tässä vielä kesältä erilaisia kuvia, mitä ei ole täällä blogin puolella nökynyt. Paikasta en voi kertoa yhtään teille, mutta muutaman kuvan nappasin sieltä.
Tykkään tosi paljon luontokuvien ottamisesta! Varsinkin silloin, kun niistä tulee noin upeita kuin nuo kukkakuvat.
Puhelimessani on hyvä kamera |
Vadelmat ja mustikat ovat hyviä kesäherkkuja, jäätelön lisäksi.
Keäsällä myös kävin parilla eväsretkellä, uimassa shoppailemassa, näin ysätviöni, ratsastamsassa, tutustuin Daaliaan ja auto meinasi törmätä maastoretkellämme. Heinäkuussa tuli myös paljon päivitetyä tätä blogia. Tähän mennesse heinäkuu, 2016 on aktiivisin kuusausi blogin puolella! Parhaillaan tuli jopa kolme postasuta viikossa. Elokuu näyttää otaavan mallia ja blogi pysyy aktiivisena. Ainakin toistaiseksi. Toki olen jo heti koulun alun jälkeen ruvennut ajastelemaan postauksia, jos on ollut aihetta. PIan onneksi voin ottaa koneeen kouluun mukaan niin voin sielläkin kirjoitellal. Eli kesä 2016, millä tapahtui paljon ja on jo ohi. Kesä tekee tilaa syksylle. Ja syksyllä alkaa udet kuviot koulun, opiskelujen, työharjottelujen ja ratsastuken parissa. Mukavaa syksyn kaikille. Opiskelkaa ahkerasti perus-/ammattikoulussa.
Tosi hienoja ja kivojaa kuvia. Hauska postaus idea! :)
VastaaPoistaKiitos paljon :)
PoistaTosi ihana ja hieno kuva tuo mikä on kisoista! :) Tuli tosta törmäyksestä mieleen, kai käytät heijastinliiviä maastossa? Itse käytän ympärivuoden aina kun poistutaan tallin pihalta, sillä se oikeasti lisää näkyvyyttä myös kesällä uskomattoman paljon!
VastaaPoistaJos kiinnostaa lukea, niin tein vähän aikaa sitten blogin, kun sain 5v ruunan omistukseeni, meistä voit lukea lisää: http://anselminaskeleet.blogspot.fi/?m=1
Hei Saara!
VastaaPoistaKiitis kommentistasi. Pahoittelut, että vastaan näin myöhään. Yleensä olen vain hämärällä käyttänyt heijastinliiviä. En ole aajtellut, että se voisi auttaa kirkkaalla kesäpäivälläkin. Täytyy ensi kerralla ottaa mukaan vaikka olisi kuinka valoisaa. :)
Käyn kurkkaamassa blogiasi :)