Näytetään tekstit, joissa on tunniste näkövamma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste näkövamma. Näytä kaikki tekstit

6.2.2022

UUTISKUVAAJA



Helou! Mun koulukuulumiset ovat olleet vähän tauolla, joten tällä kertaa perehdytään tarkemmin kuulumisiini ja siihen mitä kaikkea, me ollaan koulussa viime aikoina päästy tekemään. Tammikuussa tosiaan oltiin kaksi viikkoa etänä, jonka jälkeen palasimme lähiopetukseen, mutta heti tuli peräkkäin pari altistumistapausta, jonka johdosta osa kursseista on ollut taas etänä ja osa lähiopetuksena.

Mun viime päivät ja viikot ovat olleet hyvin kiireisiä. Koulupäivät ovat venyneet myöhään iltaan. Koulussa meillä on ollut dokumentaarisen valokuvauksen ja kuvallisen kerronnan kurssit. Aiheet kulkee käsi kädessä, toisiaan tukien, joten olemme saaneet käsitellä monipuolisesti töitämme.



Mun kuvausaiheena oli mun näkeminen ja näkövamma. Sitä oli mukava lähteä tekemään ja toteuttamaan. Päsin testaamaan erilaisia tekniikoita kuvauksissa, jotta kuvista tulisi mahdollisimman aidot. Työstä saamani kommentit oli sydäntä lämmittäviä ja samalla sain ymmärrystä siitä, miten mä oikeasti näen maailmaa. Sain myös jonkin verran hyviä kehittämisideoita työhöni jatkoa varten. Osa kuvista vahingossa poistui, koska luulin siirtäneeni kaikki kuvat talteen, mutta olinkin selannut ja editoinut kuvia Bridgessa ja Camera rawssa, enkä ollutkaan siirtänyt kaikkia kuviani talteen. Onneksi edes osa kuvista säästyi. Projekti onkin sen verran iso ja laaja-aiheinen, että luultavasti kuvat tulevat varmasti vielä muuttumaan - mikäli tätä työtä siis aion vielä jatkaa. Kiinnostaisiko teitä nähdä tämän työn yksi osa?

Pääsimme myös leikkimään uutiskuvaajia. Jokainen sai arvonnalla yhden paikan, jonne piti mennä ottamaan valokuva uutista varten. Meillä oli siis vanhat uutiset, jotka vain uudestaan kuvasimme. Kaikilla oli tosi erilainen lähestymistapa ja harjoituksen tuloksena jopa parempi valokuva, kuin virallisessa uutisessa ollut alkuperäinen kuva. Se olikin aika hauska harjoitus. Itse sain kuvattavaksi Lahden torikahvilan, joka on joutunut sulkemaan ovensa koronapandemian takia. Alla toteuttamani valokuva. Uutisen oikea kuva oli laajakuva, jossa näkyi ympäristö ja rakennus kokonaisuudessan. Kuva oli myös pirteä, mikä oli taas ristiriidassa uutiseen nähden. 

Tällä viikolla kuvallisen kerronan kurssilla meillä oli kuvaustehtävä, jossa piti ensin valita jokin itseään puhutteleva valokuva, jota lähti tulkitsemaan ja kommentoimaan. Sen jälkeen syntyneistä tulkinnoista ja ajatuksista piti lähteä toteuttamaan valokuva ja sille tulkinnasta syntyneelle kuvalle kuvapari.

Kuvaustehtävällä olin ulkona valokuvailemassa. Otin kamerani repusta ja siinä samalla oma objektiivini tippui lumihankeen. Nopeasti sitten paniikissa kuivasin sitä, koska en ollut kotona, joten en voinut oikein muuta tehdä. Mulla oli kamerassa koulun linssi ja oma varmuudeksi mukana. Kouluun päästyäni opettajani hieman sitä katsoi ja yritti putsata sitä. Siinä hetkessä se ei tietenkään toiminut, joten päätettiin antaa sen vain kuivua loppuun ja lämmetä. Otin objektiivin kotiin viikonlopuksi ja nyt olen sitä muutaman kerran testaillut - näyttäisi toimivan, onneksi.

Nyt ostoslistalla kamerareppu/laukku.


