28.2.2021

ONNISTUNEET VÄISTÖT & LIIKA ITSEKRIITTISYYS


Maanantai: 22.2.21
Maanantaina tunnille sain Sirkkonin. Sirkkonilla olen viimeksi tunnille päässyr viime kesänä, kaksi kertaa. Eli hevonen ei ole kovin tuttu. Sirkkon on ex-ravuri. 

Tehtiin aluksi pysähdyksiä, enkä ensin edes meinannut saada sitä pysähtymään, kun ruuna ei reagoinut pidätteisiin. Muutaman kerran sain onnistuneet pysähdykset. Alkukäynneissä myös taivutettiin ja asetettiin vol teillä. Siinä opettaja kävi kädestä pitäen näyttämässä miten saan hevosta Pehmenemään suustaan. Ja hetkittäin Sirkkn olikin ihan kiva.

Jakauduttiin vielä kahdelle pääty-ympyrälle ja tehtiin ravissa temponmuutoksia, avotaivutusta ja laukannostoja. Istuntaa Sirkkon paremmin kuunteli, jolloin sain temponmkutokset sujumaan, avot ei onnistunut askeltakaan, laukka nousi, muttei pyörinyt, joten nousin laukassa aina kevyeen istuntaan, jolloin se laukkasi hivenen paremmin. Tunnilla lisä haastetta tuotti, se, että Sirkkon näki mörköjä aitojen välissä kurkkimassa.

Torstai
Torstaina menin ylimääräiselle tunnille, ihan vain huvikseni. Sillä mulla oli sopivasti jäänyt talteen taksimatkoja, joten mahdollisuus tallille menoon oli tietenkin käytettävä. Tälläkin kertaa sain tunnille Sirkkonin. Päätin mennä ilman satulaa.

Aloitin taas pysähdyksistä. Tällä kertaa sain pidätteet paremmin läpi, jolloin pysähdykset lähti nopeammin toimimaan. Välillä niissä oli toki remppaaamista kun herra ei olisi halunnut pysähdellä.
 Ravissa tein käyntisiirtymisiä ja taivuttelin volteillä sisään ja ulos. Ja silloin tällöin testasin, että jarrut toimii ja Sirkkon pysähtyy pyydettäessä. Pikku hiljaa Sirkkon alkoi pehmenemään, taipumaan ja olemaan hyvän tuntuinen. Hevonen lähti toimimaan kivasti.

Myöhemmin välikäyntien jälkeen tultiin pituushalkaisijalla väistöjä. Aluksi en hahmottanut, että miten piti väistöt tehdä suoraan, eikä sivuille. Mutta parien yritysten jälkeen tajusin. Jollain ihmeen kaupalla sain Sirkkonin väistämään sekä käynnissä, että ravissa, samalla mennen suoraan eteenpäin pituushalkaisijalla, eikä sivulle kohti aitaa. Näin en ennen olekkaan väistöjä tehnyt ja jäikin aika onnistunut fiilis tästä torstain tunnista.

Lauantai
Sain pitkästä aikaa kuva- ja videomateriaalia tunnista ja huomasin että säätää käsillä ihan hirveästi kaikkea.

Jotta saisin Sirkkonin hyvin kuulolle, tein paljon pidätteitä ja pysähdyksiä. Pysähdyksiä sai tehdä aika pitkään, että hevonen tuli kuulolle ja tästä syystä väistöt käynnissä tällä kertaa ei oikein sujunut.
Tällä tunnilla treenailtiin myötäämistä. Ravissa jatkoin siirtymisiä ja tempon muutoksia, että Sirkkon pysyy hyvin kuulolla. Ravi työskentelyssä Sirkkon oli tosi pehmenee, hyvin kuulolla ja meni eteen alas.

Mulle oli helpompaa myödätä, silittämällä hevosen kaulaa, ohjat pysyivät tuntumalla, eikä tarvinnut pelata ylimääräisesti ohjien tuntumaa ja yritän ottaa sen paremmin mukaan omaan ratsastukseen.


Vaikka alku oli hieman hankala, niin muuten tunti sujui tänään ihan mukavasti. (Poista sana ihan) Nyt oli tällä viikolla Sirkkon-Viikko, mutta toisaalta oli hyvä mennä ruunalla kolme kertaa peräkkäin, niin pääsi joka kerta hieman kehittyy edellisestä.

Huomaan herkästi, että vertaan aina edelliseen tuntiin, miten silloin meni ja pyrin ratsastamaan ainakin yhtä hyvin, jos yksikin aisa jää vaisummaksi / menee heikommin oon tosi kriittinen omaan tekemistä kohtaan. Etenkin niillä kerroilla, kun on sama hevonen  useamman kerran peräkkäin. Haluaisin kehittää tätä ja päästä eroon liiallisesta kriittisyydestä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.