Niin se vain jälleen vuosi vaihtui ja nyt onkin tammikuu 2018. Uusi vuosi, mutta silti samat vanhat kujeet, ripauksella jotain uutta. Menneeseen vuoteen on mahtunut paljon iloja, suruja, onnistumisia ja epäonnistumisia. Vuosi 2017 oli tapahtumarikas, opettavainen ja omalla tavallaan myös rankka, ainakin syksyn osalta. Talven tullen hellitti ja pääsi rentoutumaan.
Vikkanin kanssa meillä on mennyt tasaisesti ja pääsääntöisesti hyvin. Osallistuttiin yksiin koulukisoihin, joista tuli kolmas sija ja yksiin estekilpailuihin, joissa ei sijoituttu, mutta tavoitteeni onnistui - laukata koko rata alusta loppuun. Luna säikäytti huonovointisuudellaan, mutta Lilja kehittyi, rohkaistui ja rauhottui viime vuoden aikana huimasti, vaikka onkin yhä edelleen energiapommi. TÄÄLTÄ voit käydä katsomassa lisää viime vuoden kohokohtia.
Viime vuonna myös blogi kehittyi, uusia lukijoita tulihuimasti, tilastot alkoivat kasvamaan ja kommentteja alkoi myös tulemaan tasaisesti lähes jokaiseen postaukseen. Postaustahti oli välillä tosi valtava, kun saattoi tulla 3-4 postausta viikossa ja toisena viikkona yksi postaus. En aio tehdä mitään uudenvuoden lupauksia, mutta tänä vuonna yritän keskittyä blogiin, siten, että postaisin kaksi kertaa viikossa, enkä ylittäisi sitä. Näin olen saisin lisää tasaisuutta blogiin.
Toinen tavoitteeni blogille voisi olla sata postausta tämän vuoden aikana, viime ja edellisenä vuonna tämä tavoitteeni onnistui, vaikka ei ollut edes tavoitteena, joten miksipä se ei onnistuisi tänäkin vuonna.
Yksi muutoskin blogissa tapahtuu, nimittäin vaikka tämä hevosblogi onkin, niin yhä enemmän blogiin alkaa tulemaan pupuaiheisia postauksia, hoidosta Lunan ja Liljan kuulumisten kautta, ynnä muuta. Blogin nimi tai linkki ei tule kuitenkaan vaihtumaan. Vain aihepiiri hieman muuttuu, hevosblogista eläinblogiksi.
Viime vuoden kolme luetuinta postausta olivat:
1.8 vinkkiä: virikkeitä pupuille 2473 katselua
2. Vaihdanko tallia vai lopetanko ratsastuksen? 1635 katselua
3. Häkin metsästystä pupuille 1420 katseluaMuutamia muita luetuimpia postauksia viime vuonna olivat ukk -näkövammani (552 katselua) elämä sijaislapsena / -perheessa. (400 katselua) perinteinen tallipostaus (327 katselua) ja tuntipostausten kirjoitusvinkkejä (228 katselua) Näiden seitsemän postauksen ansiosta myös blogin tilastot lähtivät nousuun ja kesästä etenpäin jokaisen postauksen katselukerrat ovat olleet yli sadan. keskimäärin 150-300 katselun välillä.
Nyt mulla alkaa viimeinen kevät Hämeenlinnassa, koulussa olen kaksi viikkoa, jonka jälkeen mulla alkaa täällä kevään (ja samalla viimeinen) työharjoittelu päiväkodissa. Joten myös pystyn helposti tekemään postauksia seuraavien kahden kuukauden aikana, kotona kun saan niin hyvin omaa rauhaa, toisin kuin Hämeenlinnassa, asuntolaelämässä.
Kiitos jokaiselle blogini ja instagramini seuraajille, lukijoille ja kommentoijille vuodesta 2017. Te olette mahdollistaneet blogini kasvun, kehityksen ja tasaisuuden. Tehdään tästä vuodesta entistä upeampi vuosi!
Onko sulla tavoitteita, suunnitelmia tai muutoksia blogille?
Onnea ja rauhaa alkaneeseen vuoteen💗
Sä oot tosiaan ollut aktiivinen tän blogin suhteen! :) Sun vuosi kuulostaa kyllä kivalta! Hyvää uutta vuotta sinne! :)
VastaaPoistawelifedream.blogspot.fi
Joo niin oon ollut ja haluan jatkaa aktiivisena mutta tasaisella postaustahdilla. Kiitos ja samoin vielä sulle!:)
Poistatosi kiva postaus! ja en kestä miten söpöjä nuo puput on *_* awws <3
VastaaPoista<3: Sofia, fashionsituation.blogspot.com
Kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta ja jos pupujen kuulumiset, seikkailut ja tapahtumat vähääkään kiinnostavat, niin kannattaa alkaa jäädä seurailemaan, sillä pupuaiheisia lisääntyvät blogissa! :)
PoistaTosi kiva postaus! :)
VastaaPoistayhdessamaaliin.blogspot.fi
Kiitos. Kiva, että tykkäsit :)
Poista