Olen viime aikoina pohtinut, että haluatteko enemmin lukea tekstipainoteisia postauksia vai katsoa enemmän valokuvia? Itse olen tällä hetkellä kuvien kannalla, vaikka tykkään myös kirjoittaa. Viime aikoina on vain ollut kaikki kirjoittaminen ja kirjoittamiseen liittyvä vaikeaa ja siksi olen  mennyt helpolla eli kuvien kautta.

Olen myös  saanut hyvään alkuun mun uuden valokuvaussivuston, minne olen alkanut keräämään valokuvaustöitäni. Pääset sinne TÄSTÄ LINKISTÄ (KLIK). Käy toki tutustumassa. Mukavaa uutta viikkoa!

28.8.2021

ENSIMMÄINEN KOULUVIIKKO


Heräsin aamulla 6.30 puoli tuntia ennen herätystä. Pötköttelin sitten seitsemään ja kellon soidessa nousin ylös. Keitin kahvia ja söin aamupalaksi leipää. Lähdin puoli yhdeksän bussilla kaupunkiin. Omaan tuttuun tapaan kävelin reippaasti ja hups, olin rähmälläni. Kävelytielle joka kulkee bussipysäkille, oli yön aikana ilmestynyt hiekkakasa, mitä en kerinnyt nähdä. Nousin ylös ja kompastellen jatkoin matkaani työmiesten tuijottaessa.
Puoli kymmeneltä olin koulun pihassa, siinä sitten vartin keräsin rohkeutta astua ovista sisään. Rappukäytävässä vastuuopettaja tuli vastaan ja hän saattoi minut aloitusluokkaan.

 Päivä oli pyörimistä paikasta toiseen ja lukukauden läpikäyntiä. Syötiin lounasta ja jjuohtiin kahvia. Mielenkiinnolla ja malttamattomana odotan kaikkea mitä pääsen tekemään. Saatiin paljon infoa tulevista jutuista.

Koulu loppui kolmen kieppeillä ja sen jälkeen opettaja kierrätti minua vielä erikseen koulurakennuksessa. Opettaja kyseli myös kaikesta mikä hyödyttää näön tilanteessa ja mm suurensi täytettävän lomakkeen ja lukukärjestyksen. Hän mielellään pyrkii siihen, että kaikki ohjeistukset ym on mulle saavutettavat. Niin hyvä fiilis. ☺ tänään lähes kaikki energia meni siihen, että kuuntelin asiat tarkasti ja kirjoitin ylös, kun taululle on vaikea nähdä, vaikka eturivissä olinkin.

Tiistaina katsottiin edellisen viikon etätehtäviä. Olimme elokuvaporukan kanssa päivän yhdessä. Jokainen sai vuorollaan kertoa kuvista jotain ja sitä kautta esitellä itsensä. Muut sitten saivat kommentoida kuvia - positiiviseen sävyyn tietenkin. Pääsin itsekkin esittäytymään. Myös tiistaina opettaja auttoi esim liikkumisessa ja olisi tullut vastaan, mutta hän ei saanut viestiäni ja siinä oli sitten joku nainen joka ohjeisti minut oikeaan kerrokseen.

Keskiviikkona luulin opettajan jo olevan vastassa, kuten oli sovittu, mutta siinä olikin elokuvapuolen opettaja. Maskin takaa vielä vaikeampi tunnistaa ihmisiä näin alkuun.

Keskiviikko oli päivänä jo hieman monipuolisempi. Aamun aloitimme taas yhdessä elokuvaporukan kanssa. Etätyö tehtävät esiteltiin loppuun. Teimme yhteisen wappiryhmän missä oli valokuvausporukka ja elokuvaporukka. Lähdimme tutustumaan Kino Iirikseen, elokuvateatteriin ja kirjastoon. Tällä reissulla opettaja kertoili mulle aina vähän, että mistå käännytään ym. Jossain vaiheessa tajusinkin, että oltiin koko ajan samalla kadulla. Keskiviikkona rakennus alkoi jo hahmoittua. Turvallisuuskävely käveltiin. Tässä huomasin, että maanantain koulukierroksesta oli hyötyä turvallisuuskävelyssä, kun käytävät ja ovet on kerinnyt vähän tulla tutuiksi. Iltapäivällä turvallisuuskävelyn jälkeen oli vielä arvotyöpaja. Olimme kuuden hengen ryhmissä, keskustelimme arvoista tehtävän pohjalta. Olin kirjurina. Tehtävälle aikaa oli aika vähän, joten kovin paljoa ei ehditty keskustella Kun alkulisasiin men paljon aikaa. Kun tehtävää luokassa puhuttiin, niin yhdessä vähän kertoiltiin. Mukavaa, että kaikki osallistuvat, eikä vain yhden tarvitse tehdä tai kommentoida.


