21.5.2017

Estekurssi

Moikka! Niinkuin edellisessä postauksessa mainitsin, että minulla on vielä viikonlopun kestävä estekurssi. Joten tähän samaan postaukseen kirjoitan kurssin molemmiata päivistä.

Postauksen kuvat 
perjantain estekisoista

Lauantaina tunnille sain Allin, ponin jolla olen ratsastanut vain kerran ja silloinkin esteitä. Muistikuvat Allista siltä edelliseltä ratsastuskerralta oli, että poni väisti kentän kökkäreitä. Postauksen voit lukea täältä.

Tunnin aloitimme kävelemällä peltolenkin, jotta ei tarvitse kentän hiekkapölyssä mennä alkukäyntejä. Peltolenkin jälkeen aloitimme menemään puomeja, kahdeksikko muodossa, ensimmäinen kierros käynnissä ja seuraavaksi siirryimme raviin. Ensimmäinen kierros meni hieman huonosti, kun en tiennyt miten Alli toimii. Kierros kierrokselta tehtävä lähti sujumaan, kun alkoi tietämään miten Alli menee ja liikkuu. Lopuksi vielä menimme puomeja kahdeksikolla kevyessä istumnassa. Teimme tätä molempiin suuntiin.

Teimme myös suhteutetulla linjalla laukka-askelten laskemista. Ensin piti saada mahtumaan neljä tai viisi ja lopuksi kuusi tai seitsemän laukka-askelta. Hevosille pienempi määrä poneille isompi. Se oli alkuun haasteelinen tehtävä, mutta pikkuhiljaa alkoi se myös sujumaan. Tässä tehtävässä jäin kerran hypyssä jälkeen.

Seuraavaksi olimme pääty-ympyrällä jossa oli kaksi puomia ja niiden välissä kanisterit. Siirsimme ensimmäisen puomin jälkeen, ennen kanisteria ravista käyntiin ja kanisterin jälkeen takaisin raviin. Parin haparoinnin jälkeen twhtävä rupesi sujumaan hyvin. Loppukäynnit kävimme peltolenkin kävelemässä.



Tunti sujui siihen nähden hyvin, kun en ole ratsastanut Allilla, kuin kerrran aikaisemmin, hetken kesti ennen kuin tajusin miten poni toimii ja miten saan sen liikkumaan oikein. Sen tajuttuani tunti lähti sujumaan.


Sunnuntaina sain myös Allin. Aloitimme sunnuntainkin tunnin peltolenkillä, jonka jälkeen työskentelimme käynnissä ja ravissa pysähdyksiä, siirtymisiä, temponvahdoksia. Tunti oli helpompi aloittaa, kun Alliponi oli tullut tutuksi ja jatkoin siitä mihin lauantaian olin jäänyt.

Alkuun hyppäsimme pari kertaa yksittäisinä ristikoita ja pystyjä oikeaan sekä vasempaan kierrokseen. Yhdessä pystyssä oli vesimatto, jonka itse hyppässin ensimmäistä kertaa tänään. Onneksi siihen sai ohjeita, koska muuten olisin ratsastanut väärin.

Yksittäisten esteiden jälkeen hyppäsimme kuuden esteen radan. Rata oli sama jonka hyppäsimme perjantain estekisoissa, eli yksi este hypättin kolmesti (1,5,8 este oli sama). Ensimmäinen radan ratsasstaminen ei mennyt putkeen, sillä Alli kielsi melkein jokaiselle esteelle, ei saisi jäädä matkustelemaan. Päästtiin kuitenkin kaikkien esteiden yli ja seuraavalla kerralla onnistui rata, eikä tulut yhtään kieltoa. Sunnuntain treeneissä en enään jäänyt kertaakaan hypyissä jälkeen.
Otimme vielä loppuravit kentällä, kun kaikki olivat hypänneet kahdesti esteradan ja kävimme taas kävelemässä peltolenkin loppukäynneissä.



Seuraavaksi ratsastuksenopettajamme nousi itse ratsaille ja näytti ratsastajan yleisiä sekä meidän virheitämme mitä satulassa hevosen selässä teemme tai miltä näytämme. Se oli mielenkiintoista, hauskaa ja opettavaista katseltavaa. Toivottavasti se nyt auttaa, vaikka tietää virheet, mutta, kun vielä näkee ne, niin jos sitten pystyisi lähteä korjaamaan.


Erittäin mukava ja opettavainen viikonloppu takana. Olen odottanut, että pääsisis hyppäämään, niin vihdoin pääsin kerralla kunnolla hyppämään kolmena päivänä peräkkäin. Oli myös todella hyvä huomata, että hyppytauko ei näkynyt esteillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.