20.10.2017

Kysy, kysy, kysy


Kesällä kysellessäni mitä lukijat haluaisivat lukea blogin kaksivuotispäivänä, niin muutama kommentoija silloin ehdotti minulle Q&A:ta, mutta silloin en vielä sitä toteuttanut, koska ajattelin säästää postauksen myöhemmälle ja toisekseen, minulta oli juuri silloin noin tasan vuosi sitten tullut Q&A-postaus.

Mutta, nyt te lukijat pääsette vihdoin kysymään minulta, mitä tahansa haluatte ja keksitte, minuun, hevosiin, ratsastukseen tai pupuihin liittyvää. (Vain mielikuvitus on rajana kysymyksissänne.) Aikaa teillä on kysyä tämä syksy marraskuun 12 päivään asti, jonka jälkeen kokoan teidän laittamat kysymykset ja vastaukset yhteen postaukseen ja sitten pääsettekin postauksen lukemaan, mutta en tarkkaa päivää kerro, koska postauksen julkaisen. Jos kysymyksiä tulee paljon, niin jaan postauksen kahtia.

Toivoisin myös, että laittaisitte postaustoiveitanne kommentteihin, muun muassa joulukalenteriin liittyen tai ihan vain muuten vain, jotta pääsen toiveitannekin toteuttamaan.




Mulla alkoi nyt syysloma, joten perinteiden mukaan loman jälkeen tulee koostetta syysomastani. Sillä hieman suunnitelmia lomalle onkin, mutta blogin kanssa aion ottaa rennosti.


Nyt ei muuta kuin tämän postauksen kommenttikenttä täyteen kysymyksiä ja toiveita tuleviin postauksiin liittyen, jotta saadaan tämä postaus (ja ehkä joku toivepostauskin) aikaan ja joskus jopa julki!

10 kommenttia:

  1. Joulukalenteri eikö sua ikinä pelota olla ison hevosen selässä ajotko vielä osallistua kisoihin miten teidän puput voi harrastatko pupujen kanssa acilityä totteleeko puput sua ja hevoset siinä on nyt muutama kysymys 😊

    VastaaPoista
  2. Mikä on parasta Vikkanissa, miksi juuri se on lempparisi?
    Lempi väri varusteissa hevosella ja itselläsi?
    Oletko koskaan ratsastanut issikoilla, jos olet mitä pidit?
    Jos saisit mahdollisuuden, ottaisitko oman-, ylläpito-, vai vuokrahevosen?
    Top 5 lempi blogiasi tällä hetkellä?

    viisiaskellajia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Tässä pari kysymystä!

    Oletko saanut kavereita bloggaamisen kautta?

    Oletko ikinä katunut minkään postauksen tai kuvan julkaisua?

    Oletko saanut negatiivista palautetta, jos olet miten käsittelet sen?

    Osaisitko kuvitella elämääsi ilman heppoja?

    ponivoimatpelissa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Koetko, että bloggaaminen vaikuttaa elämääsi nykyään merkittävästi?
    Mikä on suurin teko/hankinta minkä olet tehnyt blogin "takia"?
    Mikä on suosikkivuodenaikasi - niin ratsastuksen, kuin "muun elämän" kannalta?
    Mikä on suosikkipuuhaasi lauantai-iltana?
    Onko joku bloggaaja/blogi vaikuttanut sinuun erityisesti?

    Toivottavasti näistä kysymyksistä oli apua!

    www.ystavanihevonen.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kysymyksistäsi. Varmasti on apua! :)

      Poista
  5. Pahin tippumisesi? Tämän hetkiset suurimmat "haasteesi" ratsastuksessa? Kauanko olet ratsastanut?

    VastaaPoista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.