Moikka! Ja pahoittelut siitä, että postaus tulee hieman myöhässä, tällä hetkellä olen vieläkin hieman kipeä. Tunnin jälkeen oli noussut kuume, niin en jaksanut kirjoittaa heti postausta.
Lauantaina (29.10) pääsin ratsastamaan ensimmäistä kertaa Pampulalla. Poni oli alkutunnin ajan aika laiska, mutta muutaman ravipätkän jälkeen reippaantui kivasti.
Alkukäyntien jälkeen jakauduimme kahdele ympyrlle. Aloittelijat oli L-päädyssä ja kokeneemmat oli C-pädyssä. Olin Pampulan kanssa c-päädyssä. Tunti oli oikeasti aikuisaloittelijoiden ryhmä, mutta syyslomaleirin takia olin poikkeuksellisesti siinä tunnilla. Oltiin koko tunti ympyröillä. Aloitettiin tehtävät käynnissä. Ympyrä jaettiin neljään osaan ja joka neljänneksellä taivuteltiin ja asetettiin hevosia/poneja Ihan muutaman askeleen verran piti taivuttaa ja asettaa. Opetaja puhui jostain banaanitaivutuksesta, jonka kuulin ensimmäistä kertaa. Alkuun tehtävä ei oikein onnistunut. Muta muutaman kierroksen taivutteluiden ja asetteluiden jälkeen poni alkoi taipumaan ja asettumaan hyvin. Aloitettin vasemmassa kierroksessa ja jonkin ajan päästä vaihdoimme suuntaa oikeaan kierrokseen. Myös oikeassa kierroksessa taivuttelimme ja asetimme jolloin tehtävä sujui Pampulan kanssa vieläkin paremmin.
Kun olimm taivuttaneet ja asettaneet riittävästi, niin rupesimme ravamaan.Nyt jaoimme ympyrän kahteen osaan, ensin ravasimme kentän keskikohdasta (l-kirjaimen kohdalta) c-kirjaimeen ja siitä toinen puolisko käyntiä. Tässä vaiheessa jouduin ottamaan raipan avuksi kun Pampula ei lähtenyt ravaamaan.Niinkuin sanoin, muutaman ravipätkän jälkeen poni alkoi liikkumaan hyvin reippaasti eteenpäin. Ravi-käynti siirtymisiä ensin muutama kierros oikeassa ja muutama kierros vasemmassa kierroksessa. Pian jätimme käyntisiirtymisen pois ja ravasimme siten, että puolet ympyrästä mentiin harjoitusravissa ja loput puolet kevennetyssä ravissa. Loppuun vielä otimme kaikki koko kentän käyttöön ja ravasimme pari kierrosta kentän ympäri molempiin suuntiin. Loppuun vielä loppukäynnit, jossa Pampula teki ihmeellisen ravipyrähdyksen muita hevosia karkuun.
Meillä oli sen takia rennompi tunti kun hevoset olivat saaneet rokotukset, emme sen takia myöskään laukanneet.
Tein viikko sitten kyselyn, jossa kysyin, että haluatteko pelkkiä ratsastuspostauksia vai sekalaisia postauksia. Vastaukset jakautuivat tasan puoliksi. Joten teen normaalisti lauantain ratsastuspostauksia ja jos keksin muita aiheita niin postailen niitä myös tanne.
Perjantaina mulla loppui kuuden viikon työharjoittelu jakso. Joten maanataina mennään kouluun. Siellä yksi työntekijä sanoi mulle näin, (silloin kun olin lähdössä pois) "oot ollu tosi ahkera, kiitos. Sinä niin pieni ja pippurinen ihminen, yllätyin että teit näin reippaasti töitä täällä. Paljon tsemppiä kouluun" Jäi erityisesti mieleen toi "pieni ja pippurinen" hän osui sanoilaan niin oikeaan.
Ja vielä voitte heittää Joulukalenteriin ideoita! Niitä tuli kivasti jo tuossa aiemmassa postauksessa, jos vielä keksitte niin kertokaa ideoitanne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.