Torstaina sitten päästiin jo tekemisen meininkiin. Saatiin vähän kuvaus ja lukemistehtävää. Alkuun mulla ei ollut inspiraatiota kuvaamiseen, mutta sieltä se sitten alkoi pikku hiljaa löytyä yhdessä tekemisen ja juttelemisen kautta. Kun vain otti kuvia niin alkoi huomata, että tämähän sopii tähän kohtan ja tämä tähän. Oli mukavaa myös tutustua vähän muihin opiskelijoihin, kun tehtiin valokuvaustyötä yhdessä. Myöhemmin lueskelin valokuvaajan päiväkirja-kirjaa. Perjantaina lainaan kirjan viikonlopuksi kotiin.

Lopuksi myös oli hops-keskustelu. Olin siinä viimeisenä vuorossa. Käytiin vähän yleisesti asioita läpi ja etsittiin ratkaisuja, miten näkisin/saisin informaation parhaiten, kun taululle en oikein näe. Päädyimme siihen ratkaisuun, että materiaalin jako esim sähköpostiin, jotta voin katsoa saman tiedon omalta laitteelta. (tietokine, tabletti) Tällä tyylillä edes ei välttämätön ole eturivin paikka. Opettaja myös kertoi häpeävänsä sitä kun ei alku viikon aikana päässyt ala-aulaan kertaakaan minua vastaan lupauksista huolimatta. Sanoi hyvittävänsä sen jotenkin.

Huomasinkin torstaina muutaman kerran, että: "ai me ollaan tätäkin asiaa käyty läpi." On tullut paljon tietoa, osa unohtunut ja osa mennyt ohi kun ei ole saanut informaatiota.

Perjantaina meillä oli aika lyhyt päivä, kun päästiin jo lounaalta lähtemään. Aamulla mulla oli terveydenhoitajalle aika, että hän kirjottaisi mulle ruokailuun gluteenittoman ruokavalion todistuksen, kun omalääkäri ei sitä voinut tehdä, koska mitään virallista dianoosia ulla ei ole.Terveydenhoita pisti myös lähetteen keliakian vasta-aine labroihin, koska  ne on kuulemma hyvä tarkistaa silloin tällöin. Aiempi ohjeistus oli, että Tutkimuksiin os jotain oireita tulee.
No koulussa sitten saatiin infoa ensi viikosta ja käytiin kotitehtävää läpi. Kävimme myös ulkona ottamassa epävirallisen ryhmäkuvan.


Koulupäivän jälkeen pääsinkin melkein heti labroihin ja sen jälkeen olin yhden koulukaverini kanssa kaupungilla, kun hänellä oli tarvee ostaa asuntolahuoneeseen ruokaa ym muita tarvikkeita.

10.3.2021

NÄKÖVAMMAISEN OHJAAMINEN RATSASTUSTUNNEILLA

 


Instagramin puolella @suokkiystavia olen maininnut, että tallilla jolla käyn vaihtui molemmat ratsastuksenopettajat viime syksynä. Toinen heistä on vakkarioepttajani. Kumpikin on mukavia ja opettaa hyvin. Meidän tuntien sisällöt ovat monipuolisia ja siten myös tehokkaita. Molemmilla on samantyylinen opetustapa ja tehtävät aika samansorttisia. Olen oppinut paljon uutta ja löytänyt kehittmisen kohteita omassa ratsastuksessani. Eikä tämän tekstin pointti olekkaan vaihtuneet opettajat vaan yleisesti miten kannattaa ohjeistaa näkövammaista ja mitkä ovat huonoja ohjeita. Täysin omiin kokemuksiini pohjautuvia. Muistakaa myös että tämän tekstin pointti toimii myös muuallakin, kuin ratsastuksessa.

Tämän postauksen aiheen keksin, kun näin instagramissa julkaisun käyttäjältä @sokkeloelamaa josta jaan kuvankaappauksen tähän alle. Sekin on hyvä lukaista läpi. Julkaisun näet myös TÄSTÄ LINKISTÄ.


