10.12.2017

2. ADVENTTI: JOULULAHJATOIVEENI

Tässä Adventtikalenterin toisessa luukussa, eli toisena adventtina, kerron teille kaikki joululahjatoiveeni, niin kuin sen varmasti jo otsikosta luittekin. Joululahjatoiveeni ovat tarpeellisia hyötytavaroita tulevaisuutta ajatellen. Sillä esimerkiksi, kun asiat oikein järjestyvät, niin on minulla muutttokin edessä omaan kotiin, mutta ei toki vielä puoleen vuoteen, sillä haluan ensin käydä kouluni loppuun. Eli jos olet joku tuttuni, joka oot joululahjojen kanssa mattimyöhäsenä liikkeellä, niin tässäpä ideoita ja muutenkin varmasti tässä on muille ideoita joululahjojen ostamiseen.


- Kotikultasarjasta kylpy- ja käsipyyhkeitä, molempia yksi kappale. Väri voisi olla vaaleanpunainen tai valkoinen. Minulla on tätä jo yksi setti ostettu, kun lähdin Hämeenlinnaan, mutta toinen setti olisi kanssa kiva ja hyödyllinen.
- Aamutakki. Sitä en vielä omista, mutta se aamutakki voisi olla joku vaaleanpunainen väriltään. Koska vaaleanpunainen on lempivärini. 

 - Niskahihna kameralleni, jos edes kameraani sellaista mistään saa. Näin ollen kameran tippumispelko voisi vähentyä. Tämän toiveen itseasiasa heitin valokuvausta harrastavalle isosiskolleni.
- Iittalan Kastehelmisarjan astioita, ja väri olisi vaaleansininnen, tai jotain muita niiden kanssa sopivia astioita. 

- Salibandymaila, jotta onnistuisi pelaaminen ensi syksynä, jos sopiva ryhmä löytyisi ja ehkä jopa pienet omat treenit. Toisaalta siihen kyllä sitten tarvisi myös pallon. 
- Tämä on joka vuotinen toiveeni ollut muutamina jouluina, eli pörrösukat. Nämä sukat vain on niin ihanat jaloissa lämmittämässä kylminä iltoina. Eikä tarvitse kävellä kylmillä lattioilla. 


















Näiden kaikkien lahjatoiveiden lisäksi toivon kaikista eniten, että pääsen syömään hyvää jouluruokaa ja suklaata, rentoa, lämmintä ja perhekeskeistä yhdessäoloa koko perheen voimin. Mitä sinä toivot joululahjaksi?
 Toinen adventtisunnuntai onkin jo iltapäivän puolella ja seuraava kalenterin luukku tuleekin viikon päästä sunnuntaina. Mukavaa uutta viikkoa ja joulun odotusta sinne ruudun toiselle puolelle. Muistakaa rentoutua joulukiireistä huolimatta!

4 kommenttia:

  1. Pörrösukat on kyllä ihania näin talvella! Todella kivan oloisia nää sun toiveet! Itselläni on pieniä ongelmia lahjatoiveideni kanssa, kun ideoita ei juurikaan ole :D Onneksi jotain olen kuitenkin keksinyt! Mukavaa joulun odotusta sullekin! :)

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen pörrösukkien suuri ystävä, syksyn ja talven parhaimmat asusteet. Toivottaavsti keksit jotain joululahjoja vielä ja hyvä, että olet jo vähän keksinyt. Eikä lahjoja tarvitse keksiä sen enempää mitä tarvitsee.

      Kiva, että tykkäät. Näitä adventtikalentereita tehdessäni mietin paljon, että onko nämä nyt hyvin toteutettu, mielnkiintoisia lukijalle ja tarpeeksi pitkiä. Joten on todella kivaa kuulla, että postaukset miellyttävät.

      Kiitos sampin :)

      Poista
  2. Tosi kivoja lahjatoiveita siulla! Varmasti nämä kaikki ovat hyödyllisiä lahjoja sinulle, toivottavasti saisit näistä ainakin suurimman osan! Miulla tuli samanlainen joululahjatoive postaus samaisena sunnuntaina, jos kiinnostaa!

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olisi kiva ja edes joku toteutuisi. Luinkin sen sun kyseisen postauksen. Toivottavasti myös sun lahjatoiveita toteutuisi :)

      Poista

-Kommentoithan asiallisesti.
-Positiivinen ja rakentava palaute on sallittua ja toivottua!
-Kamerana toimii Canon PowerShop SX430 IS
-Kuvat muokkaan puhelimella Aviary-sovelluksella.