Moikka! Meillä oli tänään tämän lukuvuoden opintoretki, mutta kutsun sitä silti luokkaretkeksi. Vaikka ei kuuluisi, peruskouluajoilta vaan käänyt sana "luokkaretki" vahvasti mieleen. Joten, nyt tulee puhelinkuvapostaus meidän tämänpäiväisestä retkestä.
Lähdimme noin puoli yhdeksältä autoilla Tammelaan Torronsuolle, Suomen syvimmälle suolle. Siellä me kävelimme pitkospuilla puolentoista kilometrin verran ja pysähdyimme nuotiopaikalle syömään eväitä, jotka olimme valmistaneet edellisenä päivänä. Torronsuon nuotiopaikalla oli myös näkötorni jonne kiipesimme ihastelemaan maisemia. Opettajallamme taisi olla korkeanpaikan kammo, kun hän säikkyi ihan jokaista reunan yli kurkkimista yms.
Keskiviikolle oli luvattu sadetta, mutta meidän onneksemme ei satanut lainkaan vettä. En ollut varustautunut huonoon säähän, kun on ollut niin lämpimiä ja aurinkoisia päiviä. Muuten tarkeni ihan hyvin, mutta kun pysähtyi, niin saatoi tulla kylmä, jos tuuli.
Pitkospuut, jotka oli sateesta liukkaat. Luiskahdin pari kertaa sinne suohon
Kukka
Näkötornin maisema
Näkötornin rappuset
Ruma nuotio
Reissun toiselta osuudelta ei ole, kuin pari kuvaa. Kun olimme syöneet, lähdimme lähellä olevaan maatilaan, joka oli 100-vuotta vanha rakennus. Paikka on oikelta nimeltään Korteniemen perinnetila. Siellä kuulimme elämästä 137-vuotta aikaisemmin, millaista se oli. Itse kun olen tykännyt historiasta, niin sitä oli mielenkiintoista kuunnella. Maatilalla oli todella kaunis piha ja rakennukset todella upeita.
Maatillla pääsimme kahvipapuja jauhamaan (tekemään kahvinpurua), maistamaan pannukahvia, istuttamaan perunoita ja punomaan köyttä. Itse tein noista kaikkia muita juttuja, paitsi perunoiden istuttamista, sillä saimme valita tehtäviä siellä.
Näimme myös kanoja, kukon, lampaita sekä karitsoita. Minulle ja muille sanottiin, että siellä maatilalla olisi hevosia ja se oli pettymys, kun niitä ei vielä ollutkaan. Hevoset tulee vasta kesäksi maatilalle.
Kaikin puolin oli mukava retki tänään, sillä minulla oli todella suuret ennakkoluulot koko retken suhteen. Koululla olimme takaisin vähän ennen puoli viittä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.