Ainoa minkä tulen toisinaan vähän kaikessa huomaamaan, eikä niin pelkästään ratsastuksessa. Mutta otetaan nyt ratsastuksessa ohjaaminen esimerkiksi. Ohjeistetaan että "tuolla" "menään/tullaan tuolta" Nämä ohjeistukset ovat huonoja, koska ne ei kerro näkövammaiselle henkilölle, että minne ja mistä pitää mennä. Itsekkin olen heikkonäköinen ja näen suunnilleen kaksi metriä tarkasti. Sama homma on ratsastuksessa. Koska nykyään tunneilla yhden pitkän sivun aikana saattaa olla useampi tehtävä niin lause "tulkaa tuolta pituushalkaisijalle, tee tuossa pysähdys, jatka takaosanäistöä ja siirry tuossa kohtaan raviin." ja samalla osoitetaan kohtia. Aika menisi opettajan ja kohteen etsimiseen. 


Tälläisen ohjeen kuultuani, joudun ensin katsomaan missä kohtaa muut näitä tekee ja seuraan perässä, koska aina ei vain jaksa kysyä, että hei tarkennatko vähän. Seuraaminen tehtävillä vie paljon omaa energiaani ja tehtäviin valmistautumista. Mielessäni vain pyörii kysymyksiä Mistä? Tallli- vai peltopääty? Missä kohtan tulee pysähdys ja mistä aloitan väistön? jnejne. Toisinaan käy myös niin, että tulee tilanne: ainiin, mun pitikin jo siirtyä toiseen tehtävään. Jos taas liikutaan jossain ja kaveri sanoo "tuolla on esim joutsen." Tämänkaltaisen lauseen voi muotoilla vaikka näin; tuolla lammen toisessa päädyssä, laiturin vieressä on joutsen. Näin mä tiedän sen suunnan mihin katsoa.  


Tämän takia yritän pyytää esimerkiksi kanisterit maamerkeiksi jolloin pystyn valmistelemaan tehtävät ja siirtymät paremmin. Silloin aikani ei kulu siinä, että mietin, missäköhän piti olla mitäkin. Myös selkeät ojeistukset auttavat. Kuten esimerkiksi: "tulkaa talli- / peltopäädystä pituushalkaisijalle."Ja kirjaimien käyttö olisi hyvä, jos vain meidän kentällä olisi ehjät kirjaimet. Myös muuten maamerkkien käyttö olisi hyvä, kuten kentän valotolpat. "valotolpan jälkeen aloita väistättämään ja palaa uralle S kirjaimen jälkeen." Eli mitä tarkempi ja selkeämpi se tehtävien kuvailu on, niin sitä helpompi tehtävät on hahmottaa.

7.2.2021

VIIKKO 5: TÖIDEN ALOITUS

Aloitin tällä viikolla työkokeilun/harjoittelun eräässä päiväkodissa. Ensimmäisen viikon perustella paikka, henkilökunta on tosi ihania ja mukavia. Viihdyin siellä oikein kivasti. Oli myös mukavaa, kun lapsillekin kerrottiin mun näkövammasta, mikä sitten helpottaa arkea ja lapsiryhmässsä toimimista. Kun lapset tietävät etten näe kovin hyvin, niin eivät he kommeluksianikaan ihmettele. Yksikin tilanne oli kyn sekoitin yhdessä pelissä omenat ja päärynät keskenän. Kummatkin kuvat vielä oli samansävysiiä vihreitä. Olin ottamassa korttia itselleni vaikka se kuului lapselle. hetken siinä väiteltiin, että onko kuvassa omenia vai päärynöitä ja totesinkin, että "ihna sama onko siinä omenia vai päärynöitä; sama numero kuitenkin kun tossa mun laudalla" Kun lopulta tajusin eron, tietenkin annoin kortin lpaselle. Ja yksi lapsi siinä sitten ihanasti totesi, että "ei se mitän, kun ethän sä näe kunnolla."



Toinen tilanne sattui myös mikä oli mielenkiintoinen ja sitä näinkin pohtimaan. Torstaina meillä oli semmoinen matka. Lähdettiin "laivalla" "Antarktikselle". Siinä se mun työpari leimasi lasten "passeja". Joku halusi laivaleiman, mitä vetäjä ei löytänyt. Sen lopuksi löysi lapsi. Tässä hetkessä sitten vetäjä sanoi "Olinpa mä nyt puolisokee." Ja heti nolostui, katsoi minuun ja jatkoi "voi anteeksi, oli tosi huono heitto." Sanoin vain, että "ei se mitään" Koska kommentti ei haitannut.

