Moikka! Ilahduin kovin nähdessäni, että pääsen ratsastamaan Vikkanilla. Vikkan oli karsinassa, joten melkein heti tallille päästyäni aloin harjaamaan sitä. Varusteetkin oli sopivasti alhaalla, kun sillä oli aamulla jo ratsastettu. Harjaus, varusteet päälle ja kentälle.
Alkukäynneissä Vikkania sain jonkin verran patistaa, se nimittäin oli alkuun tosi laiskan oloinen. Otettiin kunnon, pitkät alkukäynnit. Muutaman kierroksen jälkeen, aloimme käynnissä ratsastamaan serpenttiiniä molemmille pitkille sivuille. (Semmoista pientä kiemuraa). Neljä kiemuraa piti saada yhdelle pitkälle sivulle. Sama toisella pitkällä sivulla. Käynnissä serpentiini-tehtävää molempiin suuntiin.
c) Juulia |
Ravissa sama tehtävä joka oli haasteellisempaa, ainakin aluksi. Kyllä se kuitenkin onnistui, ihan hyvin. Teimme siis serpentiini-tehtävää myös ravissa molempiin suuntiin. Lisäsimme myös molempiin päätyihin ison voltin. Ravissa Vikkan ei tuntunut enään yhtä laiskalta. Ravailujen jälkeen oli välikäyntien vuoro.
Välikäyntien jälkeen oli laukkojen vuoro. Laukattiin L-päädystä C-päätyyn. Viimeistään c-kirjaimen kohdalla piti siirtyä raviin ja tehdä voltti c-kirjaimen kohdalle. Laukkasimme ensin oikeaan kierrokseen. Varauduin siihen, että Vikkan ei heti nosta laukkaa, (Tekee sitä oikeassa kierroksessa) mutta laukat nousivatkin tosi hyvin. Kolme laukannostoa oikeaan kierrokseen, jonka jälkeen vaihdettiin suuntaa vasempaan kierrokseen. Siinäkin kierroksessa laukat nousivat tosi hyvin. Jo ensimmäisen laukan jälkeen Vikkan innostui lisää. Loppua kohden posotettiin menemään suoralla. Pari kertaa, ehkä hieman lujaa.
c) Juulia |
Laukkojen jälkeen oli loppuravit, jossa Vikkan mennä touhotti. Molempiin kierroksiin ravattuamme, oli pitkien loppukäyntien vuoro.
Olipas kiva mennä Vikkanilla. Se tuntui tosi kivalta, varsinkin kun ei alkukäyntien jälkeen ollut enään laiska. Lopputuntia kohden se vain reippaantui enemmän ja enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.