22.10.2016

Näpit jäätyi

Postaus kuvitettu vanhoilla kuvilla.

Moikka! Tallille lähtiessäni mietin otanko kesähanskat vai vähän paksummat fleesehanskat. Päädyin kuitenkin ohuisiin kesähanskoihin. Ajatteluttylillä "tarkenin viimeksi näillä, joten kyllä pärjään nytkin" Noh alkuuun olikin ihan lämmmin pyöräillessä tallille. Tänään oli myös testissä uudet ratsastussaappaat ja -kypärä. Joihin olen todellä tyytyväinen. Niistä kuitenkin vasta myöhemmmin lisää.



Tunnille olin saanut Viivin. Viiviä harjatessa, hevonen vaan sähelsi kaikkea. Mutta ihan ongelmitta pärjäsin. Harjaus, vasustus, kypärä päähän ja kentälle.  Tallin ulkopuolella ollut traktori häiritsi Viiviä. Sen ohi mentiin korvat luimussa ja parilla ravi askeleella. Kentälle päästiin hyvin ja Viiivikin rentoutui tarktorin jälkeen. Kentällä tietenkin jalustimet sopiviksi ja vyön kiristystä. Jonka jälkeen aloitettiin alkukäynneillä. Alkukäynnit menimme ilman jalustimia ja keskityimme hyvään istuntaan. Itselleni otin aina kentän molemmat päädyt joissa korjasin esim kantapäät alas tai kyynärpääkulman. Muutaman kerran tehtyäni näin: Päädyssä ajatttelin "kyynärpääkulma" jolloin korjasin ja toisessa päädyssä "kantapääät alas" niin huomasin sen korjaantuvan automaattisesti.  Tämä tekniikka näytti toimivan, joten alan käyttämään sitä jokaisella tunnilla. 



Alkukäyntien jälkeen siirryimme kevyeen raviin. Vielä tässä hetken jatkoin itseni muistuttamista kantapäistä ja kyyynärkulmasta. Hetken päästä lisäsimme päätyihin ja pitkän sivun keskelle noin kahdeksan metrin voltit. Volteilla piti tietenkin taivuttaa ja asettaa sisälle. Ensin  tämä neljän voltin volttitehtävä tehtiin kevyessä ravissa. Tämä harjoitus molempiin kierroksiin. Sitten kun se sujui keventäen, niin Voltit mentiin harjoitusravissa ja volttien välit keventäen. Ja kun harjoitusravi volteilla sujui hyvin, niin siirryttiin kokonaan harjoitusraviin. Tämä volttitehtävä vaati paljon keskittymistä. Istu rentona, rahallinen mutta kuitenkin reipas ravi, pyöreät ja tarkat ympyrät. Tehtävä sujui jopa paremmin harjoitusravissa, kuin alussa keventäen ravissa. Näin mulle sanottiin. Itse vähän yllätyin, mutta kun miettii jälkikäteen tuntia, niin kyllä Viivi kulki paremmin harjoitusravissa, kuin keventäen ravia. Harjoituravissa mulla kuuTehtiin tätä tehtävää molempiin suuntiin. lemma kädet pysyi paremmin paikoillaan. Tässä välissä oli vuorossa välikäynnit.

Välikäyntien jälkeen volttitehtävä pysyi melkein samana. Jatkoimme volttitehtävällä, mutta lisäsimme laukan, siihen kohtaan kun oltiin tulossa pois ympyrältä. Ensin laukannostot ja voltit tehtin oikeassa kierroksessa. Laukat sujui todella vaihtelevasti. Toisinaan tosi hyvin ja toisinaaan laukka jäi, mutta tilalle tuli kiitoravia. Itse mokailin tosi paljon tässä vaiheessa. Tein liian voimakkaita pidätteitä ja pohjeapu oli hätäinen. Tämä turhautti itseäni toisinaan. Mutta onneksi myös tuli välillä todella hyviä ja räjähtäviä laukkapätkiä. Joihin olen todelaa tyytyväinen. Laukkasimme myös vasempaaan kierrokseen. ja samat sanat siihenkin kierrokseen, toisinaan laukat onnistuivat ja toisinaan ei.

laukkojen jälkeen olikin jo vuorossa loppuravit ja-käynnit. Loppuraveissa Viivi tuntui tosi reippaalta, koska sillä on niin isot askeleet.Loppuraveissa myös tajusin miten Viivin pohkeella ratsastus tapahtuu, jolloin huomasin heti eron. Käteni olivat rennosti paikoillaan ja Viiivi kuunteli pohjettani tosi hyvin. Lpppuravit oli tosi onnistunut aika itseltäni. Hevonen kulki koko tunnin hyvin. Ravien jälkeen oli vielä loppukäynnit. 



Kun tunti loppui, niin vein Viivin talliin. Se jatkoi töitään hetken päästä, joten menin vielä kentälle auttamaan alkeistuntilaisia. Talutin yhtä tytttöä joka ratsasti Pampulalla. Tunnilla oli jo sormet jäätynyt, joten välillä oli vaikeuksia pitää riimunnarua kädessä, kun tuntui, että naru tippuu kädestä. Eli, ei enään en pärjännyt kesähanskoilla, vaikka niin ennen tallille lähtöä luulinkin.

Vielä tätä postausta alkaessani  kirjoittamaan sormet oli vielä aika kylmät, mutta nyt kun postaus on jo loppusuorlalla niin sormetkin on jo lämenneet.

Huomasin myös, kun minulla oli käytössä tänään uudet saappaat, niin jalat pysyi paljon, tai no tuplasti paremmin paikoillaan. Jalat ei heilunut oikeastaan yhtään. Saappaat tukee paljon paremmin, kuin noissa kuvissa näkyvät lenkkarikengät. 

Muistakaahan käydä vastaamassa tuohon kyselyyn, joka löytyy blogin sivusta, ihan ylhäältä. Kiitos! Mukavaa lauantai-itaa kaikille!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.