Kotona jäin miettimään asiaa pyörittelin ja pyörittelin tilanteesta mielessäni. Sanontahan on täysin arkipäiväinen vertaus tilanteessa jos joku ei löydä etsimäänsä. Ja jäinkin oikeastaan enemmän miettimään anteeksipyyntöä, enhän edes pahoittanut mieltäni.

Kunnes tajusin muutaman asian:
- jos et löydä jotain esinettä, paikkaa tms ja sillä on terveet silmät, se ei tee susta puolisokeaa/sokeaa.
- Jokainen reagoi sanoihin ja lauseisiin eri tavalla. Jollekkin sanonta voi tuntua ikävältä, etenkin jos käsittelee sopeutumista tai näön heikkenemistä.
- Jatkossa voinkin sanoa tuon kommentin kuullessani "et sä oo sokee/puolisokea jos jotain et heti löydä"

Jaoin tämän tarinan koska aina voi oppia uutta. Myös itsekkin. Mitä ajatuksia teissä tämä aihe herättää?

Käytiin myös eräässä metsässä yhtenä päivänä ulkoilussa. Siellä nämä kaksi kuvaa nappasin. Niin kaunista. Miettikää. olen itsekkin tuolla joskus lapsena leikkinyt.Ja nyt olin siellä päiväkotiryhmän kanssa. 


Tilasin mulle loppuvuodesta Uhipin toppahameen ja nyt tammi-Helmikuun vaihteessa tuon takin. Niin ihana ja superlämmin tuotakki. Toppahamekin oli oikein mukava. toi kivasti tuulen suojaa reisille. Vaika nappikin irtosi/aukesi, niin hame pysyi hyvin paikallaan vauhdissakin.


Tällä viikolla olin kolmesti ratsastamassa. Ensin maanantaina ja sitten lauantaina kahdesti. Lauantaina aamulla pienryhmätunnilla kahden serkkuni kanssa ja iltapäivällä omalla ryhmätunnilla. Joten nyt sunnuntaina päätin vain huilata.



Ihanaa kun lauantaisin ei ole enää tarvinnut valoja kentällä. Valon kasvun määrän huomaa jo niin kivasti, päivä on pidentynyt paljon. Jo kolme tuntia pärjätty ilman valoja kentällä. Aurinkokin laskee tunnin lopussa.


Minkälainen viikko sulla oli ?

5.11.2020

NÄÖNKUNTOUTUS

Mulla oli lokakuussa silmälääkäri ja siinä yhteydessä sain lasireseptin sekä lääkäri pisti maksusitoumuksen linsseihin ja kehyksiin. Jännitin sitten muutaman viikon, että myönnetäänkö mulle maksusitoumus vai ei. Ja kyllä myönnettiin. Pääsin tilaamaan uudet lasit vihdoin. Saa nähdä tarkentaako ne ollenkaan. Sanoivat silloin, että todennäköisesti ei auta. Kuitenkin odotan innolla uusia laseja, oli niistä hyötyä tai ei. On sen verran tyylikkäät lasit. Yleensä tähän asti mua on ärsyttänyt se, että näkö on huonontunut ja uudet lasit on vaihdettava. Mutta nyt, ei. Tai tietenkin näön huonontuminen harmittaa, mutta uusien lasien saaminen ei.
Kävin myös näönkuntoutuksen ohjaajan juttusilla tänään. Juteltiin haasteista ja mitä ratkaisuja voisi olla. Mietittiin apuvälineitä, kuten esimerkiksi lukulaite orcam, josta itse ehdotin ja kysyin. Näönkuntoutusohjaaja lupasi selvittää, että voisinko saada sen. Itse haluaisin ainakin kokeilla, että miten se toimisi ja voisiko siitä miten paljon olla hyötyä. Kyseinen laite on kallis, yli 5tonnia, joten ihan itse sitä ei noin vain voi lähteä ostamaan. Tai sitten pitää vain säästää muutama tonni.
Tehtiin siinä muun muassa näkökenttätesti käsillä. Laitettiin kädet suorana sivuille ja tuotiin lähemmäs toisiaan kohti. Katse koko ajan suoraan. Näin mun kädet vasta kun ne oli lähes suorana eteenpäin. Nostettiin myös kämmenet otsan korkeudelle, mistä en nähnyt sormia ollenkaan. Mua hämmästytti kuinka laajasti joka suuntaan ihminen näkee vaikka katse olisi suoraan eteen.

Tunti hujahti nopeasti kun keskusteltiin niin monesta asiasta. Hän olisi myös halunnut tulla maanataina töissä olevaan palaveriin, mutta ei pääse, kun oli jo muita menoja silloin. Jatkamme kuitenkin yhteidenpitoa puhelimitse ja mahdollinen toinen uusi tapaaminen myös järjestetään. Olisi erittäin hyvä, että hän pääsisi töihin käymään ja siellä tuomaan tietoa näkövamman tuovista haasteista.

No sain ainakin uuden pienen mukanakuljetettavan suurennuslasin. Tätä voi käyttää mm kaupassa. Mietittiin myös valkoista keppiä, jota en vielä kuitenkaan ottanut. Ja sen ideana olisi olla merkkinä muille, että näen huonosti.
Mullakun oli tuo suurennuslasi mukana kaupassa, niin tuntui, että ihmiset olisivat katsoneet oudoosti. Vaikka tuskin asia näin oli. Se ajatus ja tunne oli vain mun päässäni.

4.10.2020

SILMÄLÄÄKÄRILTÄ HUONOJA UUTISIA

Puhuin aiemmin instassa ja täällä blogissa, että koen näkeväni huonosti näillä nykyisillä laseilla, kaiken lisäksi silmälääkäri eu ollut kertonut näköni huonontuneen. Olin silmälääkärissä torstaina. Kesällä aloin epäilemään, että näköni olisi huonontunut. Ja niin se sitten oli. Oikea silmä oli puolet huonompi, kuin vuosi sitten. Luin siis tiedon omakannasta. Varasin ajan näöntarkistukseen lasiresptiä varten. Lähdin liikenteeseen aajtuksella, että uusista laseista taas olisi hyötyä arjessa ja töissä.


Näöntarkistus tehtiin ja kyseinen lääkäri totesi myös näön huonontuneen, kun ensin epäili, että olisi vain nopeasti katsottu visus jolloin myös tulos vaihtelee, sillä jonkin verran on ollut vaihtelevuutta. Juteltiin siinä myös arjesta, työstä, arjen ja työn haasteista. Hän sitten totesi, että tällä hetkellä näönkuntous ohjaajan kanssa keskustelu ja kartoitus olisi hyvä vaihtoehto, koska laseilla ei enään pystytä tarkentamaan mun näköä. Tähän asti on pystytty tarkentamaan kuvaa jonka näen, mutta ilmeisesti enää se ei onnistu. (Laseilla ei ole koskaan kuitenkaan pystytty korjaamaan ja on ollut aina tiedossa.) Ihmetyttää vain, että aina ennen on pystynyt tarkentamaan. Miksi enää ei? 

Tämä tietenkin oli pettymys. En ollut tähän varautunut. En kuvitellut missään vaiheessa, että tämä käänne tapahtuisi.

Jos uusista laseista olisi ollut pienikin apu, niin se olisi helpottanut arkeani kotona ja töissä. Olenkin tässä viime päivät pohtinut mitä vaihtoehtoja olisi ja mitkä olisi järkeviä ratkaisuja.
 
Muuten Coloboma ja verkkokalvojen tilanne oli kunnossa, niissä ei ollut mitään hämminkiä. Se tietenkin on hyvä.

Kuivasilmäisyyteen sain silmätipat reseptille. Aiemmin olleet tipat ei auttanut. Kävin sitten tipat hakemassa. Seuraavana päivänä olin ratsastamassa ja samalla tunnilla oli kyseinen apteekkari joka ne mulle edellispäivänä antoi. Se oli hauska sattuma.
 

Loppu viikonloppu meni hieman mukavammissa fiiliksissä. Perjantainen estetunti sujui kivasti ja lauantaina viestin ystävien kanssa aikaa. Keksin myös ratkaisun Helmin kipsin ongelmaan. Yhdistin korkeimmalleen liimateippisiteen ja etikan. Näin Helmi jättää sen aina hetkeksi rauhaan. Kipsi myös sidottiin kropan ympäri kainaloiden alta. Ainakin toistaiseksi kipsi on pysynyt. Helmi on siitä hassu, että tykkää kaikesta pahasta ja mitä sen ei kuuluisi syödä ja kaikki mitä kuuluisi syödä, niin eihän ne tietenkään maistu.